Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma

Kirjoittajat

  • Tiina Tuovinen MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus, 31600 Jokioinen

Avainsanat:

Maatiaiskana, säilytysohjelma, eläingeenivarat, geneettinen monimuotoisuus

Abstrakti

Suomessa on yli 170 innokasta maatiaiskanan pitäjää. Heillä oli vuonna 2008 13 eri maatiaiskantaa, yhteensä noin 2200 kanaa ja lähemmäs 600 kukkoa. Maatiaiskanan säilytysohjelmaa koordinoi MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus. Ohjelma käynnistyi yli kymmenen vuotta sitten vuonna 1998. Perustamisvuodesta on ohjelmassa mukanaolevien sekä kasvattajien että eläinten määrä kolminkertaistunut. Suomi on kansainvälisin sopimuksin sitoutunut kotieläingeenivarojen säilyttämiseen. Työtä varten on laadittu Suomeenkin kansallinen eläingeenivaraohjelma. MTT koordinoi ohjelmaa ja on mukana geenivarojen säilytyksen ja kestävän hyödyntämisen tutkimus- ja kehittämistyössä. Maatiaiskanan säilytys on tiloilla tapahtuvaa in situ-säilyttämistä, kanat kasvatetaan lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistavissa lattiakanaloissa. Säilytysohjelmassa keskitytään toistaiseksi kanakantojen vahvistamiseen ja rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaamiseen ja lisäämiseen.
Maatiaiskanakannoilla tarkoitetaan maassamme ennen 1900-luvulla alkanutta teollista kanatuotantoa eläneitä, paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita kanakantoja. Säilytysohjelman kana-aines on peräisin tiloilta, joilla tätä vanhaa kana-ainesta oli jäljellä.
Säilytysohjelman tiedonkeruu perustuu kasvattajien ohjelmaan ilmoittautuessa antamiin perustietoihin ja kerran vuodessa lähettämiin raportteihin. Tiedot tallennetaan maatiaiskanarekisteriin, josta saadut eläinmäärät ovat pohjana rodun tilaa kuvaaville tilastoille.
Lukumäärien lisäksi vuosiraporteissa kysytään eläinten hedelmällisyysominaisuuksia ja höyhenpuvun värejä. Maatiaiskanat munivat keskimäärin 0,5-0,6 munaa päivässä ja saavuttavat sukukypsyyden 22-24,5 viikon ikäisinä. Tyypillinen maatiaiskanan höyhenpuvun väri on musta, ruskea, punainen tai vaalea, kukon musta, ruskea, kirjava tai punainen. Munat ovat pieniä tai keskikokoisia, väriltään kermanvärisiä, beigejä tai ruskeita. Maatiaiskanasta hyödynnetään munien lisäksi myös lihaa ja höyheniä, teuraskukkojen kasvatus on yleistä.
Maatiaiskana on rotuna edelleen vaarantunut, kaikki kannat uhanalaisia ja jotkut jopa kriittisesti uhanalaisia Ainakin yksi kanta ehti kuolla sukupuuttoon säilytysohjelmasta huolimatta.

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2010-01-31