Liharotuisten nautojen rehunhyväksikäyttö ja residuaalinen syönti

Kirjoittajat

• Maiju Pesonen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintutkimus, Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76879

Avainsanat:

Naudanlihantuotanto, rehunhyötysuhde, residuaalinen syönti

Abstrakti

Perinteisesti rehujen hyväksikäyttö on ilmoitettu rehunmuuntosuhteella. Rehunmuuntosuhteessa ei
oteta huomioon yksilöiden välisiä eroja ylläpitoon ja kasvuun tarvittavassa energianmäärässä. Rehunmuuntosuhteella
on vahva yhdysvaikutus eläimen kasvuominaisuuksien ja aikuiskoon kanssa. Rehukustannukset
muodostuvat kookkaammilla eläimillä suuremmiksi, vaikka niiden kasvuominaisuudet
olisivat ylivertaisia. Emolehmätuotannossa eläinten hedelmällisyys on tuotannon avaintekijöitä. Elopainoltaan
kookkaampien eläinten lisääntymistehokkuus on hieman alhaisempi. Tämä johtuu osittain
myöhemmin saavutetusta sukukypsyysiästä. Emolehmäkarjassa rehun ja peltopinta-alan tarve lisääntyy
merkitsevästi eläinten aikuiskoon kasvaessa. Tilan kokonaistehokkuus voi kärsiä suuremmasta
rehukustannuksesta siitä huolimatta, että tuotantotulokset nousevat.
Residuaalinen syönti on erotus, joka muodostuu eläimen todellisesta syönnistä ja arvioidusta
syönnistä saavutettua tuotantotulosta kohden. Laskentatavasta johtuen residuaaliseen syöntiin ei vaikuta
eläimen koko tai tuotanto-ominaisuudet. Residuaalisen syönnin yhdysvaikutus eläimen aikuiskoon
ja kasvuominaisuuksien kanssa on hyvin pieni tai sitä ei ole havaittu. Residuaalisen syönnin avulla on
mahdollista löytää ne yksilöt, jotka ovat syövät vähemmän rehua ja ovat tuotannollista ominaisuuksilta
tasavertaisia. Residuaalinen syönti periytyy keskinkertaisesti.
Fysiologisesti residuaaliseen syöntiin vaikuttavat rehun syönti ja sulatus, aineenvaihdunta, fyysinen
aktiivisuus ja lämmönsäätely. Residuaalisella syönnillä on taloudellinen ja ympäristövaikutus.
Emolehmäkarjan ylläpitoenergiantarvetta voidaan vähentää 9 – 10 % valitsemalla matalan residuaalisen
syönnin omaavia eläimiä. Loppukasvatuksessa eläinten kuiva-aineen syönti on ollut matalan residuaalisen
syönnin eläimillä keskimäärin 12 % matalampi ja rehunmuuntosuhde 9 – 15 % tehokkaampi
kuin korkean residuaalisen syönnin eläimillä. Sonnan määrää sekä ravinnepäästöjä voidaan vähentää
15 – 17 % valitsemalla matalan residuaalisen syönnin omaavia eläimiä. Australialaisissa ja Pohjoisamerikkalaisissa
tutkimuksissa matalan residuaalisen syönnin eläinten metaanintuotanto on ollut 25 –
30 % vähäisempää kuin korkean residuaalisen syönnin eläimillä. Teurasruhot ovat olleet hieman vähärasvaisempia
matalan residuaalisen syönnin eläimillä korkean residuaalisen syönnin eläimiin verrattuna.
Vähärasvaisuus voi aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia emojen hedelmällisyyteen. Matalan residuaalisen
syönnin emot ovat poikineet 5- 6 päivää myöhemmin kuin korkean residuaalisen syönnin
emot.
Residuaalisen syönnin määritys vaatii 70 päivän koejakson, jossa mitataan eläimen päivittäinen
syönti ja kasvu. Geenitesti vähentää kustannuksia rehunhyötysuhteeltaan erinomaisten eläinten tunnistamisessa.