Toimiva pihatto työntekijän näkökulmasta
Avainsanat:
työmäärä, pihatto, maidontuotanto, työtyytyväisyys, suunnittelu, organisointiAbstrakti
Työntekijän kannalta toimivassa karjatalousrakennuksessa työt sujuvat, työn tuottavuus on hyvä, työn tekeminen ei vaaranna työntekijän terveyttä eikä turvallisuutta, työ on miellyttävää, sopivasti kuormittavaa ja se koetaan tarkoituksenmukaiseksi. Laajassa 100 nykyaikaisen suomalaisen pihaton tutkimuksessa pihaton toimivuutta työntekijän kannalta tutkittiin selvittämällä päivittäisten hoitotöiden työmäärään ja työntekijän tyytyväisyyteen vaikuttavat tekijät. Tutkimukseen otettiin mukaan vuosien 1990 ja 2002 välisenä aikana valmistuneita yli 40-paikkaisia lämpimiä makuuparsipihattoja, jolloin kohderyhmä edusti kotimaisen pihattosuunnittelun viimeaikaisimpia näkemyksiä ja ratkaisuja. Aineisto koottiin keväällä 2005 kyselyn ja tiloille tehtyjen tutkimuskäyntien avulla. Karjan tuotos- ja terveystarkkailutiedot saatiin Maatalouden Laskentakeskuksesta.
Työmäärävaihtelut samankokoisillakin nykyaikaisilla lypsykarjapihattotiloilla ovat hyvin suuria. Tässä aineistossa vaihtelua selittävät käytettävissä olevat työmenetelmät lypsyssä ja väkirehuruokinnassa, makuuparsien ja eläinten käytettävissä olevan tilan mitoitus, eläinten siirtoreitin suoruus eläintilasta lypsyasemalle sekä makuuparsien puhdistuskerrat ja lypsylle osallistuvien henkilöiden lukumäärä. Työmäärä riippuu siis koko työjärjestelmän toimivuudesta. Tutkimusaineistossa lypsyrobottitiloilla eläinkohtainen päivittäisten töiden työnmenekki oli runsaat 40 prosenttia pienempi kuin perinteisiä lypsyasematyyppejä käyttävillä tiloilla. Myös robottitilojen välillä oli hyvin suurta vaihtelua työnmenekissä. Erityisesti tulee välttää kaksinkertaisen lypsyjärjestelmän käyttöä. Tässä aineistossa eläintilassa oleviin rehukioskeihin perustuva väkirehun jakotapa on työtä säästävin väkirehumenetelmä; seosrehumenetelmä ei siis välttämättä tuo ajansäästöä ruokintaan. Makuuparsien tulee olla riittävän pitkiä (noin 250 cm), jolloin puhtaanapitotöiden tarve pysyy kohtuullisena. Toimivassa lypsyssä lehmien tuloreitti lypsyasemalle on suora (korkeintaan yksi 90-asteen käännös, mutta ei juuri ennen asemalle tuloa) ja lypsyasemalla työskentelee vain yksi henkilö ainakin 55−70 lypsylehmän karjakokoon asti. Merkittävällä osalla suomalaisista ja myös tässä tutkimuksessa mukana olevista maitotiloista karjanhoitotöiden tehokasta organisointia vaikeuttaa perinteinen pyrkimys työllistää kaksi tai jopa useampia työntekijöitä karjamäärästä riippumatta.
Eniten tyytymättömyyttä aiheuttivat tutkimustiloilla lehmien ajon tarve lypsylle ja siitä johtuva lypsyn venyminen sekä niska-hartiavaivat, jotka yleistyvät karjamäärän kasvaessa. Työn yksipuolistuminen ja painottuminen nopeatahtiseen ja kestoltaan pidentyvään lypsyyn uhkaa laajentavan lypsykarjatilan työntekijöiden terveyttä. Toimiviksi koettuja ratkaisuja olivat puolestaan eläintilassa oleviin kioskeihin perustuva väkirehuruokinta sekä seosrehuruokinnassa kurottajan käyttö rehukomponenttien lastauksessa.
