Esimiesten työnohjaus yliopistossa – tavoitteet, toteutus ja tulokset

Kirjoittajat

  • Soili Keskinen
  • Johanna Mäkinen

Abstrakti

Esimiestyön laatuun yliopistoissa on alettu kiinnittää huomiota, mistä kertoo mm. se, että esimiestyön tukimuodot ovat monipuolistuneet.
Yliopistoissa on tarjolla esimiehille koulutusta,
työnohjausta, mentorointia ja couchausta. Huomattavan vähän on tutkittu, millaiseksi esimiehet
työnohjauksen kokevat yliopistoissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää työnohjauksessa olleiden yliopiston esimiesten kokemuksia
saamastaan työnohjauksesta sekä analysoida
heidän työnohjaajinaan toimineiden näkemyksiä esimiestyönohjauksessa käsitellyistä teemoista, työnohjauksen vaikuttavuudesta ja työnohjaustoiminnan kehittämisestä. Työnohjauksessa
olleet esimiehet vastasivat lomakkeella ja työnohjaajat haastateltiin. Empiirinen aineisto käsiteltiin laadullisin menetelmin. Sekä ohjaajien
että ohjattavien mukaan keskeisiä työnohjauksen tavoitteita olivat esimiesidentiteetin kognitiivinen ja emotionaalinen jäsentäminen sekä
konkreetin esimiestoiminnan pohtiminen. Ohjaajien mielestä työnohjauksissa oli myös käsitelty esimiehenä jaksamista ja muutosten kohtaamista, joita teemoja ohjattavat toivat vähemmän
esille. Työnohjaus osoittautui toimivaksi tukimuodoksi niin ohjattavien kuin ohjaajienkin
mielestä, mutta työnohjauksen markkinointia
tulisi kummankin tahon mielestä kehittää entistä informatiivisemmaksi.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2020-11-14