Fosforilannoituksen optimointi portaittain nousevien P-määrien mukaan
Avainsanat:
lannoitustarve, maan fosforitila, pellon fosforitase, satovastekäyräAbstrakti
Tutkimusten perusteella suositeltu fosfori- (P) lannoitus on mitoitettu käytännön viljelyä vastaavissa kasvuoloissa tehdyillä, monivuotisilla viljelykokeilla. Kokeissa on verrattu useita portaittain nousevia P-määriä rinnakkaisilla koeruudulla samanlaisissa maaperä ja sääoloissa. Saman aikaan eri paikoissatai samalla paikalla eri vuosina saadut koetulokset eivät sovellu ravinnemäärien vaikutustenluotettavaan ja tarkkaan mittaamiseen. Usean rinnakkain käytetyn ravinnemäärän ja tavanomaistenneljän kerranteen tuloksista lasketut satovastekäyrät ovat yleensä suhteellisen luotettaviayksittäisissäkin koesadoissa. Tuloksen täsmenevät edelleen koeajan pidentyessä, kun satunnaiset, mm.viljan lakoontuessa suurenevat ruutujen väliset erot eli koevirheet pienenevät useamman vuodenkeskiarvoissa. Pitkäaikaisissa viljelykokeissa kasvukauden säästä johtuvat suuret vuotuisvaihteluttasoittuvat ja kestävässä, taloudellisessa viljelyssä tärkeä toistuvan lannoituksen kumuloituvajälkivaikutus tulee otetuksi huomioon.
Viljavuustutkimusten yleistyttyä 1950-luvulla lannoituksen satovasteet voitiin laskea viljavuusluokittain. Maan P-luvun merkitys ilmeni aluksi parhaiten sokerijuurikkaalla, jonka kasvupaikoista osa oli viljavia jo 1950-luvulla. Melkein kaikissa vilja- ja nurmipelloissa P:sta oli puutetta eikä lannoitustarpeen väheneminen maan P-luvun kasvaessa ollut heti selvästi todettavissa. Maan P-luokassa hyvä P-lannoitus paransi kuitenkin viljan ja nurmen kasvua tuntuvasti vain pH:n ollessa arveluttavan korkea tai liian alhainen. P-tilaltaan tyydyttävillä pelloilla lannoitustarve ylitti kasvin ottaman P-määrän selvästi erityisesti happamilla mailla. Vuonna 1991 laaditut ja 1995 tarkennetut lannoitussuositukset perustuivat paljolti vuosina 1977-1994 tehtyihin kenttäkokeisiin, joissa verrattiin viittä vuosittain sijoitettua tai levitettyä P-määrää. Monivuotisten kokeiden pitkän ajan keskiarvot osoittivat maan biologista viljavuutta ja lannoitustarvetta tarkemmin kuin aikaisempien tutkimusten yksivuotiset kokeet. Kivennäismailla alkukesän kuivuus vaikeutti kasvien ravinteiden ottoa ja lisäsi P-lannoituksen vaikutusta satoon.
Nykyiset ympäristötukeen oikeuttavat P-määrät olivat riittäviä keskinkertaista paremmilla mailla tyydyttävän P-luokan yläpäästä alkaen. P-tilaltaan huonommilla mailla tyydyttävän luokan alapää mukaan lukien pitkänä aikana optimaaliset P-määrät olivat tukiehtoja suuremmat ainakin ylijäämälannan P:n ostolannoitteita huomattavasti alemmilla hinnoilla. Tukeen oikeuttavat P-määrät riittivät paremmin Etelä-Suomen hyvärakenteisilla savilla, savisilla hiedoilla ja savisilla multamailla kuin Sisä-Suomessa vallitsevilla karkeilla ja hiesuisilla kivennäismailla, karkeapohjaisilla multamailla ja huonommilla turpeilla. Hyvin niukkafosforisilla mailla tukiehtoja runsaampi P:n käyttö paransi kasvua ja satoja selvästi.
Kasvien P:n saantia voidaan helpottaa ja satoja suurentaa hyvällä maan hoidolla ja oikealla lannoitteen sijoituksella. Happamien kivennäismaiden P-reservejä voidaan hyödyntää kalkituksella. Sijoitetut lannoiterivit tulisi kuivissa oloissa tiivistää. Kosteissa oloissa kuten syysviljoilla ja eloperäisillä mailla lannoite kannattaa sijoittaa melko matalaan. Hyvien viljasatojen tarvitsemat 15−20 P-kiloa hehtaarille parantavat sadonmuodostukselle kriittistä alkukehitystä paljon tehokkaammin kuinpuolta pienempien satojen puolta pienemmät P-määrät.
