Koulutusalat työssäoppimisen erilaisina oppimisympäristöinä

Kirjoittajat

  • Anne Virtanen Jyväskylän yliopisto

Avainsanat:

ammatillinen peruskoulutus, työssäoppiminen, koulutusala, opiskelija

Abstrakti

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosituhannen alussa osaksi ammatillista peruskoulutusta liitettyä työssäoppimisen järjestelmää. Sen toteuttamiseen liittyviä käytäntöjä ja prosesseja eri koulutusaloilla tarkasteltiin tutkimuksessa opiskelijoiden näkökulmasta. Laajahkoon kyselylomakeaineistoon (N=3106, n=1603) pohjautunut tilastollinen analyysi osoitti, että eri koulutusalojen välillä on suuria eroja työssäoppimisen vaatimusten (tavoitteellisuus, ohjaus ja arviointi) toteuttamisessa, oppimisen organisoimisessa koulutuksen ja työelämän rajapinnalla sekä opiskelijoiden oppimisessa työpaikalla. Sosiaali- ja terveysalalla työssäoppimisen käytännöt ja prosessit näyttivät toteutuvan kaikista sujuvimmin, heikoimmin ne sen sijaan toteutuivat toistaiseksi tekniikan ja liikenteen sekä kaupan ja hallinnon alalla. Tutkimus näyttää myös tukevan viimeaikaisen oppimisen tutkimuksen tähdentämää seikkaa: kun opiskelijat kokevat oppimisympäristöjensä – koulun ja työelämän – olevan lähellä toisiaan, niin he myös näyttävät oppivan tehokkaasti. Tutkimuksen pohjalta voidaankin antaa suosituksia harjoittelujen sekä muiden koulutuksen ja työelämän rajapinnalla olevien oppimistilanteiden kehittämiselle.

Osasto
Tiedeartikkelit

Julkaistu

2022-01-13

Viittaaminen

Virtanen, A. (2022). Koulutusalat työssäoppimisen erilaisina oppimisympäristöinä. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 16(1), 10–27. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/akakk/article/view/113530