Einstein, Epstein, Eisenstein
Elokuvan neljäs ulottuvuus
Abstrakti
Artikkelissa analysoidaan ajatusta neljännestä ulottuvuudesta elokuvassa Sergei Eisensteinin ja Jean Epsteinin kirjoituksissa. Tärkeimmät tarkasteltavat tekstit ovat Eisensteinin ”Neljäs ulottuvuus elokuvassa” (1929) sekä Epsteinin ”Eräistä fotogeenisyyden ehdoista” (1924) ja Intelligence d’un machine (”Koneen äly”, 1946). Neljännen ulottuvuuden ajatus Epsteinilla ja Eisensteinilla juontuu ensisijaisesti Albert Einsteinin suhteellisuusteoriasta, mutta sitä tarkastellaan myös suhteessa muihin, 1900-luvun alussa suosittuihin käsityksiin neljännestä ulottuvuudesta.
Vaikka Eisensteinin ja Epsteinin näkemykset perustuvatkin suurelta osin heidän käsityksiinsä aikakauden tieteestä, heidän ajattelussaan on myös merkittävä piirre, jota voitaisiin luonnehtia ”mystiseksi”. Tätä tieteen ja mystisyyden välistä jännitettä heidän kirjoituksissaan analysoidaan erityisesti sen R. Bruce Elderin esittämän ajatuksen pohjalta, että modernisuuden vauhdittama kognition kriisi synnytti oudon ”pneumaattisen epistemologian”, joka oli näkyvästi läsnä 1910- ja 1920-lukujen avantgardetaiteessa ja -elokuvassa.
Eisensteinin päätavoite on vaikuttaa katsojiin elokuvallisten keinojen avulla. Hän yhdistää neljännen ulottuvuuden ajatuksen kuvassa näkyvään liikkeeseen, jonka hän näkee yhtenä ilmentymänä siitä, mitä hän kutsuu ”yläsävelmontaasiksi”. Eisenstein näkee visuaaliset ”yläsävelet” refleksologisina ärsykkeinä, jotka vaikuttavat katsojaan tiukan materialistisella ja deterministisellä tavalla. Eisenstein ei kuitenkaan kykene sisällyttämään kaikkia elokuvallisia vaikutuksia reduktiiviseen malliinsa, joten hän päätyy väljentämään malliaan ja tuomaan ajatteluunsa mukaan enemmän tai vähemmän ”mystisiä” elementtejä pyrkien kuitenkin pitäytymään dialektisen materialismin viitekehyksessä.
Epstein seuraa Einsteinin aika-avaruuden ideaa (aikaa neljäntenä ulottuvuutena) lähemmin ja johdonmukaisemmin kuin Eisenstein. Epsteinin tavoitteena ei ole katsojaan vaikuttaminen vaan pikemminkin tuoda katsoja kohtaamaan toinen, ei-inhimillinen ”ajattelun” tai maailman havaitsemisen muoto, jota elokuvakone edustaa. Toisin kuin Eisenstein, Epstein tuo mystiset elementit kirjoituksiinsa jo aivan alusta lähtien, erityisesti varhaisessa teoksessaan La lyrosophie (1922). Vaikka tieteellis-rationaalisilla näkökannoilla onkin merkittävä asema Epsteinin kirjoituksissa, hän ei pyri häivyttämään mystisiä elementtejä vaan pikemmin yhdistämään nämä kaksi laajemmaksi kokonaisuudeksi.
