Karjatilan nurmirehun korjuuaikastrategiat
Avainsanat:
D-arvo, sulavuus, sato, maidontuotanto, säilörehu, nurmet, timotei, nurminata, väkirehutAbstrakti
Säilörehu on merkittävin yksittäinen kustannuserä maidon tuotantokustannuksesta. Avaintekijä säilörehun
tuotantokustannuksen alentamiseen on satotason nostaminen. Yksi keino tähän on korjata rehu
nykyisiä suosituksia myöhemmin. Ensimmäisen rehunkorjuun myöhästyttäminen heikentää pääsadon
rehuarvoa ja vaikuttaa seuraavan sadon määrään ja laatuun. Lisäksi säilörehun laadun muutokset vaikuttavat
lehmien lisäväkirehuruokintaan, joten kokonaisuuden hallinta on vaativa tehtävä.
Korjuuaikastrategioiden tutkimiseksi MTT järjestää kolmevuotisen kehittämishankkeen (Karjatilan
kannattava peltoviljely, KARPE), jossa koeruutumittakaavassa mitataan eri korjuuaikastrategioiden
tuottama kokonaissato koko kasvukautta kohden. Koeruutujen lisäksi vastaavat korjuuajat toteutetaan
maatilamittakaavassa, jotta saadaan tarvittava säilörehumäärä lypsylehmien ruokintakoetta varten.
Hankkeen tulosten perusteella luodaan lineaarinen optimointimalli, joka kertoo taloudellisesti kannattavimman
vaihtoehdon ottaen huomioon kolme eri peltoala/eläinmäärä –suhdetta. Tutkimukseen valittujen
korjuuaikastrategioiden niittoajat ovat seuraavat: A) tavanomainen kahden niiton säilörehunkorjuu,
jossa D-arvotavoite ensimmäisessä niitossa on 690 g/kg ka, B) myöhästetty kahden niiton rehunkorjuu,
jossa ensimmäisen niiton D-arvotavoite on 650 g/kg ka, C) heinäkuun alkuun myöhästetty
kahden niiton korjuustrategia, jossa ensimmäisen niiton säilörehun D-arvotavoite on 620 g/kg ka sekä
D) kolmen niiton strategia, jossa ensimmäinen korjuun D-arvotavoite on 690 g/kg ka.
Kesällä 2008 tehtiin lypsylehmillä pilottikoe täydentäen D-arvoltaan 650 g/kg ka ja 690 g/kg ka
säilörehuja kahdella eri väkirehutasolla (9 ja 12 kg) ja kolmella raakavalkuaistasolla (raakavalkuainen
140, 180 ja 210 g/kg ka). Ruokintakokeen perusteella 3 kg väkirehua vastasi 4 prosenttiyksikön muutosta
D-arvossa mikä vastaa aikaisempia koetuloksia. Suurin maitotuotos saavutettiin D-arvoltaan 690
g/kg ka säilörehulla ja korkeimmalla väkirehutasolla. Koeasetelma ei ota kantaa siihen, miten korkea
väkirehumäärä tarvittaisiin syötettäessä D-arvoltaan 650 g/kg ka säilörehua, jotta päästäisiin samaan
tuotostasoon D-arvoltaan 690 g/kg ka ja 12 kilon väkirehuyhdistelmän kanssa. Tämän kokeen perusteella
väkirehussa voidaan käyttää samaa valkuaispitoisuutta säilörehun sulavuudesta riippumatta.
Maitotuotos lisääntyi lineaarisesti korkeimmalle väkirehun lisävalkuaistasolle saakka. Mikäli tarkastelu
rajoitetaan kokeen mukaisiin säilö- ja väkirehuihin eikä huomioida pellonkäyttöä, on D-arvoltaan
690 g/kg ka säilörehu tuottavin valinta.
Kesällä 2009 tehdyn ruutukokeen perusteella säilörehun ensimmäisen korjuuajan myöhästyttäminen
lisäsi sekä kuiva-aine-, että rehuyksikkömäärää koko kesä huomioiden. Ensimmäisessä sadossa
saavutettu kuiva-aineen lisäkasvu kompensoitui osittain toisessa sadossa, joten erot eri niittostrategioiden
välillä eivät muodostuneet mittaviksi. Rehuyksikköarvo huomioiden erot eri niittostrategioiden
välillä vielä pienenivät. Kolmen niiton strategialla kokonaissato jäi pienimmäksi. Niiton myöhästyttäminen
pääsääntöisesti paransi jälkisadon sulavuutta, joten kun niittoajankohtaa muutetaan, on mahdollista
säädellä kokonaissadon nurmen sulavuutta. Ruutukokeen perusteella myöhäisin ensimmäinen
niitto olisi paras vaihtoehto ry-sadon perusteella.
Maatila joutuu tekemään rehuntuotantoratkaisunsa tilasysteemitasoisena, joten yksittäiset koetulokset
eivät anna vastausta, mikä olisi paras vaihtoehto. Tätä varten koesarjaa jatketaan ja tiedoista
muodostetaan yhdessä aikaisemman tiedon kanssa optimaalista kokonaisratkaisua hakeva malli.
