Väkirehutason ja valkuaislisän vaikutus tuotantoon ja tuotannon talouteen kasvavien lihanautojen seosrehuruokinnassa
Avainsanat:
naudanlihantuotanto, lihanaudat, tuotannon talous, tuotantokustannukset, katetuotto, ruokinta, rehut, väkirehut, valkuainenAbstrakti
Suomessa naudanlihantuotanto perustuu maitorotuiseen eläinainekseen. Kaikista teurastettavista naudoista puhtaasti liharotuisten teuraseläinten osuus on alle 10 prosenttia. Liha- ja maitorotujen risteytysten osuus on vastaavasti hieman yli 10 prosenttia. Lypsylehmien määrän väheneminen on pienentänyt lypsyrotuisiin eläimiin perustuva naudanlihantuotantopotentiaalia. Kotimaisen naudanlihantuotannon määrää on pyritty säilyttämään kotimaista kysyntää vastaavana teuraspainojen nostamisen avulla. Maitorotuiset sonnit kasvatetaankin nyt selvästi suuremmiksi kuin esimerkiksi 10 vuotta aikaisemmin. Tämän vuoksi tarvitaan tutkimustietoa raskaiden, maitorotuisten nautojen kasvuominaisuuksista ja rehunkäyttökyvystä.
Tutkimuksella selvitettiin väkirehutason ja valkuaislisän vaikutusta naudanlihantuotannon taloudelliseen tulokseen, lihanautojen kasvuun, rehun syöntiin ja ruhon teuraslaatuun. MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla tehtiin kasvatuskoe (90 lihanautaa), jossa vertailtavina koetekijöinä olivat väkirehuruokinnan intensiteetti ja ruokinnan valkuaistäydennys. Kokeen kolme väkirehutasoa olivat 30, 50 ja 70 % päivittäisestä kuiva-aineen syönnistä. Valkuaisrehuruokinnan vertailtavana koetekijänä oli rypsilisäys: sonnit saivat väkirehuna joko pelkkää ohraa tai ohran ja rypsin seosta. Teuraspainotavoite oli kokeessa 340 kg. Sonnit saivat vapaasti seosrehua, joka sisälsi edellä mainitussa suhteessa karkearehua ja väkirehua. Karkearehuna oli hyvälaatuinen nurmisäilörehu.
Sonnien kasvu oli nopeinta eniten väkirehua saaneilla eläimillä. Tulosten perusteella väkirehutason nostaminen 30 prosentista 50 prosenttiin ei aiheuttanut ruokinnallisia ongelmia. Sen sijaan 70 prosentin väkirehutasolla havaittiin voimakasta heikkenemistä kuidun sulatuksessa. Kuitenkin sonnit kasvoivat parhaiten 70 prosentin väkirehutasolla, joten voimakkaasta ruokinnasta ei tässä tutkimuksessa aiheutunut merkittäviä ongelmia. Tämä johtunee ainakin osittain kokeessa käytetystä seosrehuruokinnasta, jolla voimakkaan väkirehuruokinnan haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää. Rypsilisäyksellä ei ollut vaikutusta tuotantotuloksiin. Tämän perusteella yli puolen vuoden ikäisille lihasonneille annettu valkuaislisä on tarpeeton, jos karkearehuna käytetään hyvälaatuista nurmisäilörehua.
Taloudellisessa vertailussa 70 prosentin väkirehutasolla saavutettiin korkein katetuotto. Katetuottolaskelmien perusteella lisävalkuaisen antamiselle ei ollut perusteita. Tuloksien perusteella estimoitiin rehun kysyntä- ja kasvufunktiot. Nämä funktiot sijoitettiin dynaamisen ohjelmoinnin algoritmiin. Dynaamisen ohjelmoinnin tulosten perusteella optimaalinen teuraspaino vuonna 2006 olisi noin 300 kiloa. Myös dynaamisen ohjelmoinnin tulosten perustella optimiruokinnassa korkein väkirehutaso tuottaisi suurimman taloudellisen ylijäämän.
Väkirehun osuuden lisääminen ja rypsin käyttö lisäsivät eläinten fosforin saantia ja eritystä sontaan, mikä on ympäristön kannalta negatiivinen tulos. Erilaisten ruokintojen paremmuutta vertailtaessa tulisikin ottaa huomioon myös ympäristökuormitusnäkökohdat. Erityisesti lisävalkuaisen antamisesta kasvaville sonneille tulisi pidättäytyä, koska se ei ole perusteltua myöskään eläinten tuotantotulosten kannalta.
