Naudan lietelannan käyttö kokoviljasäilörehuksi korjattavan suojaviljan lannoitteena

Kirjoittajat

• Petri Kapuinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Ympäristötutkimus, Maaperä ja ympäristö, 31600 Jokioinen
• Sanna Tyynelä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Maatalousteknologian tutkimus, Vakolantie 55, 03400 VIHTI

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76012

Avainsanat:

kokoviljasäilörehu, suojavilja, aluskasvi, nurmiviljely, nurmikierto, nurmen perustaminen, timotei, italianraiheinä, karkearehuntuotanto, jälkikasvu, tuotantojärjestelmät, karjanlanta, lietelanta, sijoitus, ravinnetappiot, typpi, nitraatti

Abstrakti

Monivuotisia nurmia käyttävillä karjatiloilla on rehuhygieniaongelmia lietelannan levittämisessä. Ratkaisu voisi olla nurmikierron lyhentäminen ja nurmen perustaminen kokoviljasäilörehuksi korjattavaan suojaviljaan. Menettelyn avulla lietelantaa ei tarvitse levittää nurmen satovuosien aikana. Myös yksivuotisia nurmikasveja voidaan käyttää kokoviljasäilörehun laadun ja määrän parantajana. Kummassakin tapauksessa riski ravinteiden huuhtoutumiseen vähenee suurten lantamäärien käytön jälkeen nurmikasvuston ottaessa jäljelle jääneet ravinteet. Suuret lantamäärät varsinkin kasvustoon levitettynä voivat haitata nurmen perustumista. Lietelannan levitysmäärää rajoittaa lähinnä nitraattiasetuksen asettama raja 170 kg ha^-1 kokonaistyppeä karjanlannasta.
Tässä tutkimuksessa käytettiin tämän rajan mukainen enimmäismäärä naudanlietelantaa kokoviljasäilörehuksi korjattavan ohran (Inari vuonna 2002 ja Saana vuonna 2003) lannoitukseen joko kylvön yhteydessä, 1 – 2-lehtivaiheessa tai 3 – 4-lehtivaiheessa. Ohra kylvettiin joko puhtaana kasvustona tai käyttäen aluskasvina perustettavaa timoteikasvustoa taikka italianraiheinää. Kylvön yhteydessä lietelanta sijoitettiin kylvölannoituksena Kapuisen (2001) kehittämällä sijoituslaitteella. Kasvustoon lietelanta levitettiin samalla kalustolla matkien letkulevitystä sijoituslaitteen olleessa kohotettuna kasvuston yläpuolelle. Kaikkiin koeruutuihin sijoitettiin kylvön yhteydessä lisäksi 40 kg/ha typpeä väkilannoitteena kasvuston liukoisen typen tarpeen tyydyttämiseksi.
Vuonna 2002 kokoviljasäilörehusato oli paras, kun lietelanta sijoitettiin kylvön yhteydessä ja aluskasvina oli italianraiheinä. Lietelannan sijoittaminen kylvön yhteydessä antoi 18,7 % paremman sadon kuin levittäminen kasvustoon keskimäärin. Vuonna 2003 timotein käyttö aluskasvina antoi yhtä suuren kokoviljasäilörehusadon kuin italianraiheinän käyttö. Levitys 1 – 2 –lehtivaiheessa ei tuottanut merkittävästi parempaa satoa kuin levittäminen kylvön yhteydessä tai 3 – 4 –lehtivaiheessa. Sijoittaminen kylvön yhteydessä antoi kuitenkin merkitsevästi 16,0 % paremman sadon kuin levittäminen 3 – 4 –lehtivaiheessa. Italianraiheinän kasvu kokoviljasäilörehun korjuun jälkeen oli vähäistä kumpaisenakin vuotena.
Timoteinurmen perustumista mitattiin perustamisvuoden jälkeisen vuoden kuiva-ainesadon perusteella. Vuonna 2003 timoteinurmen ensimmäinen ja kolmas sato olivat 150,4 % ja 81,7 % paremmat, kun liete oli sijoitettu kylvön yhteydessä perustamisvuonna 2002 kasvustoon sijoittamisen sijasta. Toisessa sadosta ei löytynyt merkitseviä eroja. Vuonna 2004 ensimmäinen timoteisato oli merkitsevästi 25,4 % parempi, kun lietelanta levitettiin perustamisvuonna 2003 3 – 4 –lehtivaiheessa 1 – 2 –lehtivaiheen sijasta. Lietteen sijoittaminen kylvön yhteydessä ei tuottanut merkitseviä eroja kumpaankaan kasvustoon levitysaikaan nähden.
Tuloksista voidaan päätellä, että lietelannan sijoittaminen kylvön yhteydessä tuottaa perustamisvuonna parhaan kokoviljasäilörehusadon ilman, että timoteinurmen perustuminen heikkenisi mitattuna ensimmäisen satovuoden ensimmäisellä kuiva-ainesadolla ja että vain italianraiheinä tuottaa osuutensa koviljasäilörehusatoon.