Tutkijat ja päätöksentekijät

Kirjoittajat

  • Paavo Nikula

Avainsanat:

tutkijat, päätöksenteko

Abstrakti

Tieteellisen tutkimuksen tulosten keskeistä käyttöaluetta on julkinen päätöksenteko lainsäädäntötyön, lainkäytön ja hallinnon alueilla. Sillä kokemuksella, joka minulla tästä päätöksenteosta on, voin sanoa, että tutkimustietoa hyödynnetään, mutta epäyhtenäisesti ja usein satunnaisesti. Yksi syy epäilemättä on, että päättäjät eivät odota saavansa palveluita ilmaiseksi, eikä tieteellisten lausuntojen tai tutkimusten tilaamiseen ole paljon määrärahoja. Nykyisessä tehtävässäni olen jo muutaman kerran tuntenut todellista tarvetta konsultoida tutkijoita, joilla on oikeudellista erityisasiantuntemusta, mutta en ole (juurikaan) kehdannut vaivata edes vanhoja opiskelu- ja opettajatovereitani, koska viraston määrärahat eivät riitä sellaiseen palkkioon, joka vuosikymmenten työn tuloksena saavutetusta asiantuntemuksesta kohtuuden mukaan pitää maksaa. Resurssien lisääminen on nykyisissä oloissa todella vaikeata, mutta ehkä ei aivan ylivoimaista.
Osasto
Pääkirjoitus

Julkaistu

1999-04-01

Viittaaminen

Nikula, P. (1999). Tutkijat ja päätöksentekijät. Tieteessä tapahtuu, 17(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/58340