Yhdessä lukeminen, kertomukset ja ympäristö
Luovan lukupiirityöskentelyn mahdollisuuksia ympäristökriisin aikakaudella
Nyckelord:
luova lukeminen, lukupiirit, yhteisöllinen lukeminen, ympäristöahdistus, kerronnallinen toimijuusAbstract
Lukeminen ja erilaiset lukumenetelmät saavat uudenlaisia rooleja ympäristökriisin aikakaudella. Ympäristökriisin aikana nousee uudella tavalla esille tarve ilmaista ja käsitellä ympäristösuhdetta ja -tunteita. Ympäristötunteiden, kuten ympäristöahdistuksen, kohtaamiselle on tarvetta monissa eri ikäryhmissä. Yhdeksi keinoksi ympäristötunteiden käsittelyyn tarjoutuu kirjallisuus – lukeminen ja kirjoittaminen. Esimerkiksi yhdessä lukeminen ja lukupiirit tarjoavat paljon mahdollisuuksia ympäristötunteiden kohtaamiseen. Lukupiirityöskentely avaa käytännön lukutyön lisäksi uusia näkökulmia empiirisen ekokritiikin tutkimukseen. Tässä artikkelissa tarkastelen, miten luova lukupiirityöskentely voi tukea ympäristöahdistuksen käsittelyssä. Käsittelen aihetta lukemisen ja kirjoittamisen yhdistävän luovan työskentelyn näkökulmasta. Olen rajannut tarkasteluni kolmeen ulottuvuuteen: lukupiirilukemisen yhteisöllisyys, dialogiset sanallistamisen prosessit ja kerronnallisen toimijuuden vahvistaminen.
Copyright (c) 2022 Joutsen / Svanen. Årsbok för forskning i finländsk litteratur
Detta verk är licensierat under en Creative Commons Erkännande-Ickekommersiell-IngaBearbetningar 4.0 Internationell-licens.