Rationaalisuus arkaaisen Kreikan sivistys- ja kasvatusihanteissa

Kirjoittajat

  • Eero Salmenkivi

Avainsanat:

Antiikki, arkaainen Kreikka, epiikka, kasvatus, paideia, rationaalisuus

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan arkaaisen Kreikan sivistys- ja kasvatusajattelua, jota kuvataan käsitteellä paideia. Sille tunnusomaista on ihmisen muovaaminen tietyn ideaalin tai hahmon mukaan. Tavoiteltavan hahmon tunnuspiirteitä ovat muun muassa kauneus, kilpailullisuus ja poliittisuus Aristoteleen mielessä. Tarkastelun lähtökohtana on Homeroksen ja Hesiodoksen eeppisen runouden rooli Kreikan kansan yhdistäjänä ja kasvattajana. Erityisiä teemoja epiikan osalta ovat totuus ja moraali. Esimerkkinä yksilöllisyyden lisääntymisestä toisenlaisessa runoudessa tarkastellaan Arkhilokhosta (noin 680–640 eaa.). Artikkelin pääväite on, että arkaaisen ajan runollinen kasvatusperinne muuttuu yleiskreikkalaisen yhteisyyden ja yksilöllisyyden itujen esiinmarssin vuoksi. Nämä tekijät johtavat kasvatus- ja sivistysihannetta kohti aiempaa yleispätevämpää rationaalisuutta, mutta myös jonkinlaista myytin ja järjen välistä vastakkainasettelua. Uuden rationaalisuuden osalta artikkelin päähahmo on puolestaan Parmenides (noin 515–450 eaa.), jonka myötä logoksesta järjelliseksi perusteluksi ja argumentaatioksi ymmärrettynä tulee ratkaiseva osa eurooppalaista sivistys- ja kasvatusihannetta.

 

Osasto
I SIVISTYKSEN JA KASVATUKSEN ALKUJUURILLA

Julkaistu

2018-12-30