The Eclipse of “Natural Immortality”

Kirjoittajat

• Lucy Bregman Temple University

Abstrakti

“Luonnollisen kuolemattomuuden” katoaminen Aina 1900-luvun puoliväliin saakka Pohjois-Amerikan protestantit turvautuivat luonnosta ja kodista ammennettuun kuvastoon luodessaan kuolemanjälkeisestä elämästä kuvia, jotka jokapäiväisessä kokemuksessa saisivat aikaan vastakaikua. Protestanttiset hautajaisseremoniat olivat näille ihanteellinen tilaisuus. ”Luonnollinen kuolemattomuus” käsityksenä perustuu oletukselle, että ihmiset kaikkialla kaikkina aikoina ovat uskoneet sielun kuolemattomuuteen; käsitys tekee kuolemasta kitkattoman siirtymisen ja lähtemisen, ei tuhoutumista. Millaiset kuvat tekivät tästä uskomuksesta todellisemman? Koska Jeesuksen ylösnousemus oli vain historiallinen esimerkki universaalista prosessista, se ei hallinnut edes kaikkein puhdasoppisimpia ja perinteisimpiä hautajaissaarnoja. Sen sijaan luonnollisen siirtymisen kuvastot ilmenevät niissä yhä uudelleen: toukkana, josta tulee perhonen, muuttolintuina, matkana yhdestä paikasta seuraavaan. Jopa silloin kun luontoa avustetaan, kuvasto on tuttua: ruusu kasvaa kasvihuoneessa, mutta siirretään sitten pääpuutarhurin käskystä. Lisäksi saarnoissa rinnastetaan taivaallinen koti yksilön synnyinkotiin, mikä tekee kuolemasta kotiinpaluun. Luonnollinen kuolemattomuus tekee yllätyksestä, erosta ja tämän ja kuolemanjälkeisen elämän välisestä jatkumattomuudesta vähemmän todennäköisen, ja myös lieventää menetystä.

Tämän kuvaston haastoivat myöhemmin teologian esittämät epäilykset sen platonistisuudesta, kuolematietoisuus -liike ja 1900-luvulla tapahtunut kuoleman lääketieteellistyminen. Kuvasto on kadonnut protestanttisista hautajaisista ja korvautunut keskittymisellä surijoihin ja edesmenneen elämän ylistämiseen.