Mansikan harmaahome: biologinen täsmähallinta haastaa kemiallisen torjunnan

Kirjoittajat

• Heikki Hokkanen Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos, PL 27, 00014 HY
• Ingeborg Menzler-Hokkanen Helsingin yliopisto, Farmaseuttisen kemian osasto, PL 56, 00014 HY
• Aino-Maija Mustalahti Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos, PL 27, 00014 HY
• Ilmo Koivisto Savon ammatti- ja aikuisopisto, Jalkalantie 160, 77600 Suonenjoki
• Markku Levy Marjaosaamiskeskus, Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki
• Kari Korhonen Marjaosaamiskeskus, Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76950

Avainsanat:

biologinen torjunta, Botrytis cinerea, Gliocladium catenulatum, harmaahome, integroitu torjunta, kemiallinen torjunta, luomutuotanto, mansikka, mehiläistarhaus, mesikasvit, pölytyspalvelu, siitepölykasvit, vadelma, ympäristö

Abstrakti

Mansikan harmaahome aiheuttaa vuosittain merkittäviä sadonmenetyksiä ja kuluja viljelijöille:
tavalliset 3-4 hometorjuntaa kasvukautta kohti maksavat yli 1000 €/ha. Homeen biologista hallintaa on
tutkittu paljon, mutta kenttäkokeet ovat yleensä noudattaneet kemiallisen torjunnan kaavaa, eikä
riittävää tehoa tavallisesti ole saavutettu. Niinpä biologisen torjunnan läpimurto harmaahomeen
torjunnassa on antanut odottaa itseään.
Koska harmaahome iskee mansikkaan kukan kautta, on ruiskutustorjunta tehotonta: valtaosa
ruiskutteesta ei osu kukkiin. Lisäksi ruiskutuksen jälkeen avautuvat kukat jäävät ilman suojaa. Näitten
heikkouksien korjaamiseksi ryhdyimme kehittämään mehiläisten avulla tapahtuvaa jatkuvaa täsmätorjuntaa.
Tutkimuksessa mehiläiset valjastettiin kuljettamaan karvoituksessaan biotorjuntamikrobeja,
jotka mehiläisten vieraillessa mansikan kukissa tehokkaasti ja täsmällisesti levisivät kohteeseensa.
Itiölastin mehiläiset saivat poistuessaan pesästä erityisen levitinlaitteen läpi. Biotorjuntaan käytettiin
kotimaista Gliocladium catenulatum –valmistetta (Prestop Mix).
Tutkimukset tehtiin Sisä-Savossa sijaitsevilla mansikkatiloilla. Vuonna 2006 mukana oli kolme
ja 2007 viisi mansikkatilaa. Kaikkiaan tutkimuksissa oli neljä eri käsittelyä: (1) käsittelemätön
verranne, (2) pelkkä kemiallinen torjunta, (3) pelkkä biologinen täsmätorjunta ja (4) sekä kemiallinen
että biologinen torjunta. Mansikkapeltojen reunaan sijoitettiin kaksi vahvaa mehiläispesää/ha kukinnan
alkaessa. Viljelijä lisäsi mikrobijauhetta levittimeen aamuisin noin 5-10 g kerrallaan. Sadepäivinä
jauhetta levitettiin vasta sateen tauottua. Levitys lopetettiin kun mansikan kukinta oli ohi. Satokauden
aikana kustakin käsittelystä tarkastettiin marjojen homeisuusaste 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi v. 2007
tutkittiin mehiläisten vierailukäyntien tiheyttä mansikan kukissa, sekä selvitettiin eri käsittelyistä
poimittujen marjojen kauppakestävyyseroja ns. rasiakokeilla. Kokeita tehtiin v. 2007 myös viidellä
vadelmatilalla.
Molempina tutkimusvuosina tulokset kaikilta tiloilta olivat aivan samansuuntaiset. Alku- ja
pääsatokauden aikana sekä biologinen että kemiallinen torjunta vähensivät marjojen homeisuutta noin
puoleen tai alle siitä, mitä se oli ilman torjuntaa. Kemiallisen ja biologisen torjunnan yhteiskäyttö
vähensi homeisuutta eniten, noin kolmannekseen. Kuivana kesänä 2006 tilanne säilyi samana
satokauden loppuun, mutta vaikeana homekesänä 2007 ainoastaan yhteiskäyttö tehosi vielä
satokauden lopussa. Vadelmalla tulokset olivat samansuntaiset, ja rasiakokeetkin vahvistivat niitä.
Tulokset osoittavat, että harmaahomeen täsmähallinta mehiläisten avulla on erittäin tehokas ja
kilpailukykyinen, luomutuotantoonkin sopiva menetelmä. Biohallinta säästää paitsi ympäristöä, myös
viljelijän työtä, kalustoa ja kustannuksia: hinta on vain noin kolmannes kemiallisen torjunnan
kustannuksista. Yhteiskäytön optimoinnilla saatetaan tavanomaisilla tiloilla päästä parhaaseen
taloudelliseen tulokseen.