Tutkijakollegiumit, tieteidenvälisyys ja huippututkimuksen ideaali
Avainsanat:
tieteidenvälisyys, huippututkimus, tiedepolitiikka, tutkijakollegiumitAbstrakti
Suomesta ei löytyne yliopistoa, joka ei strategiassaan nimeäisi tieteidenvälisyyttä yhdeksi keskeiseksi keinoksi tavoitella huippututkimusta (research excellence). Tässä tutkimuksessa kysymme, millaisia käsityksiä tutkijakollegiumien johtajilla on tieteidenvälisyyden roolista huippututkimuksen tavoittelussa. Lisäksi tutkimme, miten tieteidenvälisyydelle luodaan tilaa ja mahdollisuuksia tutkijakollegiumien arjessa. Aineisto koostuu tutkijakollegiumien nykyisten ja entisten johtajien (n = 6) haastatteluista. Haastateltavat edustavat kaikkia kolmea suomalaista tutkijakollegiumia.
Tutkijakollegiumeja luonnehdittiin turvasatamina suhteessa siihen, mitä nyky-yliopistoissa ei ole enää mahdollista tehdä, mihin ei ole aikaa, miten pitää taipua niin profilointeihin, tulostavoitteisiin kuin muihinkin ulkoa tuleviin vaateisiin. Erilaisista tieteenalataustoista ja uravaiheista tulevia kansainvälisiä tutkijoita yhteen tuovat tutkijakollegiumit nähtiin akateemista kilpailua hillitsevinä ja yhteistyöhön kannustavina ympäristöinä. Kuvasimmekin artikkelissa tutkijakollegiumien johtajien työtä ikään kuin vapaan tutkimuksen suojelutyönä. Tieteidenvälisyydessä nähtiin tutkija- ja tutkimuslähtöisiä mahdollisuuksia. Tutkijakollegiumeja kuvattiin paikkoina, jotka mahdollistavat omien ajattelumallien herkistämisen uusille näkökulmille. Johtajien näkemykset vapaasta tutkimuksesta ja sen tukemisen merkityksestä ajoivat kuitenkin tieteidenvälisyyden ohi. Vaikka kollegiumien johtajat tunnistivat tieteidenvälisyyden arvon, he eivät halunneet sitoa kollegiumin tutkjioiden työtä välineellisesti mihinkään tutkimusta tai tutkijanuraa ulkoapäin kahlitsevaan reunaehtoon. Tätä kuvasti myös toiminnan etäännyttäminen strategiatason suunnittelusta ja jonkinasteinen kohtaamattomuus tutkijakollegiumien tieteidenvälisyyttä painottavan julkiskuvan ja johtajien puhetavan välillä. Tuloksemme johdattelevatkin pohtimaan, missä määrin tieteidenvälisyys jää tutkijakollegiumeissa sepitteeksi, jolle kirjoitetaan rooli strategioiden tasolla, mutta jonka ei haluta käytäntöjen tasolla kahlitsevan vapaata tutkimusta.
