Sota, kansallisuuskysymys ja rauha Neuvosto-Venäjän rajamailla

Suomen sosialidemokraattien ja Puolan sosialistien näkökulmia 1919–1921

Kirjoittajat

• Marta Laskowska https://orcid.org/0000-0003-4988-4241

DOI:

https://doi.org/10.55286/vv.147698

Avainsanat:

reuvavaltioteoria, Suomi, Puola, Neuvosto-Venäjä, 1919-1921, Puolan Sosialistipuolue (PPS), Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP)

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan Suomea ja Puolaa reunavaltio-teorian
näkökulmasta. Reunavaltiokäsite ymmärretään artikkelissa
puolustuspoliittisen näkökulman lisäksi eri kansojen asuttamana
vyöhykkeenä entisen Venäjän keisarikunnan
länsiosissa, joille yhteisiä olivat tietyt sisäpoliittiset ja yhteiskunnalliset,
vallanvaihdon Venäjällä aiheuttamat ilmiöt. Artikkelin fokuksessa
on maiden sosialistipuolueiden asemoituminen suhteessa Neuvosto-
Venäjään. Artikkeli tukee reunavaltioliiton vaiheiden tutkimusta
kertomalla toisen osapuolen kuvan rakentamisesta toisessa osapuolessa,
sekä lähtökohdista reunavaltioyhteistyöhön. Artikkelissa tarkasteltava
aikakausi alkaa vuodesta 1919 ja päättyy vuoteen 1921. Helmikuussa
1919 kokoontui ensimmäinen itsenäistyneen Puolan parlamentti, kun
taas huhtikuussa1919 alkoivat ensimmäiset sisällissodan jälkeiset Suomen
eduskunnan valtiopäivät, joihin sosialidemokraatit saivat osallistua
ilman rajoituksia. Analyysi päättyy rauhansopimuksiin Neu-
vosto-Venäjän kanssa: Suomi allekirjoitti sopimuksen 14. loka-
kuuta 1920 Tartossa, ja Puola 21. maaliskuuta 1921 Riiassa (alus-
tava rauhansopimus solmittiin kuitenkin jo 12. lokakuuta 1920).
Tutkittavaa kautta leimaa epävarmuus tulevaisuudesta, joka joh-
tui Venäjän pyrkimyksistä levittää vallankumousta.

Lähdeviitteet

Viitteet

Kähönen 2021, 18–19.

Marko Lehti – englanninkielisessä teoksessaan – kirjoittaa samasta ulko-

poliittisesta käsitteestä käyttäen termiä Baltic cooperation, joka on hänen

mukaansa kansainvälisesti tunnustettu, mutta huomauttaa, että Saksassa ja

Suomessa käytössä ovat the border-state policy -termin vastineet. Lehti 1999,

–14. Käsite Baltic cooperation on yleinen myös puolankielisessä tutkimus-

kirjallisuudessa ja lähteissä.

Tutkimuksessani kyse on kahdesta reunavaltiosta, mutta on ilmestynyt myös

kirjallisuutta, jossa tutkimuskohteiden kirjo on laajempi, vertailu monipuo-

lisempaa, eikä välttämättä koske vain Suomea ja muita Venäjän reunamaille

- luvun lopussa syntyneitä valtioita. Klassikoksi nousseessa State and

revolution in Finland -teoksessa (2018) Risto Alapuro korostaa, että pie-

niä valtioita (kuten Suomea) on tarkasteltava muiden pienten valtioiden

kontekstissa. Tästä syystä hän omisti huomattavan osan teoksesta Suomen

vertailuun esimerkiksi Baltian maihin, Tšekkoslovakiaan ja Unkariin. Tar-

koituksena oli näyttää, millaisia piirteitä Suomi peri Ruotsilta sekä millaisia

piirteitä jakoi muiden, myös 1800-luvulla toisesta poliittisesta keskuksesta

riippuvaisten, valtioiden kanssa. Mari Vares ja Vesa Vares puolestaan käyt-

tävät teoksessaan (2019) vertailevaa lähestymistapaa todentaakseen, miten

Suomi erosi muista 1910- ja 1920- luvuilla itsenäistyneistä valtioista esimer-

kiksi valtiomuodon ja emämaan suhteiden näkökulmasta. Oula Silvennoi-

nen ja Aapo Roselius (2019) keskittyvät Suomen vapaaehtoisten käymiin

heimosotiin, esittelemällä niitä seurauksina mullistuksesta, jonka oli aihe-

uttanut Venäjän keisarikunnan romahdus ja bolsevikkien valtaannousu.

Tekijät osoittavat, että Suomen vaiheet olivat tiiviisti sidoksissa siihen, mitä

tapahtui alueella samaan aikaan.

Vertailussani hyödynnän ennen kaikkea molempien puolueiden ulkopoli-

tiikkaa käsitteleviä tutkimuksia. SDP:n tutkimuksen kannalta keskeisin on

Osmo Hyytiän monografia (1987). Tekijä käyttää laajaa alkuperäisaineistoa

ja analyysi on yksityiskohtainen. Hänen tavoitteensa ei kuitenkaan ollut

käsitellä Suomen sosialidemokraattien ulkopolitiikkaa muiden reunavalti-

oissa toimivien sosialistipuolueiden kontekstissa, vaikka SDP:n suhtautu-

mista Suomen hallituksen reunavaltiohankkeisiin käsitelläänkin. Puolan

sosialistien tutkimuksen näkökulmasta taas keskeinen on Artur Leinwan-

din teos (1964), jonka aiheena on vasemmiston suhtautuminen sotaan

Neuvosto-Venäjää vastaan. Leinwandin teoksen lukeminen vaatii kuitenkin

kriittisempää lähestymistä, sillä hän ei suhtaudu tutkittaviin hahmoihin ja

ryhmiin puolueettomasti. Syynä tähän on poliittinen ilmapiiri aikakaudella,

jolloin kirja ilmestyi. Tämän vuoksi tekijä väheksyy maltillisia sosialisteja

ja korostaa Puolan Sosialistipuolueen vasemmistosiiven ja kommunistien

roolia ja parempaa tilanteentajua. Kuvailen Puolan–Neuvosto-Venäjän

sotaa ja diplomaattisia yhteyksiä Jerzy Borzęckin kirjan (2008) perusteella,

jossa kuitenkin omistetaan vain vähän tilaa sisäpoliittisille tekijöille, kuten

esimerkiksi puolueille. Laajemmat tiedot SDP:n ja PPS:n historiasta ovat

peräisin ennen kaikkea Hannu Soikkasen sekä Jerzy Holzerin (1962) ja Jan

Tomickin (1983) teoksista.

Esimerkiksi sejmiin kutsuttiin ilman vaaleja 28 entisen Itävalta-Unkarin

parlamentin puolalaista edustajaa sekä 16 Saksan parlamentin puolalaista

edustajaa. Vaalien toimittaminen Preussiin kuuluneella Puolan alueella sekä

Itä-Galitsiassa osoittautui vuoden 1919 alussa mahdottomaksi rajasotien ja

epäselvän poliittisen tilanteen takia. Ajnenkiel 1989, 17.

Puolan rajat tarkentuivat vähitellen ja maan pinta-ala kasvoi. Kun uusi

alue liittyi emävaltioon, siellä toimitettiin parlamenttivaalit. Tämän vuoksi

kansanedustajien määrä kasvoi jatkuvasti. Toukokuussa 1919 edustajia

oli yhteensä 348, ja 35 heistä oli sosialistia (noin 10% sejmin kokoonpa-

nosta). Kun sejmin toimikausi päättyi huhtikuussa 1922, kansanedustajia oli

yhteensä 432 ja sosialisteja 34 (noin 8% kokoonpanosta). Kudrzycki 2012,

Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan vaiheista sekä Puolan ja Ukrainan suh-

teista ks. Kaczmarek 2014, 111–123.

Lähteenmäki 2014, 152.

Sosialidemokratian asemasta valtiossa, keskustapolitiikan lähtökohdista

sekä siitä ”miten integraatio ja repressio suhteutuivat toisiinsa yhteiskunnal-

listen suhteiden poliittisessa uusintamisessa”, ks. Kettunen 1986, erityisesti

–243. Amnestia-kiistasta, sen ymmärtämisestä kansakunnan näkökul-

masta sekä parlamentaarisista debateista, ks. Kannisto 2016, 109–130.

Valtiopäivät. Pöytäkirjat (tästä eteenpäin VPK) 11.4.1919, 41–44 (Ingman),

4.1919, 162–163 (Castrén). Polvisen mukaan Ingman totuudenvastai-

sesti ja todennäköisesti sotilassalaisuussyistä ilmoitti, ettei hallitus tue min-

käänlaista hyökkäystä Venäjän alueelle. Asiasta oli keskusteltu hallituksen

istunnossa 2.4.1919, ja seuraavana päivänä hallitus antoi vapaaehtoisille

luvan järjestää Aunuksen vapauttamiseen tähtäävän sotaretken. Eduskun-

nan avajaisissa 4.4.1919 Mannerheim lausui, ettei saa katsoa välinpitämät-

tömästi sitä hätää, jota kokivat bolševikkien sortamat heimokansat, ja tällä

tavalla tutkijan mukaan hän antoi retkelle tunnustuksensa. Polvinen 2020,

–477.

VPK 29.4.1919, 175 (Leo Hildén, rivikansanedustaja).

VPK 29.4.1919, 165–166 (Anton Kotonen, eduskuntaryhmän puheenjoh-

taja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies), 202 (Otto Andersson, rivi-

kansanedustaja).

TA, Eduskuntaryhmä, 31.3.1919.

Suomen Sosialidemokraatti, 19.5.1919, 1, Sodan uhan edetessä.

Suomen Sosialidemokraatti, 7.4.1919, 1, Mitä on tekeillä.

Borzęcki 2008, 63–65.

Sejm Ustawodawczy. Stenogramy (Sejmin pöytäkirjat, tästä eteenpäin SSU)

4.1920, palstat 26–27.

Robotnik 29.4.1920, 1–2, Nowa faza wojny (Sodan uusi vaihe), K. Zygfryd.

Leinwand 1964, 204–208.

Kannanotoista sotaa vastaan työväenliikkeessä (sekä sosialistisessa että

kommunistisessa) esim. Leinwand 1964, 116–119, 123–125.

Robotnik 28.5.1920, 1–2, Brusiłow (Brusilov).

VPK 1.4.1919, 55.

Robotnik 24.11.1919, 1, J. F. Precz z militaryzmem (Militarismi alas). Kaikki

käännökset puolan kielestä artikkelin kirjoittajan.

Ahti 1987, 217–221, 302–305.

VPK, 1.4.1919, 51.

Työväen Arkisto, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 152, C Pöytäkir-

jat, CA Pöytäkirjat: eduskuntaryhmä, työvaliokunta, toimikunta, valitsija-

miesryhmä, (tästä lähtien TA, Eduskuntaryhmä), 31.3.1919.

TA, Eduskuntaryhmä, varsinkin 23.7.1919.

Hyytiä 1987, 107.

Tikan mukaan koko sotien välisen ajan suojeluskunnat eivät olleet ainoas-

taan järjestystä ylläpitävä puolisotilaallinen järjestö, vaan poliittinen tekijä.

Suomen senaatti määritteli 2. elokuuta 1918 asetuksellaan suojeluskuntien

valtuudet, mikä tarkoitti niiden virallistamista rauhan palauttamisen jär-

jestelmän osana. Asetuksen nojalla suojeluskuntien oli annettava virka-

apua poliisille, ja monet niiden tehtävistä (esim. väitettyjen punarikollisten

etsintä) poliittisen luonteensa vuoksi kiristivät yhteiskunnallista vastak-

kainasettelua. Tikka 2018, 32; 62.

TA, Eduskuntaryhmä, 14.4.1919.

20. helmikuuta 1919 Sejm hyväksyi yksimielisesti lain, joka tunnetaan

Pienenä Perustuslakina. Laki koostui kahdesta osasta: toisessa kiitettiin

Piłsudskia tähänastisesta toiminnasta valtionpäämiehenä, toisessa tilapäi-

sesti säädettiin Puolan keskeisten valtiollisten elinten toimintaa: Korkein

lainsäätävä valta kuului sejmille, valtionpäämiehelle kuului taas korkein

toimeenpanovalta, myös sotilaallisissa asioissa. Valtionpäämies edusti val-

tiota ulkopolitiikassa sekä, kuten ministeritkin, oli vastuussa sejmille. Pieni

Perustuslaki ei ulottunut itäisille alueille, joilla käytiin sotaa Venäjää vas-

taan. Siellä kaikki valtuudet kuuluivat valtionpäämiehelle. Tämä tarkoitti,

että Piłsudskilla oli iso vaikutus valtion itäpolitiikkaan. Muutokset Pieneen

Perustuslakiin otettiin käyttöön kolmeksi kuukaudeksi 1. heinäkuuta 1920,

kun perusteettiin Valtiollinen Puolustusneuvosto (mukana valtionpäämies,

sejmin ja hallituksen edustajat sekä muut upseerit) vakavan sotilaallisen

tilanteen vuoksi. Sen tehtävänä oli puolustuksen järjestäminen sekä rauhan

solmiminen. Ajnenkiel 1989, 40–42.

SSU 20.1.1919, palsta 57–58.

SSU 20.1.1919, palsta 69.

Päinvastoin kuin Mannerheim, Piłsudski oli itseoppinut sotilasjohtaja.

Hän syntyi vuonna 1867 isänmaaliseen perheeseen nykyisen Liettuan län-

siosassa. Hänen isänsä osallistui Venäjän vastaiseen tammikuun kapinan

(1863–1864), ja myös Piłsudski liittyi maanalaiseen toimintaan jo lukiolai-

sena. Vuonna 1885 hän aloitti lääketieteelliset opinnot Harkovassa, mutta

ne jäivät kesken, sillä hänet karkotettiin Siperiaan. PPS:en, joka Kongressi-

Puolassa toimi maanalaisesti, hän liittyi vuonna 1893, ja nousi nopeasti

yhdeksi sen kärkiaktivisteista. Puolueen ohjelma kiinnosti häntä, sillä sen

tavoitteena oli myös maan itsenäisyys. Piłsudski oli mukana muun muassa

PPS:n Taistelujärjestön toiminnassa, joka toteutti venäläistä hallintoa vas-

taan kohdistettuja terrori-iskuja. Vuonna 1910 hän alkoi kehittää Itävalta-

Unkarissa sen viranomaisten suostumuksella puolalaisia vapaaehtoisia puo-

lisotilaallisia järjestöjä, tarkoituksena luoda perusta tulevalle Puolan armei-

jalle. Hän uskoi nimittäin, että jos eurooppalainen sota puhkeaisi, kyseinen

armeija tunkeutuisi Kongressi-Puolaan ja sytyttäisi kapinan. Sen jälkeen

Varsovaan perustettaisiin hallitus, jonka keskusvallat joutuisivat tunnusta-

maan tapahtuneena tosiasiana. Osana tätä suunnitelmaa olivat Puolan legi-

oonat. Kaikki ei mennyt Piłsudskin toiveiden mukaan: Kapina ei toteutunut,

vaikka legioonat ylittivät Venäjän rajan ja osallistuivat taisteluihin. Hank-

keella oli kuitenkin suuri symbolinen merkitys. Garlicki 1981: https://www.

ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/jozef-pilsudski-1867-1935-naczelnik-panstwa-

naczelny-wodz1.

Robotnik 11.5.1920, 1, Z powodu zdobycia Kijowa (Kiovan valloittamisen

johdosta).

Materski 2017, 7–8, 11.

Borzecki 2008, 1–3.

Lähteenmäki 2014, 112.

Lähteenmäki 2014, 113, 115.

VPK 11.4.1919, 72 (J. W. Keto, aktiivinen eduskuntapuhuja ja puoluetoi-

mikunnan jäsen, toimi myös Suomen Sosialidemokraatin toimittajana ja

julkaisi kirjoituksia mm. Suomen ulkopolitiikasta, myös muiden reunaval-

tioiden suhteen).

VPK 29.6.1919, 166.

VPK 21.6.1919, 1034.

TA, Eduskuntaryhmä, 21.5.1919

Suomen Sosialidemokraatti 15.5.1919, 2, Suomalaisten heimojen itsenäi-

syyspyrkimyksiä.

Borzęcki 2008, 28–31.

Robotnik 5.5.1920, 1, Polska a Ukraina (Puola ja Ukraina).

Cortright 2008, 260–261.

Hyytiä 1987, 110, Kudrzycki 2012, 43–45.

VPK 6.5.1920, 555.

VPK 6.5.1920, 556. Keto tarkoitti sotilaallista sopimusta, josta Puolan ja

Suomen edustajat olivat keskustelleet Varsovassa maaliskuussa 1920. Sen

mukaan, jos Neuvosto-Venäjä hyökkäisi Puolaan, Suomen tehtäväksi tulisi

vallata Pietari, jos taas Neuvosto-Venäjä hyökkäisi Suomeen, Puola aloittaisi

sotilaallisia operaatioita itärajallaan. Suomen hallitus ei koskaan vahvistanut

sopimusta; syynä oli Suomen velvoitteiden suuruus. Kähönen 2021, 48–49.

SDP:n suhtautumisesta Puolan suunnittelemaan reunavaltioyhteistyöhön,

ks. Hyytiä 1986, 177–179.

Suomen Sosialidemokraatti 15.10.1920, 2, Rauhansopimus allekirjoitettu.

Robotnik 20.10.1920, 1–2, O traktacie ryskim (Riian rauhansopimuksesta).

Lähteenmäki 2014, 206–207.

VPK 30.11.1920, 1494.

VPK 30.11.1920, 1490–1491.

VPK 30.11.1920, 1516.

VPK 1.12.1920, 1550. Tartossa Suomen valtuuskunta luopui Itä-Karjalan

vaatimuksesta taloudellisesti tärkeämmän Petsamon vuoksi. Suomalais-

ten heimoaktivistien takia valtuuskunta halusi lisätä rauhansopimukseen

maininnan Itä-Karjalan asukkaiden oikeudesta itsehallintoon. Venäläinen

osapuoli ei alussa suostunut tähän, mutta loppujen lopuksi pöytäkirjaan

lisättiin asianmukainen maininta. Itsehallinnolla venäläiset tarkoittivat Itä-

Karjalan työkommuunia. Suomalaisten pyynnöstä tätä nimeä ei mainittu

tekstissä. Kähönen 2021, 67–68. Työkommuuni perustetiin yleisvenäläi-

sen toimeenpanevan keskuskomitean päätöksellä 7.6.1920. Tarkoituksena

oli tarjota karjalaisille autonominen järjestelmä, ennen kuin suomalainen

valtuuskunta ehtisi vaatia alueella toimitettavaa kansanäänestystä tai muuta

itsehallintoa vedoten kansojen itsemääräämisoikeuteen. Jääskeläinen kat-

soo, että Itä-Karjalan kysymyksessä rauhanneuvottelut päättyivät venä-

läisten voittoon, vaikka suomalaiset yrittivät saada itäkarjalaisille parasta

mahdollista ratkaisua. Epäilyksiä itäkarjalaisille myönnetyn autonomian

suhteen näkyy eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan asiakirjoissa. Jääskeläi-

nen 1961, 281–283, 314–315.

Suomen Sosialidemokraatti 15.10.1920, 1–2, Rauhansopimus allekirjoitettu.

Hyytiä 1987, 145.

Dziennik Ustaw (Säädöskokoelma) 1921 49/300; Borzęcki 2008, 218, 221.

SSU 14.04.1921, palsta 37–39.

Hyytiä 1987, 55–56.

Robotnik 19.8.1920, 1, Socjalizm a bolszewizm (Sosialismi ja bolševismi).

VPK 30.11.1920, 1492.

Soikkanen 1975, 345.

Lähteet ja kirjallisuus

Arkistolähteet

Työväen Arkisto (TA), Helsinki

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 152

CA Pöytäkirjat: eduskuntaryhmä, työvaliokunta, toimikunta, valitsija-

miesryhmä

Lehdet

Robotnik

Suomen Sosialidemokraatti

Painetut lähteet

Dziennik Ustaw (Säädöskokoelma) 1921.

Sejm Ustawodawczy (Lainsäätävä sejm). Stenogramy (Pöytäkirjat)1919–1921.

Valtiopäivät 1919. Pöytäkirjat I, Helsinki 1920.

Valtiopäivät 1920. Pöytäkirjat I, Helsinki 1921.

Valtiopäivät 1920. Pöytäkirjat II, Helsinki 1921.

Tutkimuskirjallisuus

Ahti, Martti (1987): Salaliiton ääriviivat. Oikeistoradikalismi ja hyökkäävä idän-

politiikka 1918–1919, Weilin+Göös, Espoo.

Ajnenkiel, Andrzej (1989): Historia Sejmu Polskiego. Tom II. Część II: II Rzecz-

pospolita. Państwowe Wydawnictwo Naukowe, Warszawa.

Alapuro, Risto (2018): State and Revolution in Finland, Brill, Leiden.

Borzęcki, Jerzy (2008): The Soviet-Polish peace of 1921 and the creation of inter-

war Europe, Yale University Press, New Haven.

Cortright, David (2008): Peace: A History of Movements and Ideas. Cambridge

University Press, Cambridge.

Garlicki, Andrzej (1981): Józef Piłsudski, Internetowy Polski Słownik Biogra-

ficzny. https://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/jozef-pilsudski-1867-1935-

naczelnik-panstwa-naczelny-wodz.

Holzer, Jerzy (1962): Polska Partia Socjalistyczna w latach 1917-1919, Państwowe

Wydawnictwo Naukowe, Warszawa.

Hyytiä, Osmo (1987): Puolueettomuuden ja rauhan linja: SDP:n suhtautuminen

Suomen ulkopolitiikkaan ja turvallisuuskysymyksiin: toukokuu 1918–touko-

kuu 1922, Helsingin yliopisto, Helsinki.

Jääskeläinen, Mauno (1961): Itä-Karjalan kysymys: kansallisen laajennusohjel-

man synty ja sen toteuttamisyritykset Suomen ulkopolitiikassa vuosina 1918–

WSOY, Helsinki.

Kaczmarek, Ryszard (2014): Historia Polski 1914–1989, Wydawnictwo Naukowe

PWN, Warszawa.

Kannisto, Niko (2016): Vaaleanpunainen tasavalta?: SDP, itsenäisyys ja kansal-

lisen yhtenäisyyden kysymys vuosina 1918–1924. Työväen historian ja perin-

teen tutkimuksen seura, Helsinki.

Kettunen, Pauli (1986): Poliittinen liike ja sosiaalinen kollektiivisuus: tutkimus

sosialidemokratiasta ja ammattiyhdistysliikkeestä Suomessa 1918–1930, Suo-

men Historiallinen Seura, Helsinki.

Kudrzycki, Zbigniew (2012): Stosunki polsko-rosyjskie na forum Sejmu Ustawo-

dawczego 1919–1922, Wydawnictwo MADO, Toruń.

Kähönen, Aappo (2021): Suomi Moskovasta nähtynä. Suurvaltapolitiikan, sisäl-

lissodan ja vallankumouksen leikkauspisteessä 1920–1930. Suomalaisen Kir-

jallisuuden Seura, Helsinki.

Lehti, Marko (1999): A Baltic League as a Construct of the New Europe. Envisio-

ning a Baltic Region and Small State Sovereignty in the Aftermath of the First

World War, Lang, Frankfurt am Main.

Leinwand, Artur (1964): Polska Partia Socjalistyczna wobec wojny Polsko-Rad-

zieckiej 1919–1920, Państwowe Wydawnictwo Naukowe, Warszawa.

Lähteenmäki, Maria (2014): Väinö Voionmaa. Puolue ja geopoliitikko, Suomalai-

sen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Materski, Wojciech (2017): Przewrót listopadowy 1917 r. w Rosji a hasło bols-

zewików prawa narodów do samostanowienia, Dzieje Najnowsze, 4, 7–28.

Polvinen, Tuomo (2020): Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920, Docendo,

Jyväskylä.

Roselius, Aapo, Oula Silvennoinen (2019): Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-

Euroopan murros 1918–1921, Tammi, Helsinki.

Soikkanen, Hannu (1975): Kohti kansanvaltaa 1: Suomen Sosialidemokraattinen

Puolue 75 vuotta. 1, 1899–1937. Suomen sosiaalidemokraattinen puolue,

Helsinki.

Tikka, Marko (2018): Valkoisen hämärän maa? Suojeluskuntalaiset, virkavalta

ja kansa 1918–1921. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Tomicki, Jan (1983): Polska Partia Socjalistyczna 1892–1948, Książka i Wiedza,

Warszawa.

Vares, Mari & Vares, Vesa (2019): Valmis valtioksi. Suomi ja eurooppalainen itse-

näistymisaalto, Docendo, Jyväskylä.