Tiedonkäytön ilmiöitä ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä. Aineistolähtöinen tarkastelu ja käsitteellinen mallinnus

Författare

  • Juha Kämäräinen Oulun yliopisto
DOI: https://doi.org/10.23978/inf.70171

Nyckelord:

ammattikorkeakoulut [http://www.yso.fi/onto/yso/p10564], opinnäytteet [http://www.yso.fi/onto/yso/p1380], systeemiajattelu [http://www.yso.fi/onto/yso/p24299], grounded theory [http://www.yso.fi/onto/yso/p7740]

Abstract

FM Juha Kämäräisen informaatiotutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja Tiedonkäytön ilmiöitä ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä. Aineistolähtöinen tarkastelu ja käsitteellinen mallinnus (Information use phenomena in bachelor theses at the Finnish universities of applied sciences. Qualitative data driven approach toward a conceptual model) tarkastettiin 13.1.2018 Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjinä toimivat ylikirjastonhoitaja, dosentti Kimmo Tuominen (Helsingin yliopisto) ja dosentti Seppo Raiski (Tampereen yliopisto) ja kustoksena kirjastonjohtaja, dosentti Jarmo Saarti (Itä-Suomen yliopisto). Väitöskirja on julkaistu sarjassa Acta Universitatis Ouluensis. B, Humaniora ja se on luettavissa myös Oulun yliopiston Jultika-julkaisuarkistossa osoitteessa http://urn.fi/urn:isbn:9789526217536

Nummer
Vol 37 Nr 1 (2018)
Sektion
Lectio praecursoria

Publicerad

2018-04-20

Referera så här

Kämäräinen, J. (2018). Tiedonkäytön ilmiöitä ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä. Aineistolähtöinen tarkastelu ja käsitteellinen mallinnus. Informaatiotutkimus, 37(1). https://doi.org/10.23978/inf.70171

Copyright (c) 2018 Juha Kämäräinen

Creative Commons-licens

Detta verk är licensierat under en Creative Commons Erkännande-IckeKommersiell-DelaLika 4.0 Internationell Licens.

Suomalaisiin ammattikorkeakoulututkintoihin sisältyy lakisääteisesti opintojen yhtenä osana opinnäytetyö.

Opinnäytetyön tarkempi määrittely, ominaisuudet ja toteuttamisen tavat ovat ammatti­korkeakouluinstituution ja sen yksittäisten toimijoiden käsiteltäviä ja tulkittavia kohteita. Opinnäytetöitä määrittelevät niiden tekemistä ja arviointia koskevat ohjeet ja ohjaus, toteutuneiden töiden tarjoamat esimerkit sekä tutkimus.

Aiempi tutkimus tarkastelee ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä varsin monitahoisesti:

  • Opinnäytetyö on tutkintorakenteen osa ja opintosuoritus, jolla on tietty laajuus työnä ja tekstinä.

  • Opinnäytetyö tuottaa osaamista ja asiantuntijuutta.

  • Opinnäytetyö on ammattikorkeakoulun väline toteuttaa omia tehtäviään. Tältä osin opinnäytetyötä tarkastellaan sekä opetuksen, alueellisen vaikuttamisen että tutkimus- ja kehittämistoiminnan kannalta. Keskeistä on yhteistyö korkeakoulun ulkopuolisten tahojen kanssa.

  • Opinnäytetyössä sitoudutaan useimmiten joihinkin raportointiperinteisiin, joita myös haastetaan ja pyritään ehkä uudistamaan.

  • Opinnäytetyön kirjallinen osa on lähtökohtaisesti julkinen asiakirja, johon kuitenkin usein kohdis­tuu salaamispyrkimyksiä.

  • Opinnäytetyötä tarkastellaan eri toimijoiden tavoitteiden kannalta sekä sitoutu­misena teoriaan, käytäntöön, tieteellisyyteen ja työelämään. Näiden suhteissa on jännitteitä.

Omassa tutkimuksessani olen käsitellyt ammattikorkeakoulun opinnäytetöitä niissä ilmenevän tiedonkäytön kannalta. Tätä näkökulmaa ei ole aiemmin otettu itsenäi­seksi tarkastelun kohteeksi.

Tunnetun sanonnan mukaan ajattelu alkaa ihmetyksestä. Kirjastojen edustajat ovat eri aikoina tarkastelleet opinnäytetöiden lähteitä ihmetellen ja huoli sydämessä. Viimeisimpiä näytteitä tällaisesta tarkastelusta Suomessa on Laurea-ammatti­korkeakoulun kirjaston edustajien tekemä 150:n opinnäytteen lähteiden ominai­suuksien tarkastelu, josta kertoo ammattikorkeakoulukirjastojen verkkolehti Kreodi joulukuussa 2017. Kirjasto­lähtöisten selvitysten ongelmana on niiden tulosten jää­minen paljolti huomiotta oman ammattiyhteisön ulkopuolella.

Keskeisenä syynä kirjastohenkilökunnan havaintojen ja huolten huomiotta jäämiseen on alalla vallitseva "puuttumattomuuden periaate". Se on ammat­ti­eettinen koodi, joka rajoittaa kirjastohenkilökunnan roolia aineistojen hankkijoiksi ja järjestäjiksi sekä asiakkai­den­sa tiedonhankintakouluttajiksi. Muissa rooleissa kirjastolaisten ääni harvemmin kuu­luu. Paljon erityisosaamista jää ulkopuolisilta piiloon.

Puuttumattomuuden periaate luo raja-aitoja kirjastoammattilaisille sallitun tiedonhankinnan alueen ja toisaalta varottavan tai suorastaan kielletyn tiedon­käytön ja uuden tiedon tuottamisen alueen välille. Perinteiseen humanistiseen käsitykseen kirjas­tonhoita­jasta oppineena henkilönä ja sivistyneenä keskustelijana puuttumatto­muuden periaate ei kuulu, vaan on uudempaa, välineellisemmän kirjastokäsityksen perua.

Myöskään ammattikorkeakoulut eivät tunnista kirjastojensa osaamista ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Tämä näkyy myös aiemmissa ammattikorkeakoulun opinnäytetöihin kohdistuvissa väitöstutkimuksissa. Niissä kirjastoja kuvataan esimerkiksi aineistojen passiivisina säilytyspaikkoina, joista netin kautta löydettyjä lähteitä tiedustellaan.

Edellä kuvattu huoli asettuu uusiin kehyksiin, kun sitä suhteuttaa tutkimukseni toisen esitarkastajan esittämään huomautukseen. Associate Professor Jaana Porra Houstonin yliopiston C.T. Bauer Collegesta toteaa lausunnossaan, ettei Yhdysvalloista katsoen kirjastonhoitajia tutkimukseni tarkoittamassa mielessä ole juuri enää olemassakaan, saati, että he voisivat avustaa opiskelijoita ja tutkijoita. Kirjastohenkilökunta lausuu siis edellä kuvattujen tiedonlähdeselvitystensä myötä muinaisen Rooman urheiden gladiaattorien morituri-tervehdystä:

Kuolemaan menevät tervehtivät sinua, keisari Google.

Väitöskirjaprosessin alussa toteuttamani esitutkimus heijasti edellä mainittua huolta ja osoitti, että ammattikorkeakoulujen opinnäytetöihin hyväksytään, kirjaston kauhistelusta huolimatta, yli 30:a lähteiden tyyppiä lukion oppimateriaaleista Wikipedian kopiosivustojen sisältöihin. Vain pieni osa lähteiden tyypeistä kuuluu siis kirjaston perinteisesti harjoittaman tiedonjärjestämistyön ja ohjauksen piiriin.

Varsinaisessa väitöstutkimuksessani olen pyrkinyt tunnistamaan ammattikorkea­koulun opinnäytetöissä esiintyviä tiedonkäytön ilmiöitä lähteiden valintaa laa­jem­min. On tarpeen tarkastella opinnäytteiden tiedonkäytön systeemistä perustaa, niitä oletuksia, joiden varassa opinnäytetöiden eri toimijat hankkivat, arvioivat ja käyttävät tietoa.

Tiedonkäytön kannalta ammattikorkeakoulun opinnäytetyöt näyttävät jäsentyvän kolmella tavalla:

  1. Opinnäytetyö on hyvin määritelty, ikään kuin kone tai rakennussarja, joka pannaan kokoon tietynlaisista osista tietyssä järjestyksessä.

  2. Opinnäytetyö on ainutkertainen kokemus ja tapahtuma tekijänsä elämässä. Tällöin siihen voi liittyä toisaalta yksin olemisen kokemuksia ja epävarmuutta, toisaalta myös uhmakasta tunnetta aihepiirin ylivoimai­sesta hallin­nasta.

  3. Opinnäytetyö on myös liittymistä erilaisiin perinteisiin ja käytäntöihin sekä niiden arvioimista ja kyseenalaistamista. Tässä kolmannessa jäsennys­tavassa kaksi ensin mainittua, valmiit rakenteet ja ainutkertaiset koke­mukset kohtaavat. Kun ammattikorkeakoulusta puhutaan juhlavassa tyylilajissa, korostetaan usein ammattikorkean roolia reflektiivisten asiantuntijoiden kehittäjänä. Opinnäytetöiden toteutuvassa todelli­suudessa, aikataulujen ja ristirii­tais­ten odotusten paineissa eri vaihtoehtoja punnitseva ja vertaileva, tässä mielessä reflektiivinen toiminta on tekijälle hyvin vaati­vaa.

Mainittujen kolmen lähtökohdan, konemaisuuden, ainutkertaisuuden ja reflektion, tunnistaminen ja hyödyntäminen opinnäytetöiden oh­jauksessa voi muodostaa myös uusia mahdollisuuksia opettajien ja kirjaston osaa­misten yhdistämiselle.

Korostetun ulkokohtaisesti opinnäytteeseen suhtautuvaa opiskelijaa voi ohjata kokemukselliseen suuntaan, aiemman osaamisensa hyödyntämiseen.

Aiheensa kanssa yksinäisyyttä kokevaa taas voi kannustaa etsimään kirjallisuudesta varmasti löytyviä yhtymäkohtia tukemaan ja haastamaan omaa työtä.

Näiden näkökulmien hallittu painottaminen halutulla tavalla tarjoaa kosolti mahdollisuuksia niille, joiden kiinnostus ja resurssit tuntuvat siihen riittävän.

Tutkimukseni merkitys ja potentiaali eivät rajoitu opinnäytetöihin tai ammatti­kor­kea­­kouluun. Kehittämääni tiedonkäytön tarkastelumallia ja siihen kuuluvia jäsen­nysvälineitä voidaan hyödyntää opinnäytetöiden lisäksi hankkeiden tieto­pro­sessien tukemisessa ja parantamisessa.

Satavuotiaassa Suomessa hankkeet ovat yhteiskunnallisen toiminnan keskeinen rakenne. Tähän nähden niiden tiedollisesta luonteesta puhutaan hämmästyttävän vähän. Hankepuheen painopiste on hankkeen käynnistämisessä ja resurssien suunni­telman mukaisessa käytössä. Harvemmin puhutaan siitä millaista tietoa kukin hanke tai hanketoiminta laajemmin käyttää ja tuottaa.

Ammattikorkeakoulut pitävät opinnäytetöitä vähintään hallinnollisesti hankkeina, joiden osapuolina ovat opiskelija, ammattikorkeakoulu ja tuloksia toivottavasti hyödyntävä toimeksiantaja. Hankeosaaminen voi edelleen kehittyä yhteis­toimin­nassa elinkeinoelämän, julkisen ja kolmannen sektorin sekä tutkimuksen kanssa myös tietoprosessien osalta.

Ammattikorkeakouluilla on näistä lähtökohdista mahdollisuus saavuttaa kehittyneen hanketoimijan ominaisuuksia. Tämä kuitenkin edellyttää, että ammattikorkeakoulu tulkitsee ja työstää aktiivisesti omia käsityksiään tiedosta. Opinnäytetyöaineiston valossa vaikuttaa siltä, ettei ammattikorkeakoulu nykyisellään kykene tähän, vaan sysää tiedon ominaisuuksiin ja kriteereihin liittyvien vaikeiden kysymysten käsittelyä opiskelijoiden harteille.

Olisi raadollista ajatella, että opinnäytetöitä ohjattaisiin leväperäisesti ja kunnon osaamista tuotaisiin esiin vasta "aidoissa hankkeissa", joilla on ulkopuolinen rahoitus.

Ollakseen aidosti korkeakoulu, ammattikorkeakoulu ei saa tiedonkäsitystensä tulkinnassa, artikuloinnissa ja kehittämisessä mennä yli siitä, mistä aita on matalin. Mahtisanat ja niillä kikkailu eivät korvaa analyyttisia käsitteitä.

Ammattikorkea­koulun ei liioin tule luottaa siihen, että yksittäinen kehittämishanke ratkaisisi tiedonkäsityksiin liittyviä ongelmia. Niihin on palattava jatkuvasti uusien opiske­lijapolvien, uusien kumppanuuksien ja henkilökunta­rekrytointien myötä.

Kestävämpään ratkaisuun kuuluu kirjastojen roolin vahvistaminen erilaisten tiedonlajien ja tiedonkäsitysten kohtauspaikkoina, jotka ovat merkityksellisiä opiskelijoiden lisäksi henkilökunnalle ja organisaation ulkopuolisille toimijoille.

Viimeaikaisessa tutkimuksessa on jo otettu askelia oikeaan suuntaan, kun ammatti­korkeakoulukirjastojen ja informaatikoiden roolia kehittämishankkeissa on tarkas­teltu väitöskirjatasolla. Seuraavaksi tarvitaan ammattikorkeakoulujen johdolta aktii­visia toimenpiteitä kirjastojen osaamisen tunnistamisen ja monipuolisen hyö­dyn­tä­misen suuntaan.

Tämä ei sulje pois myöskään kirjastojen yhteistyötä asiakkaiden erityispiirteet ja tarpeet huomioiden.

Uhkana on, että seuraava lama vie ammattikor­keakoulu­jen kirjastot mennessään, sillä kuka enää haluaa maksaa kirjavarastojen ylläpitämisestä. Kirjastojen lakkaamista kukaan ammattikorkeakoulujen ystävä tuskin toivoo. Ammattikorkeakoulujen osaamisen moni­puolistaminen tiedonkäsityksiä syventämällä on tie myös opin­näytetyö- ja hankekulttuurien kehittämiseen.