Opetusvuorovaikutteinen resilienssi oppilaiden opiskelukyvyn vahvistamisena – käsiteanalyyttinen tarkastelu

Kirjoittajat

• Mikko Tiilikainen Turun yliopisto https://orcid.org/0000-0002-3187-2202
• Janne Lepola Turun yliopisto https://orcid.org/0000-0001-8446-2584
• Anu Kajamies Turun yliopisto https://orcid.org/0000-0001-9304-3568

DOI: https://doi.org/10.33348/kvt.131099

Avainsanat:

auttaminen, hyvinvointi, kouluympäristö, opettajankoulutus, opetus, teoreettinen tutkimus, vuorovaikutus

Abstrakti

Resilienssillä viitataan opetusalalla koulutusjärjestelmien kestävyyteen, joustavuuteen ja palautumiseen. Kirjallisuudessa korostuu näkemys, jossa resilienssi ei ole niinkään yksilöllinen ominaisuus vaan ennemmin systeeminen prosessi. Tässä kasvatusteoreettisessa tutkimuksessa analysoimme resilienssiä opetusvuorovaikutuksen näkökulmasta: paikannamme resilienssin opettajien, oppilaiden, oppisisältöjen ja laajemman kouluympäristön välillä toteutuvan opetusvuorovaikutuksen ominaisuudeksi. Yhdistämme erityisesti didaktisia ja soveltavan kasvatuspsykologian jäsennyksiä opetusvuorovaikutuksesta ja tulkitsemme niitä auttamistyön valossa. Opetusvuorovaikutteinen resilienssi rakentuu kahden tehtävän ja niitä toteuttavan ydinkäytännön avulla: Ensimmäinen tehtävä on opetustilanteiden aikana tapahtuva oppilaiden opiskelun auttaminen, jonka keskeinen ydinkäytäntö on opiskelun tunnetuki. Toinen tehtävä on oppilaiden opiskelukyvyn vahvistaminen, joka laajentaa opiskelun auttamisen myös opetuksen ennakointi- ja arviointivaiheisiin. Opiskelukykyä vahvistavaksi ydinkäytännöksi määritämme opiskelun yhteissuunnittelun. Käsiteanalyysin pohjalta esittelemme erityisen opetuksellisen toimintakyvyn mallin, joka kuvaa opetusvuorovaikutteisen resilienssin ehtoja kouluopetuksen ydinsuhteiden tasolla. Mallia voidaan soveltaa resilienssitutkimuksessa, opetustyössä ja opettajankoulutuksessa opetusvuorovaikutteisen resilienssin kehittämiseksi.