Rypsi- ja soijapuriste puna-apilasäilörehun valkuaistäydennyksenä

Kirjoittajat

• Pirjo Pursiainen Kotieläintieteen laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto
• Seija Jaakkola Kotieläintieteen laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto
• Mikko Tuori MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Tervamäentie 179, 05840 Hyvinkää
• Marketta Rinne MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Tervamäentie 179, 05840 Hyvinkää
• Aila Vanhatalo Kotieläintieteen laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76940

Avainsanat:

rypsi, soija, lypsylehmä, puna-apilasäilörehu

Abstrakti

Tutkimuksessa selvitettiin valkuaisrehun määrän ja valkuaislähteen vaikutuksia lypsylehmien rehun
syöntiin, maitotuotokseen ja maidon koostumukseen, kun säilörehu oli puhdasta puna-apilaa.
Valkuaisrehuina olivat Öpex^®käsitelty
rypsipuriste ja soijapuriste, joita lisättiin ohra-kauraseokseen
(1:1) siten, että väkirehussa oli raakavalkuaista keskimäärin 145 (taso 1) tai 180 (taso 2) g/kg kuiva-ainetta
(KA). Rypsipuristeen määrä oli 1,5 (R1) tai 3,0 (R2) kg/pv ja soijapuristeen määrä sen
suuremman valkuaispitoisuuden vuoksi 0,95 (S1) tai 1,9 (S2) kg/pv. Lehmät saivat väkirehua
keskimäärin 10,8 kg/pv. Säilörehu oli esikuivattua, puna-apilan
toisesta sadosta pyöröpaalattua rehua,
jota lehmät saivat vapaasti. Säilönnälliseltä laadultaan rehu oli melko pitkälle käynyttä, minkä vuoksi
sen sokeripitoisuus oli pieni. Rehussa oli myös runsaasti etikkahappoa, mutta ammoniumtypen osuus
kokonaistypestä oli pieni. Säilörehun sulavan orgaanisen aineen pitoisuus kuiva-aineessa
(in vitro pepsiinisellulaasimenetelmä)
oli keskimäärin 608 g/kg.
Tutkimus tehtiin tasapainotetun 4´4 latinalaisen neliön mukaisesti ja siinä oli mukana neljä 23
kertaa poikinutta ay-lehmää.
Tutkimuksen alkaessa lehmien poikimisesta oli kulunut 7685
päivää.
Lehmät söivät säilörehua rypsiruokinnoilla keskimäärin 13,3 kg KA/pv ja soijaruokinnoilla 13,1 kg
KA/pv. Valkuaisen määrää lisättäessä säilörehun syönti väheni vaikutuksen ollessa suurempi
ruokittaessa rypsiä kuin soijaa (1,0
vs. 0,4
kg KA/pv), mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Väkirehun syönnissä ei ollut eroa ruokintojen välillä. Valkuaistason nosto lisäsi lehmien
raakavalkuaisen saantia (P<0,05), mutta ei vaikuttanut ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen (OIV)
saantiin. Rypsiä syötettäessä lehmät saivat hieman enemmän OIV:a kuin soijaa syötettäessä (P<0,10).
Myös kuitua (NDF) lehmät saivat enemmän, kun valkuaislähteenä oli rypsi verrattuna soijaan
(P<0,05). Lehmien energian saanti väheni numeerisesti, kun rypsin määrää lisättiin, mutta soijan
määrää lisättäessä pysyi samana. Rehuannoksen orgaanisen aineen sulavuudessa ei ollut eroa
valkuaislähteen eikä valkuaistasojen välillä. Kuidun sulavuus oli rypsillä ruokittaessa parempi kuin
soijalla ruokittaessa (P<0,05). Valkuaistason nosto ei vaikuttanut kuidun sulavuuteen.
Maitotuotos oli keskimäärin 33,1 (R1), 34,2 (R2), 33,4 (S1) ja 33,6 (S2) kg/pv ja
energiakorjattu maitotuotos (EKM) 31,3 (R1), 32,9 (R2), 32,3 (S1) ja 31,4 (S2) kg/pv. Valkuaislähde
tai valkuaistaso eivät vaikuttaneet merkitsevästi tuotokseen. Rypsi lisäsi (P<0,001) maidon
valkuaispitoisuutta soijaan verrattuna (31,7 vs. 30,9 g/kg). Muutoin ruokinta ei merkitsevästi
vaikuttanut maidon koostumukseen tai rasva,
valkuais- ja
laktoosituotokseen.
Rypsipuriste osoittautui soijapuristetta paremmaksi valkuaisen lähteeksi myös yksinomaista
puna-apilasäilörehua
karkearehuna käytettäessä. Aikaisemmista kokeista poiketen ruokinnan
valkuaistason nosto rypsin tai soijan avulla ei lisännyt lainkaan säilörehun kuivaaineen
syöntiä.
Rypsilisää käytettäessä maidon valkuaispitoisuus oli kuitenkin merkitsevästi suurempi kuin soijalisää
käytettäessä. Plasman pienemmät metioniinipitoisuudet soijaruokinnoilla viittaavat siihen, että
metioniinin puute saattoi rajoittaa maidontuotantoa soijapuristeruokinnoilla. Tehty koe antoi viitteitä
siitä, että runsaasta lisävalkuaisannoksesta ei olisi apilaan perustuvassa ruokinnassa yhtä suurta hyötyä
kuin heinäkasviruokinnassa.