Allitteratiota ja assonansseja

Alkusointu Aleksis Kiven runoudessa

Kirjoittajat

• Aku Seppänen Helsingin yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.33347/jses.156378

Avainsanat:

versifikaatio, metriikka, alkusointu, allitteraatio, assonanssi

Abstrakti

Tämä tutkimus tarkastelee Aleksis Kiven runojen sananalkuista äännetoistoa laajennetun alkusoinnun käsitteen avulla, joka kattaa sekä allitteraation että assonanssin ensitavussa. Aineistona on kuusi Kirjallisessa Kuukauslehdessä (1866) julkaistua runoa ja niiden toisintoversiot. Tutkimus esittelee uuden käsitteen ambisonanssi, jolla kuvataan risteäviä konsonantti- ja vokaalisointuketjuja. Lisäksi analyysissa tarkastellaan erilaisten sointurakenteiden esiintymistä säkeittäin ja säkeiden välillä formaalin säekohtaisen analyysin ja typologisoinnin keinoin. Tulokset osoittavat, että Kivi suosii säetasolla heikkoa ja säkeiden välillä vahvaa alkusointua. Alkusointu on yhteydessä runojen rytmiin ja se luo poeettisia sidoksia ja säkeistön sisäistä koherenssia. Lähestymistapa tarjoaa uuden käsitteellisen kehyksen Kiven poetiikan tutkimukseen ja laajentaa alkusoinnun analyysin välineistöä suomenkielisessä runoudessa.