Luomuperunan kasvitautien hallinta
Avainsanat:
kasvinsuojelu, kasvitaudit, peruna, Solanum tuberosum, perunarutto, Phytophthora infestans, biologinen torjunta, kasvinvuorotusAbstrakti
Luomuperunan viljellyssä edellytetään luonnonmukaisesti tuotetun sertifioidun siemenperunan käyttöä, mikäli siementä on saatavissa. Tutkimushanketta aloitettaessa vuonna 2003 sertifioidun luomusiemenen tuotantoalaksi oli ilmoitettu 1,5 ha. Kasvitautien otaksuttiin olevan suurin este siemenperunan tuotannon lisäämiselle. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa pahimmat luomusiemenperunan tuotannon esteenä olevat kasvitautiongelmat, kehittää, testata ja soveltaa käytäntöön viljelyteknisiä ratkaisuja tautien, etenkin perunaruton, hallitsemiseksi luomuperunan tuotannossa.
Tutkimuksen tausta-aineistoksi hankittiin Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta luomuperunaa viljelevien tilojen viljelytiedot vuosilta 2001-2005. Lohkotiedoista kartoitettiin tuotannon laajuus, alueellinen jakautuminen, perunan esikasvit ja poimittiin tilat tarkempaan tutkimukseen. Tähän saatiin 28 tilaa, joilla selvitettiin kasvitautiongelmien merkitystä ja hallintatoimenpiteitä. Tilakäyntien yhteydessä 2003 ja 2004 seurattiin perunaruttoepidemioiden alkamista ja etenemistä ja pyrittiin selvittämään taudin primaariset tartuntalähteet. Toukokuussa 2004 ja 2005 kerättiin siemenperunanäytteitä tiloilla tuotetuista ja ostosiemenistä siemenperunan terveydentilan selvittämiseksi istutusvaiheessa. Vuonna 2003 ja 2004 tutkittiin 7 kenttäkokeissa 5 koepaikalla, voidaanko kasvuston ilmavuuden lisäämisellä estää tai hidastaa perunaruton etenemistä. Vuosina 2004 ja 2005 luomuperunatiloilla toteutetuissa ruutukokeissa selvitettiin, vähentääkö varsien mekaaninen hävittäminen mukularuttoa. Perunaseitin biologisen torjunnan tehokkuutta tutkittiin kenttäkokeessa Jokioisissa 2003-05.
Luomuperunan viljelyala väheni tutkimusjakson aikana 500:sta 400 hehtaariin. Viljelijöitä oli noin tuhat, joista alle sadalla peruna-ala oli yli yhden hehtaarin. Ylivoimaisesti pahin tautiongelma oli perunarutto. Perunaseitti ja perunarupi koettiin tiettyjen lohkojen ja lajikkeiden ongelmaksi. Perunaruton hallinnan kannalta varsinkin kasvinviljelytiloilla viljelykierroissa oli puutteita. Perunan esikasvi oli usein peruna tai viherlannoituskasvi. Viherlannoituksesta peruna sai liikaa typpeä. Kasvustot olivat reheviä ja perunarutto tuhosi varret ennen kuin mukulasato oli kasvanut kauppakelpoiseksi. Lohkoilla, joilla edellis vuonna oli viljelty perunaa, rutto ilmaantui usein pesäkkeinä, joissa ilmeisesti maasta tartunnan saaneet alalehdet tuhoutuivat ensimmäisenä. Näiltä lohkoilta tauti levisi noin 1-2 viikon viiveellä niillekin lohkoille, joilla noudatettiin viljelykiertoa. Siemenperunasta ei löydetty ruttoa, eikä tiloilla todettu komposteja tai hoitamattomia jätekasoja. Sertifioidussa siemenessä esiintyi paljon harmaahilsettä tiloilla tuotettuun siemeneen verrattuna. Kasvuston ilmavuuden parantaminen riviväliä kasvattamalla ei vähentänyt merkittävästi ruton tuhoisuutta. Varsien hävittäminen mekaanisesti ruttoepidemian alussa ei vähentänyt mukularuton määrää sadossa. Niitosta aiheutunut sadonalennus oli 20-60%. Biologinen torjuntavalmiste perunaseittiä vastaan vähensi versolaikun määrää, mutta ei lisännyt satoa. Rutto-ongelma vähenisi merkittävästi, jos luovuttaisiin perunan viljelystä perunan jälkeen, sovitettaisiin liukoisen typen määrä perunan tarpeiden mukaiseksi ja siirryttäisiin viljelemään nykyistä kestävämpiä lajikkeita.
