Pellon käyttö, maaperän ominaisuudet ja lieroyhteisöjen maantieteellinen vaihtelu

Kirjoittajat

• Mervi Nieminen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, 31600 Jokioinen
• Visa Nuutinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, 31600 Jokioinen
• Juhani Terhivuo Luonnontieteellinen keskusmuseo, Eläinmuseo, PL 26, 00014 Helsingin yliopisto
• Elise Ketoja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, 31600 Jokioinen
• Taisto Sirén Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, 31600 Jokioinen

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76953

Avainsanat:

biodiversiteetti, monimuotoisuus, lierot, maaperäbiologia, agroekologia

Abstrakti

Tämän Monimuotoisuuden tutkimusohjelmassa (MOSSE 2003-2006) toteutetun tutkimuksen
tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva viljelymaan laadun kannalta tärkeiden lierojen
esiintymisestä Suomen peltomaissa ja tunnistaa tärkeimmät runsauden vaihtelua aiheuttavat tekijät.
Tarkoitusta varten kerättiin kenttäaineisto Etelä-Suomesta Lappiin ulottuneella näytteenotolla.
Näytteet otettiin syksyjen 2004 ja 2005 aikana yhdeltätoista MTT:n tutkimusasemalta, asemien
pelloille aiemmin perustetun maaperäseurannan näytepisteistä (yhteensä 53 peltopistettä). Pisteistä
kerättyä maaperäaineistoa käytettiin yhdessä peltojen viljelyhistoriatietojen kanssa lieroyhteisöjen
vaihtelun syiden selvittämisessä. Tulosten perusteella Suomen peltojen lierolajiston muodostaa
yhdeksän lajia: neljä karikekerroksen lajia (onki-, metsä, rusko- ja punaliero), neljä pintamaan lajia
(pelto-, multa-, harmaa- ja viherliero) ja yksi syvälle kaivautuva laji (kasteliero). Näistä yhdeksästä
lajista yleisimmin esiintyivät pelto- kaste- ja onkiliero. Keskimäärin pellossa esiintyi kaksi ja
pellon pientareella neljä lierolajia. Lierojen keskimääräinen yksilötiheys oli pellolla runsaat 100
yksilöä neliömetriä kohden kun taas pientareella tiheys oli yli kaksinkertainen siihen verrattuna.
Lierojen runsaus vaihteli kokonaan tyhjistä peltopisteistä (3 pistettä) pisteisiin, joissa tiheys vastasi
lähes tuhatta yksilöä ja tuorepaino runsasta 300 grammaa neliömetrillä. Kun pellot, jotka kaikki
olivat kivennäismailla, jaettiin maalajin perusteella neljään luokkaan (savet, hiesut, hienot hiedat ja
karkeat maat) erottuivat hiesut ja hienot hiedat muista korkean lierorunsauden maalajeina. Yleisin
pellonkäyttö näytteenottohetkellä oli viljan viljely, säilörehunurmi tai laidun. Laitumilla lierojen
kokonaistiheys oli selvästi muita pellonkäyttömuotoja korkeampi. Runsaat viljavuodet
viljelykierrossa, ja vastaavasti taajaan tehty maanmuokkaus ja vähäiset nurmivuodet, olivat
alentaneet lierojen kokonaismäärää hiesumailla mutta nostaneet hienoilla hietamailla. Kun
maalajin, pellonkäytön ja viljavuosien määrän yhteys lierojen kokonaisrunsauteen otettiin
huomioon, ei kokonaisrunsaudessa ollut enää merkittäviä eroja eri osissa maata sijaitsevien
tutkimusasemien välillä. Tulosten perusteella pellon maaperän luontaiset ominaisuudet asettavat
lierojen esiintymiselle puitteet, joissa viljely muovaa lieroyhteisön rakennetta. Tulosten
avulla voidaan entistä paremmin ennakoida lieroyhteisön vastetta viljelytapojen muutoksiin
erilaisissa olosuhteissa. Tulosten ensimmäinen sovelluskohde on ollut eri maalajeille määriteltyjen
lierorunsauksien vertailuarvojen tarkentaminen maatalousneuvonnan käyttämässä viljelymaan
laadun arvioinnissa.