Karitsoiden kuiva-aineen syönnin määrittäminen n-alkaaneilla valkoapilaheinäruokinnalla

Kirjoittajat

• Riitta Sormunen-Cristian MTT, 31600 Jokioinen
• Päivi Nykänen-Kurki MTT, 50600 Mikkeli
• Lauri Jauhiainen MTT, 31600 Jokioinen

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76751

Avainsanat:

laidun, nurmi, suomenlammas, syönti, valkoapila, Trifolium repens

Abstrakti

Perinteisesti laitumen syönnin määritys on perustunut kokonaissonnankeruuseen tai häkkimenetelmään
(Leaver 1985). Sonnan kokonaiskeruumenetelmä on tarkka, mutta työläs ja eläimen kannalta
epämiellyttävä. Se saattaa myös muuttaa eläimen laidunkäyttäytymistä (Cordova ym. 1978). Häkkimenetelmä
määrittää laiduntavan eläinryhmän kokonaissyönnin. Yksilöllistä kuiva-aineen syöntiä
tarvitaan eläimen ravinnontarpeen määrittämiseen laitumella ja sitä kautta laidunjärjestelmien kehittämiseen.
Yksilöllinen syönti saadaan selville n-alkaaneilla, jotka ovat hiiltä sisältäviä kasvivahan
kemiallisia aineosia (Mayes ym. 1986). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, soveltuuko n-alkaanimenetelmä
karitsoiden syönnin määritykseen myös valkoapilapitoisella laidunruoholla. Karkearehuina
olivat typpilannoittamaton valkoapila-heinäruoho (VA) ja typpilannoittamaton heinäruoho
(0N). Tutkimus koostui yhdestä sisäruokinta- ja kahdesta laidunkokeesta.
Sisäruokintakokeessa karitsat olivat sulavuuskoehäkeissä, joista sonta ja virtsa voitiin kerätä talteen.
Sisällä syönti määritettiin punnitsemalla, kokonaissontamäärän perusteella sekä C33:C32-alkaaniparilla.
Laitumella syönti määritettiin samoilla alkaaneilla kuin sisälläkin. Alkaani-C32:ta annettiin karitsoille
kapseliin punnittuna 120 mg päivässä 12 päivän ajan. Viiden viimeisen päivän aikana karitsoilta
kerättiin papana- ja rehunäytteet analyyseja varten.
Ruohon valkoapilapitoisuus oli 40-50 %. VA- ja 0N-ruohon alkaaneilla määritetty kuiva-aineen
sulavuus (77,4 vs. 77,0 %) oli lähes sama kuin kokonaissonnan perusteella laskettu kuiva-aineen sulavuus
(77,9 vs. 77,2 %). C29- ja C31-alkaaneja esiintyi ruohoissa eniten, kun taas C30- ja C32-pitoisuudet
olivat alhaisia. Johtuen ruohon vanhemmasta kasvuasteesta alkaanipitoisuudet olivat sisäruokinnassa
alempia kuin laitumella. 0N-ruokinnalla alkaani-C32:sta erittyi sonnassa 94,7 % ja alkaani-C33:sta 93,0
%. Vastaavat luvut VA-ruokinnalla olivat 92,0 % ja 65,5 %. Punnittu VA:n kuiva-aineen (ka) syönti
oli keskimäärin 0,74 kg päivässä (57 g/kgW^0,75) ja 0N:n syönti 0,89 kg (65 g/kgW^0,75). C33:n alhaisen
erittymisen takia alkaaneilla määritetty syönti oli VA-ruokinnalla aliarvioitu. VA-rehun punnittu syönti
oli 0,219 kg ka suurempi kuin alkaaneilla määritetty syönti. 0N-rehun vastaava ero oli vain 0,018 kg
ka. Laitumella karitsat söivät VA-rehua enemmän kuin 0N-rehua (1,33 vs. 1,20 kg ka/karitsa /pv, 89
vs. 84 g ka/kgW^0,75). Alkaanien erittymistä sonnassa ei laitumella voitu laskea, koska kokonaissonnankeruuta
ei tehty.
Tulosten perusteella näyttää siltä, että lannoittamattoman heinäruohon syönti voidaan määrittää
C33:C32-parilla riittävän tarkasti, edellyttäen kuitenkin, että molempien alkaanien erittyminen sonnassa
on samansuuruista. Lisätutkimuksella olisi syytä selvittää, onko valkoapila-heinäruoholle tyypillistä,
että C33-alkaania erittyy sonnassa selvästi vähemmän kuin C32-alkaania.