Valkuaistäydennys lypsylehmän ummessaoloajan ruokinnassa

Kirjoittajat

• Tuomo Kokkonen Helsingin yliopisto, Kotieläintieteen laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76688

Avainsanat:

lypsylehmä, tunnutus, valkuaistarve

Abstrakti

Lypsylehmä ei pysty ummessaollessaan varastoimaan valkuaista yhtä suuressa määrin kuin rasvaa.
Lähinnä lihaksista ja nahasta mobilisoituva valkuainen voi kuitenkin edistää maitotuotosta ensimmäisinä
poikimisen jälkeisinä viikkoina, kun lehmä ei kykene tyydyttämään energian ja valkuaisen tarvetta
rehun syönnillä. Mobilisoituvaa valkuaista voidaan käyttää maitovalkuaisen synteesiin, glukoosin
muodostamiseen tai laajentuvan ruoansulatuskanavan rakennusaineeksi.
Valkuaislisän antamisen ennen poikimista on esitetty lisäävän maidon valkuaispitoisuutta ja/tai
valkuaistuotosta poikimisen jälkeen. Valkuaislisän on myös arvioitu lisäävän lehmän mobilisoitavissa
olevia valkuaisvaroja tai estävän valkuaisen mobilisaation ennen poikimista, jos dieetin valkuaispitoisuus
on niukka.
Tässä kirjallisuuskatsauksessa neljäntoista vertaisarvioiduissa tieteellisissä artikkeleissa julkaistun
tutkimuksen tuloksia on käytetty muodostamaan tietokanta, jota käyttäen poikimista edeltävän
valkuaislisän vaikutuksia on arvioitu meta-analyysin avulla. Artikkeleista kaksi perustuu kotimaisiin ja
loput ulkomaisiin tutkimuksiin. Tutkimuksissa on käytetty sekä yhden että useamman kerran poikineita
lehmiä. Koeruokintojen kesto ennen poikimista oli 21–42 päivää.
Poikimista edeltävän ruokinnan valkuaispitoisuuden vaikutusta poikimisen jälkeiseen maitotuotokseen
ja rehun syöntiin testattiin SAS-ohjelmiston MIXED-proseduurilla. Tilastollisessa mallissa
tutkimusta käytettiin satunnaistekijänä. Mikäli samassa tutkimuksessa oli faktorina valkuaispitoisuuden
lisäksi energiataso tai poikimakerta, näiden faktorien tasot tulkittiin tässä analyysissa erillisiksi
vertailuiksi.
Poikimista edeltävän ruokinnan valkuaispitoisuudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää (P>0,15)
yhteyttä maito- ja valkuaistuotokseen tai maidon valkuaispitoisuuteen. Lisäksi mallien selitysasteet
olivat alhaisia. Koska myöskään toisen asteen vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä, analyysitulokset
eivät tue teoriaa, että niukasti valkuaista (100–120 g RV/kg ka) sisältävän, poikimista edeltävän
ruokinnan täydentäminen valkuaislisällä lisäisi maito- tai valkuaistuotosta.
Valkuaisvarastojen kertymistä ja mobilisaatiota on useimmissa tutkimuksissa seurattu puutteellisin
menetelmin, vain joissakin tutkimuksissa on käytetty typpitasekokeita tai määritetty veren tai virtsan
3-metyylihistidiinipitoisuuksia.
Tämän tutkimuksen perusteella poikimista edeltävän ruokinnan valkuaispitoisuus ei ole merkittävä
yksittäinen tuotoskauden alun maito- tai valkuaistuotoksen selittäjä. On kuitenkin mahdollista,
että suurimmassa osassa tutkimuksia on käytetty niin runsasta dieetin valkuaispitoisuutta (170–190 g
RV/kg ka) poikimisen jälkeen, että tämä on kompensoinut poikimista edeltävän ruokinnan mahdolliset
puutteet. Lisäksi eri kokeissa on käytetty useita erilaisia valkuaislähteitä, mikä selittää vaihtelevia
tuotosvasteita.