Hevosten Nurmirehut –hanke. Nurmikasvilajin ja korjuuajan vaikutus sulavuuteen hevosilla

Kirjoittajat

• Susanna Särkijärvi MTT/Hevostalous, Varsanojantie 63, 32100 Ypäjä
• Riitta Sormunen-Cristian MTT/Nurmitalouden tutkimus, H-talo, 31600 Jokioinen
• Terttu Heikkilä MTT/Nurmitalouden tutkimus, H-talo, 31600 Jokioinen
• Jenni Komppa Helsingin yliopisto, kotieläintieteen laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto
• Marketta Rinne MTT/Nurmitalouden tutkimus, H-talo, 31600 Jokioinen
• Markku Saastamoinen MTT/Hevostalous, Varsanojantie 63, 32100 Ypäjä
• Lauri Jauhiainen MTT/Menetelmäpalvelut, M-talo, 31600 Jokioinen

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76932

Avainsanat:

hevonen, karkearehu, korjuuaika, nurminata, ruokonata, säilörehu, sulavuus, timotei

Abstrakti

Tutkimuksessa käytettiin viikon välein korjattuja säilörehuja, joiden sulavuus määritettiin sonnan
kokonaiskeruumenetelmällä hevosilla ja pässeillä. Hevosilla sulavuus määritettiin myös merkkiaineilla,
joita olivat sulamaton kuitu (iNDF) ja kromioksidi (Cr₂O₃). Lisäksi rehujen orgaanisen aineen sulavuus
määritettiin in vitro -sellulaasimenetelmällä laboratoriossa. Tarkoituksena oli verrata eri menetelmien
sopivuutta hevosten nurmirehujen sulavuuden määritykseen sekä selvittää, millä tarkkuudella hevosille
tarkoitettujen rehujen sulavuus voidaan määrittää pässeillä. Kasvilajivertailussa olevista rehuista saatiin
tarpeellista tietoa myös nautakarjan ruokintaan.
Hevosten nurmirehut –hankkeessa tutkittiin kuuden eri säilörehun sulavuutta. Koerehut tehtiin
puhtaan ruokonadan ja timotei-nurminataseoksen ensimmäisestä sadosta alkukesällä 2006 Jokioisilla.
Rehut korjattiin molemmista kasvilajeista kolmessa eri kehitysvaiheessa. Koerehujen niittopäivät olivat
19.6., 26.6. ja 3.7. Rehut säilöttiin pyöröpaaleihin. Säilöntäaineena oli AIV 2 Plus. Rehujen sulavuus
määritettiin keväällä 2007 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Hevostalouden
tutkimusyksikössä Ypäjällä. Koemallina oli 6 x 4 epätäydellisen latinalaisen neliön koe kuudella
tammalla. Säilörehuja annettiin ylläpitotarpeen mukaisesti 60 g KA/kgW^0.75. Määrä vastasi rehun kuiva-ainepitoisuudesta
ja hevosen koosta riippuen 12 - 22 kiloa tuoretta rehua eläintä kohden päivässä.
Ruokonatasäilörehun keskimääräiset kuiva-ainepitoisuudet olivat 357 – 498 g/kg ja vastaavasti timotei-nurminatasäilörehun
421 – 550 g/kg. Rehujen käymislaatu oli hyvä. Ruokonatasäilörehussa
raakavalkuaispitoisuudet olivat matalammat ja kuitupitoisuudet (raakakuitu ja NDF) korkeammat kuin
samalla kasvuasteella korjatussa timotei-nurminatasäilörehussa. Myös ruokonadan D-arvot olivat timotei-nurminadan
D-arvoja pienemmät.
Lukuunottamatta ruokonadan vanhimman kasvuasteen korsiintuneita osia, säilörehut maittoivat
hevosille hyvin. Vaikka ruokinta keruukaudella oli ylläpitotasolla, osa hevosista jätti rehua. Timotei-nurminatasäilörehut
olivat paremmin sulavia kuin vastaavalla kasvuasteella korjatut ruokonatasäilörehut.
Ruokonadan orgaanisen aineen sulavuus nuoremmasta kasvuasteesta vanhimpaan oli 612, 518 ja 467 g/kg
KA ja timotei-nurminadan vastaavasti 672, 566 ja 516 g/kg KA. Rehulajien väliset erot raakavalkuaisen
sulavuudessa olivat pieniä juhannuksen jälkeen ja heinäkuun alussa korjatuissa rehuissa. Timoteinurminadan
kuitu suli noin 20 % paremmin kuin ruokonatasäilörehun kuitu. In vitro -sellulaasimenetelmä
yliarvioi orgaanisen aineen sulavuuden ruokonadan osalta 31 %:lla ja timotei-nurminadan osalta 23 %:lla.
In vitro -menetelmä yliarvioi sulavuutta enemmän vanhemmilla kasvuasteilla. Myös pässeillä määritetty
sulavuus oli selvästi korkeampi kuin hevosilla määritetty.