Murskesäilötyn herne-kauraseoksen säilöntälaatu
Avainsanat:
herne, kaura, murskesäilöntä, säilöntäaine, käymislaatu, aerobinen stabiilisuusAbstrakti
Hankkeessa ”Kotimaista valkuaista herneestä” todettiin, että kotieläinten ravitsemuksen kannalta herneen käyttömahdollisuudet rehuna ovat hyvät. Hernettä voi käyttää yksimahaisten ja märehtijöiden ruokinnassa osittain jopa enemmän kuin aikaisemmin on suositeltu. Herneen siemensato korjataan kuten viljasato ja varastoidaan kuivaamalla tai säilömällä. Käytännössä hernettä viljellään rehuksi useimmiten seoskasvustona viljan kanssa.
Tutkimuksen säilöntäkokeissa selvitettiin murskesäilöntämenetelmän soveltuvuutta herne-kauraseoksen varastointiin. Kokeissa tutkittiin erityisesti säilöntäaineiden vaikutusta rehun koostumukseen, säilönnälliseen laatuun ja lämpenemisherkkyyteen (aerobinen stabiilisuus). Herne-kaurakasvuston koostumuksen kehitystä seurattiin kauran röyhylletulosta aina täystuleentumiseen asti.
Herne-kaura –siemensadon murskesäilöntää tutkittiin vuonna 2002 ja 2003. Ensimmäisenä vuonna säilöntä tehtiin seoksen kuiva-ainepitoisuudessa (680 g/kg), joka oli suosituksen ylärajalla ja toisena vuonna vastaavasti suosituksen alarajalla (530 g/kg). Herne-kaurasadon määrän ja laadun kehitystä seurattiin viikon välein täystuleentumiseen asti. Kasvusto puitiin tavallisella puimurilla, seos murskattiin valssimyllyllä (Murska 350 S2), käsiteltiin säilöntäaineilla ja säilöttiin laboratoriosiiloihin. Säilöntäainekäsittelyt olivat painorehu ilman säilöntäainetta, happosäilöntäaineet AIV2 Plus ja AIV2000 (molemmat sekä 3 että 5 l/t) ja biologinen valmiste AIVBioprofit (annostuksena 105 ja 106 pmy/g). Kolmesta neljään kuukautta kestäneen säilöntäajan jälkeen rehuista määritettiin kemiallinen koostumus, säilönnällinen laatu ja aerobinen stabiilisuus.
Molempina vuosina siemensato ja kemiallinen koostumus olivat saavuttaneet pääosin lopullisen tasonsa säilöntäpäivänä. Toisena vuonna sadon määrä olisi hieman kasvanut, jos säilöntää olisi lykätty. Kaikki koerehut, painorehu mukaan lukien, olivat hyvälaatuisia virhekäymishappojen ja valkuaisen hajoamisen perusteella arvioituna. Säilöntäaineiden käyttö kuitenkin paransi rehun säilönnällistä laatua ja varsinkin aerobista stabiilisuutta. Vaikka rehun kuiva-ainepitoisuus oli korkea, maitohappobakteereihin perustuva säilöntäaine (AIVBioprofit) sai aikaan voimakkaan maitohappokäymisen ja matalan pH:n. Happorehuissa oli vähemmän maitohappoa ja enemmän sokeria kuin ymppirehuissa. Happosäilöntäaineet olivat myös tehokkaampia valkuaisen hajoamisen estäjiä kuin ymppi. Ymppirehuissa oli yhtä paljon ammoniumtyppeä kuin painorehussa. AIV2Plus ja AIV2000 säilöntäaineiden vaikutukset eivät oleellisesti eronneet toisistaan. Happosäilöntäaineiden annostustason vaikutus korostui märemmässä rehussa, varsinkin pH:n laskussa ja valkuaisen hajoamisen estossa. Ympin annostustaso vaikutti käymisen voimakkuuteen selvästi vain märemmässä rehussa. Säilyvyyden kannalta annostukseksi riitti jokaisessa vaihtoehdossa alempi käytetty määrä. Kaikki säilöntäainekäsittelyt vähensivät oleellisesti rehun lämpenemisherkkyyttä painorehuun verrattuna.
Herne-kauraseoksen varastointi murskesäilöttynä on käyttökelpoinen vaihtoehto rehun kuivaukselle, kun seoksen kuiva-ainepitoisuus on 500 – 700 g/kg Säilöntä onnistuu hyvin kummassakin ääripäässä. Sadon määrän ja valkuaisen hajoamisen kannalta korjuu kannattaa kuitenkin ajoittaa mainitun ylärajan tuntumaan. Säilöntäaineen käyttö varmistaa rehun ruokinnallisen arvon säilymisen hyvänä. Tehdyissä kokeissa säilöntäaineiden annostukseksi riitti jokaisessa vaihtoehdossa pienempi käytetty määrä. Säilöntäaineet paransivat rehun käymislaatua ja vähensivät oleellisesti rehun lämpenemisherkkyyttä painorehuun verrattuna.
