Arkistojen kuvailu- ja luettelointisääntöjen kehittäminen—kansallinen ponnistus vai kansainvälistä yhteistyötä?

Författare

  • Pekka Henttonen

Abstract

On kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta siitä, kun Suomessa ryhdyttiin tarmokkaasti kehittämään arkistojen kuvailua ja luettelointia. Kehitystyö on tapahtunut kansallisella tasolla: omissa säännöissä ei ole pyritty ICA (International Council on Archives)-yhteensopivuuteen ja tekniset toteutuksetkin ovat olleet omia. Jälkiviisauden valossa voi pohtia, missä määrin valittu toimintalinja oli oikea.  Nykyisen kuvailun riittämättömyys on ilmeinen. Sen perusteet, tavoitteet ja sisällöt on ajateltava uudelleen. Suomessa tämä työ on nyt aloitettu Arkistojen hakemistopalvelu (AHAA) ­hankkeessa, joka on arkistolaitoksen johtama, mutta Kansallisen digitaalisen kirjaston arkistosektorin yhteinen. Jotta kansallinen ja kansainvälinen kehitys eivät olisi jatkossa ristiriidassa, myös kansainvälinen arkistoyhteisö pidetään hankkeen tuloksista selvillä samalla kun sen tapahtumia seurataan. Suomalaisilla on tässä mahdollisuus tehdä uraa uurtavaa työtä, joka kiinnostaa myös muualla.

Sektion
Keskustelua

Publicerad

2012-08-08

Referera så här

Henttonen, P. (2012). Arkistojen kuvailu- ja luettelointisääntöjen kehittäminen—kansallinen ponnistus vai kansainvälistä yhteistyötä?. Informaatiotutkimus, 31(2). Hämtad från https://journal.fi/inf/article/view/6751