Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa
DOI:
https://doi.org/10.33340/susa.82020Abstrakti
Tämän tarkastelun tarkoituksena on ajoittaa ja paikantaa kantauralin puhuma-alue perinteisen historiallis-vertailevan kielentutkimuksen metodein. Mukaan on otettu kaikki mahdolliset kielelliset seikat, joilla olen ajatellut voivan olla merkitystä asian kannalta, poislukien ne, joita Petri Kallio on äskettäin käsitellyt aihepiiriltään vastaavassa tarkastelussa (Kallio 2006), jonka jatkoksi katson nyt käsillä olevan artikkelin.
Ensimmäisessä luvussa referoin aikaisemmin toisessa yhteydessä esittämiäni tuloksia, jotka liittyvät varhaisimpaan kantauralin jälkeiseen murrerajaan. Varhaisimman uralilaisen murrerajan sijainnilla on vaikutusta kantauralilaisen puhuma-alueen paikannukseen; samoin se vaikuttaa muuttuneen levikkikriteerin
kautta kantauralilaisen sanaston lukumäärään, jolla taas on vaikutusta kantauralin ajoitukseen; lisäksi se vaikuttaa yksittäisten sanojen kantauralilaisuuteen, millä on vaihtelevassa määrin vaikutusta kantauralin ajoitukseen ja paikannukseen.
Toisessa luvussa käsittelen erittäin lyhyesti sovellettua metodia, eli lähinnä äänneja levikkikriteerin välistä suhdetta: millä perusteella sanaa voidaan pitää kantakielestä perittynä, millä perusteella myöhempänä lainana?
Kolmannessa luvussa käsittelen kantauralin ajoituksen kannalta olennaisia seikkoja ja neljännessä luvussa kantauralin paikannuksen kannalta olennaista todistusaineistoa. Esitän, että kantauralin ekspansio on alkanut myöhemmin ja idempää kuin suomalaisessa keskustelussa on viime vuosikymmeninä uskottu.
Viidennessä luvussa vastaan lyhyesti muutamaan olennaiseen kysymykseen uuden hypoteesin mukaisesta uralilaisesta ekspansiosta, sen syistä ja ilmenemisestä arkeologisessa aineistossa.
