Korjuuajan vaikutus nurmipalkokasvien kivennäispitoisuuteen
Avainsanat:
nurmipalkokasvit, korjuuaika, kasvuaste, kivennäisaineetAbstrakti
Nurmikasvien kasvu korjuuvaiheeseen sisältää monia muutoksia sekä kasvin koostumuksessa että sadon
määrässä. Kasvin kehitysvaiheen edetessä eli kasvin vanhentuessa solunseinäaineen osuus lisääntyy ja
vastaavasti solun sisältöaineen osuus vähenee. Tähän liittyy lehtien osuuden vähentyminen korren/varren
kustannuksella ja sulavuuden ja rehun energia- ja valkuaisarvojen huonontuminen. Myös kasvin
tuhkapitoisuus vähenee, koska pääkivennäisistä (Ca, P, Mg, K) valtaosa sijaitsee solun sisältöosassa.
Muutokset ovat samansuuntaisia sekä nurmiheinä- että nurmipalkokasveilla, joskin nurmipalkokasveilla
kalsiumista ja magnesiumista on suurempi osa solunseinässä verrattuna nurmiheinäkasveihin.
Viimeksimainituilla kuitenkin kalsiumin ja magnesiumin kokonaismäärät ovat huomattavasti pienemmät
kuin kaksisirkkaisilla palkokasveilla.
Kevätsadon (ensikasvu) puna-apilakasvustoista kerättiin näytteitä eri projektien yhteydessä:
vuohenherneen korjuuaikakoe (1996), Legsil-projekti vv. 1998-2000 (puna-apila, sinimailanen,
vuohenherne, keltamaite) sekä puna-apilan korjuuaikakoe (MTT:n hanke "Laadukkaan luomurehun
taloudelliset mallit", 2002-2003). Pääosa näytesarjoista oli HY:n Viikin opetus- ja tutkimustilalta
(Helsinki). Puna-apila- ja vuohenhernenäytteitä otettiin myös HY:n Suitian opetus-ja koetilalta (Siuntio)
sekä puna-apilanäytteitä MTT:n maatalousteknologian tutkimuksen tilalta (Vihti). Näytesarja muodostui
viikon välein otetuista osanäytteistä, joiden lukumäärä vaihteli kahdesta yhdeksään. Näytesarjojen
lukumäärä per kasvilaji vaihteli kahdesta viiteen. Näytteistä määritettiin kivennäisaineet (Ca, P, Mg, K,
Fe, Cu, Mn, Zn) sekä rehuanalyysin mukainen koostumus. Lisäksi laskettiin jokaiselle näytteelle
kasvupäivien lukumäärä (= päivät yli 5EC kasvun alkamisesta) sekä tehoisa lämpötilasumma. Näytteiden
sulavuutta kuvaava D-arvo on määritetty in vitro -menetelmillä (2-vaiheinen pötsinestesulatus tai
sellulaasiliukoisuus) tai käyttäen vastaavasta säilörehusta pässillä määritettyä sulavuutta. Kasvilajeittain
laskettiin eri kivennäisille ( Ca, P, Mg ja K) näytesarjoista regressioyhtälöt, joissa ao. kivennäisen
pitoisuutta selitettiin erikseen kasvupäivillä, tehoisalla lämpösummalla ja D-arvolla. Mixed-mallissa
koevuosi (sisältäen koepaikan vaihtelun) oli satunnaistekijänä.
Kivennäispitoisuudet vähenivät yleisesti kaikilla kasvilajeilla ensikasvun aikana vähenemisen
hidastuessa näytekauden lopulla, jolloin kasvupäivien määrän toisen asteen vaikutus oli useissa
tapauksissa merkitsevä. Fosforipitoisuus väheni kasvupäivää kohti eniten vuohenherneellä (0,057 g), kun
vähenemä muilla kasvilajeilla oli 0,019-0,022 g. Tämä on myös osoitus vuohenherneen nopeammasta
kasvurytmistä mm. apilaan verrattuna (Nykänen ym. 2005). Kaliumpitoisuuden muutos oli
käyräviivainen, ja väheni nopeimmin sinimailasella ja vuohenherneellä. Kalsiumin vähentyminen
suhteessa kasvin keskimääräiseen Ca-pitoisuuteen oli samaa luokkaa kuin vastaava fosforin
vähentyminen. Poikkeuksena oli keltamaite, jonka Ca-pitoisuuteen kasvupäivällä ei ollut vaikutusta ja
vuohenherne, jonka kalsiumpitoisuus hieman suureni. Tehoisan lämpösumman ja D-arvon selitysasteet
kivennäisten muutoksiin olivat samaa luokkaa kuin kasvupäivien lukumäärän selitysasteet.
Tutkimusaineistossa puna-apilan kalsiumpitoisuus vaihteli 8-19 ja fosforipitoisuus 1,6-3,2 g/kg kuiva-ainetta.
Vaihtelun merkitystä kuvaa 10 kg puna-apilan kuiva-ainetta syövän lypsylehmän kalsiumin
saannin vaihtelu em. rehusta: saanti jää puoleen kalsiumin tarpeesta tai riittää tyydyttämään kokonaan 50
kg maitoa tuottavan lehmän tarpeen. Vastaava fosforipitoisuuden vaihtelu vastaa 15 % fosforin
kokonaistarpeesta.
