Karkearehujen sulavuuden määritys tarkentunut

Kirjoittajat

• Marketta Rinne MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen
• Pekka Huhtanen MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen/Cornell University, Department of Animal Science, 269 Morrison Hall, Ithaca, NY 14853-4801, USA
• Juha Nousiainen Valio Oy, Alkutuotanto, PL 10, 00039 Valio

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76939

Avainsanat:

D-arvo, laboratoriomenetelmä, nurmirehu, rehuanalyysi, rehuarvo, sulamaton kuitu, sulavuus, säilörehu

Abstrakti

Karkearehujen sulavuus vaikuttaa merkittävästi rehujen energia- ja valkuaisarvoihin, syöntipotentiaaliin
ja rehua syövien lehmien maidontuotantoon. Sulavuuden luotettava määrittäminen on siis erittäin
tärkeää rehujen tuotantovaikutuksen määrittämiseksi ja ruokinnan taloudellisen optimoinnin lähtötietona.
Tässä kirjoituksessa käsitellään märehtijöiden ruokinnassa käytettävien karkearehujen sulavuuden
määrittämistä.
Karkearehujen sulavuuden referenssimenetelmänä käytetään lampailla in vivo ruokinnan ylläpitotasolla
suoritettua sulavuuskoetta, jossa sulavuus lasketaan eläinten syömän ja sonnassa erittyneen
ravintoaineen määrän erotuksena. Rehujen sulavuutta voidaan arvioida erilaisin laboratorioanalyysein,
jotka jäljittelevät eläinten ruoansulatuskanavassa tapahtuvaa rehun sulatusta. Tässä tutkimusaineistossa
on mukana 86 säilörehua noin 10 vuoden ajalta, joiden sulavuus on määritetty lampailla in vivo ja
monipuolisesti laboratoriomenetelmin. Karkearehutyypeistä mukana ovat nurmisäilörehu ensimmäisestä
sadosta ja jälkisadosta, puna-apila- ja kokoviljasäilörehu.
Yksittäisten kemiallisten komponenttien (RV, NDF, ADF, ligniini) yhteydet sulavuuteen eivät
ole riittäviä sulavuuden ennustamiseen. Biologiset laboratoriomenetelmät orgaanisen aineen pepsiinisellulaasiliukoisuus
(OMS) ja sulamattoman kuidun pitoisuus (iNDF) sen sijaan ennustivat karkearehujen
orgaanisen aineen sulavuuden riittävän tarkasti käytännön ruokinnansuunnittelua varten. Ennusteiden
tarkkuus parani merkittävästi, kun analyysitulokset muunnettiin sulavuudeksi rehutyyppikohtaisia
korjausyhtälöitä käyttäen eli erikseen ensimmäisestä sadosta ja jälkikasvusta tehdyille nurmisäilörehuille,
palkokasvisäilörehuille ja kokoviljasäilörehuille. Rehutyyppikohtaiset korjausyhtälöt ovat
tilasäilörehujen D-arvon määrityksen taustalla Artturi-analyysissä. Tässä kirjoituksessa esitettyihin
yhtälöihin perustuen on myös laadittu MS Excel –pohjainen tiedosto, joka on käytettävissä Artturi®-
verkkopalvelussa (www.mtt.fi/artturi).
Kuidun (NDF) ja sulamattoman kuidun (iNDF) määrityksen kautta rehun orgaaninen aine saadaan
jaettua kolmeen biologisesti mielekkääseen osaan: NDS (orgaaninen aine - kuitu), potentiaalisesti
sulava kuitu (NDF - iNDF) ja iNDF. Solunsisällysaineiden todellinen sulavuus on lähes täydellinen ja
sen vaihtelu on hyvin pientä. Kuidun sulavuus sen sijaan on selvästi vähäisempää ja vaihtelevampaa,
eli rehujen sulavuuden määrityksessä oleellista on nimenomaan kuidun pitoisuuden ja sulavuuden
selvittäminen. Rehutyyppikohtaiset summatiiviset mallit ennustivat karkearehujen D-arvon lähes yhtä
hyvin kuin OMS ja iNDF. Kun koko aineistoa tarkasteltiin yhdessä, summatiiviset mallit olivat parempia
kuin iNDF ja erityisesti OMS.
Tutkimuksen tuloksena käytännön tilarehujen analytiikka on merkittävästi tarkentunut, kun
NIRS-kalibroinnin referenssimenetelmän luotettavuutta on pystytty parantamaan. Aikaisempi ensimmäisen
sadon D-arvon aliarvostus ja jälkisadon yliarvostus on saatu poistettua. Analyysin tarkkuudessa
ollaan lähestymässä lampailla tehtävien sulavuuskokeiden keskimääräistä satunnaisvirhettä, joka on
teoreettinen minimivirhe, johon rehujen sulavuusmittauksissa voidaan päästä.