Rikkakasvit herneen viljelyn haasteena
Avainsanat:
kasvinsuojelu, rikkakasvit, rikkakasvien torjunta, biodiversiteetti, peltoherne, Pisum sativum L.Abstrakti
Rehuvalkuaisen omavaraisuutta voidaan turvata lisäämällä herneen viljelyä. Herneen viljelyvarmuutta ja viljelyn kannattavuutta pitäisi kuitenkin parantaa, jotta viljelijät kiinnostuisivat herneen viljelystä ja rehuteollisuus saisi näin riittävästi raaka-ainetta. Herneen kasvinsuojeluun liittyvät haasteet ovat omalta osaltaan rajoittaneet herneen viljelyn yleistymistä. MTT:n tutkimushankkeeseen ”Kotimaista valkuaista herneestä” sisältyi vuosina 2002-2003 hernepeltojen rikkakasvikartoitus. Varsinais-Suomesta, Hämeestä, Satakunnasta ja Uudellamaalta valittiin satunnaisesti tutkimustiloja, jotka MMM/TIKE:n tilastotietojen mukaan olivat viljelleet hernettä vuosina 1997-2001. Kartoituksen kohteena olivat pellot, joilla viljeltiin kuivaherneeksi tarkoitettuja ruokaherne-, rehuherne- ja seoskasvustoja. Tarkoituksena oli selvittää, mitkä rikkakasvilajit ovat yleisimpiä ja runsaimpia herneviljelyksillä, mitkä tekijät vaikuttavat rikkakasvien esiintymiseen ja millä keinoin ja tuloksin rikkakasveja torjutaan. Tutkittuja peltolohkoja oli yhteensä 183, joista 119 oli tavanomaisesti ja 64 luonnonmukaisesti viljeltyjä. Rikkakasvien esiintyminen havainnoitiin viideltä 1 m2 näyte-alalta käyttäen luokittelevaa peittävyysasteikkoa (0-3). Lajiston koostumuksen vaihtelua ja sitä selittäviä tekijöitä tutkittiin ordinaatiomenetelmin (redundanssianalyysi RDA). Hernepelloilta tavattiin yhteensä 76 rikkakasvilajia. Tavanomaisesti viljellyillä pelloilla kasvoi keskimäärin 10 lajia ja luomupelloilla 18 lajia. Yleisimmät lajit olivat jauhosavikka, pillikkeet, pihatähtimö, pelto-orvokki ja kestorikkakasveista juolavehnä. Leveälehtisistä kestorikkakasveista peltovalvatti oli yleisempi kuin pelto-ohdake. Hernettä viljeltiin yleensä viljavaltaisissa kierroissa. Niinpä rikkakasvilajisto vastasi kevätviljapeltojen vastaavissa kartoituksissa havaittua lajistoa. Suurin vaihtelu lajiston koostumuksessa oli luonnonmukaisesti ja tavanomaisesti viljeltyjen lohkojen välillä. Torjunta-aineiden käyttö ja nurmen esiintyminen viljelykierrossa selittivät vaihtelua. Rikkakasvit torjuttiin kemiallisesti 92 %:lla tavanomaisesti viljellyistä pelloista. Kolme suosituinta valmistetta olivat Senkor (metributsiini), Basagran SG (bentatsoni) ja Basagran MCPA (bentatsoni + MCPA). Valmisteiden teho oli yleensä hyvä, mutta herneen rikkakasvien kemiallinen torjunta on kallista 26-90 €/ha. Ruiskutettujen peltojen ongelmalajeiksi erottuivat metributsiinia kestävä peltomatara ja bentatsonia kestävä pelto-orvokki. Mekaanisesti rikkakasveja torjuttiin viidellä luomupellolla. Hernepeltojen rikkakasveja voidaan torjua varsin tehokkaasti lajiston mukaan valituilla torjuntaaineilla, mutta luomuviljelyssä rikkakasvit ovat ongelma. Rikkakasvien mekaaninen torjunta haraamalla ja herne/kaura-seoskasvustot parantaisivat luomuherneen viljelyvarmuutta. Rikkakasvit sinänsä eivät aseta merkittäviä esteitä herneen viljelyn mahdolliselle laajentumiselle.
