Hevosten Nurmirehut –hanke. Ruokonadastako säilörehua hevosille -nurmikasvilajin ja korjuuajan vaikutus sulavuuteen pässeillä

Kirjoittajat

• Riitta Sormunen-Cristian MTT Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen
• Terttu Heikkilä MTT Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen
• Susanna Särkijärvi MTT Kotieläintuotannon tutkimus, Varsanojantie 63, 32100 Ypäjä
• Marketta Rinne MTT Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen
• Lauri Jauhiainen MTT Palveluyksikkö/menetelmäpalvelut, 31600 Jokioinen

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76930

Avainsanat:

korjuuaika, lammas, nurmi, nurminata, pyöröpaalisäilörehu, ruokonata, sulavuus, timotei

Abstrakti

Ruokonadan (Festuca arundinacea Schreb.) ja timotei (Phleum pratense L.) - nurminataseoksen (Festuca pratensis H.) ensimmäisestä sadosta tehtiin alkukesästä 2006 pyöröpaalisäilörehuja hevosten ja lampaiden sulavuuskokeita varten. Rehut niitettiin kolmessa eri kehitysvaiheessa viikon välein (19.6., 26.6. ja 3.7.2006). Rehujen kuiva-ainetavoite oli 350 - 400 g/kg ja D-arvotavoitteet eri kasvuasteille 690, 650 ja 610 g/kg KA. Tarkoituksena oli tutkia kasvilajin ja korjuuajan vaikutusta pässeillä määritettyyn sulavuuteen sekä sitä, millä tarkkuudella hevosten nurmirehujen sulavuus voidaan määrittää hevosten sijasta pässeillä. Tarkoituksena oli saada lisätietoa ruokonadasta käytettäväksi myös märehtijöiden ruokintaan. Tutkimus kuului Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT), Maa- ja metsätalousministeriön (MMM), Helsingin yliopiston (HY) ja yritysten rahoittamaan Hevosten Nurmirehut –hankkeeseen (2006-2008).
Säilörehut olivat kuivia (357–550 g KA/kg) ja käymislaadultaan hyviä. Verrattuna timotei-nurminataan ruokonatasäilörehun tuhkapitoisuus oli selvästi korkeampi (76 vs. 95 g/kg KA) ja raaka-valkuaispitoisuus pienempi (134 vs. 116 g/kg KA). Kuitupitoisuudeltaan kasvilajit eivät eronneet toisistaan. Kasvuasteen vanhetessa kasvilajien kuitupitoisuus nousi ja raakavalkuaispitoisuus ja D-arvo laskivat. Timotei-nurminadan in vitro –sellulaasisulavuudella laskettu rehuarvo oli hieman ruokonadan rehuarvoa parempi.
Säilörehujen sulavuus määritettiin kuudella, keskimäärin 53-kiloisella, risteytyspässillä 27.1. - 20.4.2007 samanaikaisesti hevosten sulavuuskokeen kanssa. Koemallina oli 6 * 4 epätäydellinen latinalainen neliö. Maittavuuskaudella pässit saivat säilörehuja vapaasti ja keruukaudella 41 g kuiva-ainetta metabolista elopainokiloa (kgW^0,75) kohden päivässä.
Kasvilaji ja kasvuaste vaikuttivat säilörehun syöntiin ja sulavuuteen. Kun syöntiä ei rajoitettu, timotei-nurminadan keskimääräinen syönti oli ruokonatasäilörehun syöntiä suurempi (1,32 vs. 1,10 kg KA/el/pv, 67 vs. 56 g KA/kgW^0,75, p<0,01). Pässit söivät eniten ensimmäisellä kasvuasteella valmistettua timotei-nurminatasäilörehua (75 g KA/kgW^0,75) ja vähiten toisen kasvuasteen ruokonatasäilörehua (48 g KA/kgW^0,75). Kasvuasteen vanhetessa sulavuus laski merkitsevästi (p<0,001). Timotei-nurminatasäilörehun kuiva-aineen (0,673 vs. 0,650 g/g KA, p<0,01), orgaanisen aineen (0,690 vs. 0,667 g/g KA, p<0,01), raakavalkuaisen (0,700 vs. 0,671 g/g KA, p=0,01) ja neutraalidetergenttikuidun (NDF) (0,686 vs. 0,642 g/g KA, p<0,001) sulavuus oli ruokonatasäilörehun sulavuutta parempi.
Pässeillä määritetyt säilörehujen orgaanisen aineen in vivo –sulavuudet sekä näiden avulla lasketut D-arvot olivat selvästi hevosilla saatuja sulavuuksia ja D-arvoja korkeammat. Tämä johtaa hevosten nurmirehujen energia-arvon yliarvioimiseen, mikä on otettava huomioon hevosten ravinnontarvesuosituksissa.