Mesimarja – aromiltaan ainutlaatuinen
Avainsanat:
mesimarja, Rubus arcticus, jalomaarain, lajikkeet, mesifuraaniAbstrakti
Mesimarja (Rubus arcticus L.) on aromiltaan ainutlaatuinen marja, pitihän jo Linnaeus sitä Euroopan
hedelmistä maukkaimpana. 90-luvun alussa mesimarjaa viljeltiin Suomessa useiden kymmenien
hehtaarien alalla, mutta runsaina ilmenneet lehtihomeongelmat vähensivät viljelyä merkittävästi 90-
luvun lopulla. Nykyään marjasta on markkinoilla puutetta ja siitä maksettava hinta on korkea.
Tämä mesimarjan lajikekoe tehtiin MTT Sotkamossa osana Erikoismarjat markkinoille –
hanketta vuosina 2006-2007. Kokeessa vertailtiin kaikkia kaupallisesti saatavilla olevia
mesimarjalajikkeita. Kokeella haluttiin selvittää mesimarjalajikkeiden soveltuvuus marjantuotantoon
Kainuun olosuhteissa. Lisäksi kokeessa oli jalomaarainta, jotta sen ominaisuuksia voidaan verrata
mesimarjaan.
Lajikkeista mitattiin kasvua, kukintaa, satoa sekä lehtihomeoireiden ilmenemistä. Lisäksi
lajikkeiden aromipitoisuuksia verrattiin toisiinsa määrittämällä mesimarjalle ominaisen aromiaineen,
2,5-dimetyyli-4-metoksi-3(2H)-furanonin eli mesifuraanin pitoisuus.
Mesimarjoista suurin sato saatiin lajikkeelta ’Pima’, jonka laskennallinen kauppakelpoinen sato
oli 13,3 kg/a. Seuraavaksi satoisin oli ’Susanna’, 11,7 kg/a. ’Elpeen’, ’Muuruskan’ ja ’Mespin’
satotasot olivat 1,2; 1,7 ja 2,3 kg/a. Satotulosten perusteella ei kuitenkaan voida antaa suosituksia
lajikevalintaan, koska ’Elpee’ ja ’Muuruska’ olivat istutettaessa pieniä, yksiversoisia pottitaimia
muiden taimien ollessa vanhempia ja suurempia. ’Mespi’ oli kokeessa pölyttäjänä, eikä sen satotaso
ole vertailukelpoinen.
Marjakoko oli suurin ’Susannalla’ ja ’Elpeellä’, marja painoi keskimäärin noin gramman.
’Muuruskan’ marja oli kevyempi. Kappalemääräisestä kokonaissadosta vain 45-55 % oli
kauppakelpoista, joten satopotentiaali on saatua satoa suurempi. Kokeen parhaiden lajikkeiden
satotaso oli mesimarjalle kohtuullinen, vaikka kyseessä oli vasta toisen vuoden kasvusto. Normaalisti
mesimarjan varsinaiset satovuodet ovat 3. ja 4. vuosi istutuksesta. Käytettäessä suurikokoisia taimia
satoa voidaan saadaan jo istutusta seuraavaana vuonna.
Kaikki mesimarjalajikkeet olivat alttiita lehtihomeelle, joten lehtihomeentorjunta ja
ennaltaehkäisevät viljelytoimenpiteet säilyvät toistaiseksi osana mesimarjan viljelyä. Lehtihomeoireet
olivat voimakkaimmat ’Susannalla’, vähiten niitä ilmeni ’Elpeessä’.
Mesimarjalajikkeiden mesifuraanipitoisuus oli 2-3 mg/100 g tuoretta marjaa, paitsi ’Mespillä’,
jonka mesifuraanipitoisuus oli noin 4,5 mg/100 g. Jalomaarainten ’Sofia’ ja ’Astra’
mesifuraanipitoisuus oli samaa luokkaa ’Mespin’ kanssa.
Kuten aiemmissa tutkimuksissa, tässäkin kokeessa jalomaarain oli mesimarjaa satoisampi,
suurempimarjainen ja mesifuraanipitoisuus oli samaa luokkaa. Voitaisiinko mesimarjan kysyntää
korvata joiltain osin helpommin viljeltävällä jalomaaraimella? Hyvän markkinatilanteen ja korkean
hinnan vuoksi mesimarja on edelleen kiinnostava ja lupaava marja, jonka viljelyä kannattaa kehittää.
