Archie Bunker ja konservatismi sarjassa Perhe on Pahin

Kirjoittajat

  • Oscar Winberg Åbo Akademi

Avainsanat:

All in the Family, Perhe on pahin, konservatiivisuus, Laissez-faire, televisiopolitiikka

Abstrakti

Archie Bunker ja konservatismi sarjassa Perhe on pahin

Sitcom-sarja Perhe on pahin (All in the Family) sai vuonna 1971 ensiesityksensä CBS:llä Yhdysvalloissa. Sarjasta tuli pian Amerikan katsotuin, ja se myös säilytti kyseisen asemansa viiden vuoden ajan. Sarjan päähenkilö Archie Bunkerista tuli lähes välittömästi poliittinen ikoni, ja hän alkoi representoida konservatiivisuutta 1970-luvun alun kontekstissa.

Artikkeli tarkastelee 1960-luvun lopun televisiopolitiikkaa – kontekstia, johon Perhe on pahin on väistämättä sidoksissa – ja osoittaa, että Archien poliittiset käsitykset ovat liian ambivalentteja tullakseen ymmärretyiksi pelkästään konservatiivisina. Vaikka Archie on erityisesti sosiaalisiin asioihin liittyen konservatiivi, hän ei edusta konservatiivista ideologiaa. Laissez-fairelaisen talouspoliittisen ajattelun sijaan Bunker tukee niin työväenliittoja kuin hallituksen tukijärjestelmiäkin. Richard Nixonin tarkoitus luoda ”suuri konservatiivinen enemmistö” jättämällä taloudelliset periaatteet taka-alalle selittää, miksi Archie Bunker on tullut edustamaan konservatiivisuutta.

 

Archie Bunker And Conservatism in the Series All in the Family

In 1971, the sitcom All in the Family premiered on CBS in the United States. The show soon became the most watched show in America, and held that position for an unprecedented five consecutive years. Archie Bunker, the main character of the show, almost instantly became a political icon and a representation of conservatism in the early 1970s.

This article explores the politics of the late 1960s television, from which All in the Family emerged, and then shows how Archie’s politics on the show are too ambivalent to be described as conservative. While conservative on some issues, especially social issues, he does not align with conservative ideology. Instead of a laissez-faire attitude towards economic policy, Bunker supports both labor unions and government welfare in the form of Social Security. The efforts of Richard Nixon to deemphasize economic policy in creating a conservative majority, instead, explain the understanding of Archie as the embodiment of a new conservative majority.

Osasto
Vertaisarvioidut artikkelit

Julkaistu

2016-04-25

Viittaaminen

Winberg, O. (2016). Archie Bunker ja konservatismi sarjassa Perhe on Pahin. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu, 29(1), 10–25. https://doi.org/10.23994/lk.56806