Säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksit auttavat lypsylehmien ruokinnan suunnittelussa

Kirjoittajat

  • Marketta Rinne MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen
  • Pekka Huhtanen Cornell University, Department of Animal Science, 269 Morrison Hall, Ithaca, NY 14853-4801, USA
  • Juha Nousiainen Valio Oy, Alkutuotanto, PL 10, 00039 Valio

Avainsanat:

säilörehu, väkirehu, ruokinta, lypsylehmä, vapaaehtoinen syönti, korvaussuhde

Abstrakti

Rehujen vapaaehtoisen syönnin arviointi on yksi ruokinnansuunnittelun tärkeimmistä asioista, koska syönnin vaihtelu on erittäin suurta. Se vaikuttaa lehmien ravintoaineiden saannin vaihteluun huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi rehujen sulavien ravintoaineiden pitoisuuden vaihtelu. Rehujen vapaaehtoisen syönnin määrään vaikuttavat eläimen, ympäristön, rehuannoksen ja yksittäisten rehujen ominaisuudet ja näiden tekijöiden yhdysvaikutukset. Tässä artikkelissa esitetään ns. Tuotosvasteaineistoon perustuen suhteelliset säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksit, joiden perusteella voidaan arvioida säilörehun laadun sekä väkirehuruokinnan määrän ja laadun vaikutuksia rehujen syönnin suhteelliseen muutokseen tilanteissa, joissa ruokinta perustuu vapaaseen säilörehun syöttöön tai seosrehuruokintaan.
Säilörehun syönti-indeksi suurenee, kun säilörehun sulavuus (D-arvo) suurenee ja käymislaatu paranee (kokonaishappojen pitoisuus pienenee). Kuiva-ainepitoisuuden vaikutus on käyräviivainen siten, että syönti on suurimmillaan kun säilörehun kuiva-ainepitoisuus on n. 420 g/kg KA. Ensimmäisen sadon rehua syödään enemmän kuin koostumukseltaan samanlaista mutta jälkisadosta tehtyä rehua. Palkokasveja tai kokoviljasäilörehua sisältävän säilörehun vapaaehtoinen syönti on suurempi kuin pelkistä nurmiheinistä tehdyn koostumukseltaan vastaavan säilörehun. Vaikutukset ovat käyräviivaisia ja yhtälöitä kannattaa käyttää siten, että korkeintaan puolet säilörehun kuiva-aineesta on muita kasvilajeja myös tilanteissa, joissa niiden pitoisuus todellisuudessa on suurempi.
Väkirehuannoksen suurentaminen vähensi säilörehun vapaaehtoista syöntiä siten, että korvaussuhde [vapaasti syötetyn säilörehun syönnin väheneminen, kun väkirehun saantia lisätään (kg KA/kg KA)] oli keskimäärin 0.47. Korvaussuhde ei kuitenkaan ollut lineaarinen vaan säilörehun syönti vähentyi enemmän kun väkirehuannokset olivat suuria. Väkirehun valkuaispitoisuuden suureneminen lisäsi säilörehun syöntiä käyräviivaisesti, mutta valkuaisen hajoavuuden lisääntyminen vähensi sitä. Väkirehun kuitupitoisuuden suureneminen lisäsi, mutta rasvapitoisuuden suureneminen vähensi säilörehun vapaaehtoista syöntiä. Väkirehun energiapitoisuuden muutokset lehmien energian saantiin ovat siis vapaalla säilörehuruokinnalla odotettua vähäisempiä.
Yhdistämällä säilörehun ja väkirehun syönti-indeksit voidaan arvioida koko rehuannoksen syöntipotentiaali. Säilörehun ja koko rehuannoksen syönti-indeksejä voidaan hyödyntää kun arvioidaan, miten paljon rehuannoksen syönti muuttuu sen koostumusta muutettaessa. Säilörehuerän vaihtamisen yhteydessä voidaan syönti-indeksejä tarkastelemalla valita väkirehuannos siten, että kokonaissyönti ja maitotuotos pysyvät halutulla tasolla. Syönti-indeksien laskemiseen on Artturi-verkkopalvelussa (www.mtt.fi/artturi) käytettävissä laskurit. Rehuannoksen koostumuksen vaikutusten tunteminen lehmien vapaaehtoiseen syöntiin tekee mahdolliseksi lehmien ravintoaineiden saannin ja maidontuotannon mallintamisen ja mallien käytön ruokinnan optimoinnissa. Kun rehuannoksen vaikutukset syöntiin on mallinnettu, on jatkotutkimuksissa mahdollista selvittää eläintekijöiden vaikutusta syöntiin.

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2008-01-31