Suomalaisten maatilojen rahoitusriskit ja niihin vaikuttavat tekijät

Kirjoittajat

  • Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT, Eerikinkatu 28, 00180 Helsinki
  • Tapani Yrjölä Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT, Eerikinkatu 28, 00180 Helsinki
  • Arto Latukka MTT Taloustutkimus, Luutnantintie 13, 00410 Helsinki

Avainsanat:

rakennekehitys, rahoitus, riski

Abstrakti

Maatalouden investointien keskimääräinen koko on kasvanut selvästi koko EU-jäsenyyden ajan. Myös maatalouden velat ovat kasvaneet ja keskittyneet yhä pienemmälle osalle maatiloista. Rahoitusriskien tarkempi huomioon ottaminen on siten tärkeää. Tiukempaan riskiluokitukseen ohjaa myös kansainvälisen Baselin pankkivalvontakomitean uudet, vuonna 2007 voimaan tulleet säännökset, joihin sisältyy velvollisuus luokitella luottolaitoksen asiakkaat riskiluokkiin.
Suomessa maatalouden luototuksessa pääpaino on tähän saakka ollut vakuuksien riittävyydessä. Nyt maksukyvyn merkitys riskiluokituksessa kasvaa. Maatalouden rahoitusriskien analysoinnille on siten sekä sisäisiä että ulkoisia syitä.
Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitkä maatalouteen liittyvät tekijät vaikuttavat rahoitusriskeihin ja niiden mahdolliseen kasvuun. Näiden tekijöiden tunnistaminen edesauttaa paitsi rahoitusriskien hallintaa myös riskiluokitusjärjestelmien kehittämistä. Lisäksi tulokset ovat avuksi uusien investointitukijärjestelmien kehittämisessä ja suunnittelussa.
Tutkimusaineistona käytetään niiden 644 MTT Taloustutkimuksen kirjanpitotilan tietoja, jotka ovat olleet mukana sekä vuonna 2000 että vuonna 2005. Tiloille lasketaan rahoitusriskin suuruutta kuvaava riskiluokkatekijä (credit score), jossa otetaan huomioon tilan kannattavuuskerroin, maatalousvelkojen takaisinmaksuaika, omavaraisuusaste ja yrittäjätuloprosentti. Nämä viimeksi mainitut osatekijät (credit sub score) normeerataan ja yhdistetään painottamalla niitä eri painoilla em. riskiluokkatekijäksi. Tilat jaettiin riskiluokkatekijän perusteella kumpanakin tutkimusvuonna samoin perustein määriteltyihin kymmeneen riskiluokkaan. Tulokset osoittavat, että keskimääräinen riskiluokka on heikentynyt tarkastelujaksolla eli rahoitusriskit ovat kasvaneet.
Ekonometrisellä analyysillä selvitettiin tarkemmin riskiluokkatekijään vaikuttavia tekijöitä. Tilakohtaisista tekijöistä voimakkaimmin luottoriskiä kasvattaa velkojen määrän lisääntyminen. Lisäksi luottoriskit ovat viljatiloilla olleet kotieläintiloja suurempia. Tämä johtuu viljan hintojen laskusta seuranneesta negatiivisesta kannattavuuskehityksestä. Luottokelpoisuus on myös heikentynyt ajan myötä, joka selittynee pääosin tuotantopanosten hintojen tuottajahintoja nopeammalla nousulla.
Tilakoon kasvattaminen (sekä pinta-alalla että rakennus- ja konepääoman määrällä mitaten) puolestaan parantaa tilan rahoitusasemaa kasvavien tulojen, paremman kannattavuuden ja lisääntyvien vakuuksien myötä. Myös tilan keskisadolla on positiivinen vaikutus rahoitusriskien vähenemiseen. Tämä muuttuja heijastelee ainakin osittain tuottajan ammattitaitoa.
Vaikka rahoitusriskit ovat kasvaneet, ei vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa olevien tilojen määrä ole juurikaan kasvanut. Jos kehityssuunta ei kuitenkaan muutu, rahoitusriskien lisääntyminen tuo mukanaan merkittäviä haasteita niin maataloudelle kuin sitä luotottaville pankeillekin.

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2008-01-31