Valkoisen linssin läpi
Imperialismi, rodullistaminen ja media elokuvassa Gandhi
Abstrakti
Englantilaisen Richard Attenborough’n ohjaama Gandhi (1982) on Mohandas K. Gandhin (1869–1948) elämää ihailevasti tarkasteleva historiallinen suurelokuva, joka kuvaa nimihenkilön elämän ohella myös sitä, kuinka brittiläinen imperiumi luopui Intiasta vuonna 1947 intialaisten vuosikymmeniä kestäneen itsenäisyyskamppailun jälkeen.
Tässä artikkelissa Gandhia luetaan brittien itselleen kertomana tarinana imperialismistaan ja kolonialismistaan ja niiden päättymisestä Intiassa. Tähän liittyy kiinteästi kysymys rotusuhteista kolonisoidussa Intiassa. Artikkelissa kysytään mitä Gandhi kertoo katsojilleen imperialismista, kolonialismista ja britti-hallinnosta Intiassa? Mikä merkitys on Gandhia alinomaa ympäröivillä valkoisilla henkilöillä? Käytän elokuvan tarkasteluun postkoloniaalista näkökulmaa yhdistettynä kulttuurihistorialliseen lähestymistapaan.
Siitä huolimatta, että Gandhi suhtautuu nimihenkilöönsä ja tämän väkivallattomaan vastarintaan kunnioittavasti ja myönteisesti, elokuva myös kaunistelee britti-imperialismia ja siihen liittynyttä rasismia ja nostaa keskeiseen asemaan valkoisia, angloamerikkalaisia toimijoita monien intialaisten itsenäisyystaistelijoiden ohi. Gandhi onkin imperialismin ja kolonialismin vastaisuudestaan huolimatta erinomainen esimerkki eurosentrisen diskurssin hallitsemasta elokuvasta ja valkopestystä historian tulkinnasta. Elokuvaan on kirjoitettu runsaasti valkoisia, länsimaisia henkilöitä, jotka eivät elokuvan kuvaamien tapahtumien ja tulkintojen kannalta olisi olleet historiallisesti välttämättömiä. Gandhi kuvaa ”tavalliset britit” hyvinä yksilöinä ja ”tavalliset intialaiset” potentiaalisesti väkivaltaisina ja väkijoukkojen osana. Brittiläinen Intia ei elokuvassa tunnusta rasistisuuttaan, vaan kysymys imperialismista esitetään kysymyksenä Intian parhaasta hallinnosta ja hallinnasta.
Through a White Lens: Imperialism, Racialization and Media in Gandhi
The British film Gandhi (1982), directed by the English filmmaker Richard Attenborough, presents an admiring portrait of the Indian leader Mohandas K. Gandhi (1869–1948). Along with the life of the mahatma, the grand historical film also depicts (by necessity) the Indian independence struggle and the withdrawal of the British from India in 1947. In this article, Gandhi is read as a British narrative about British imperialism, colonialism, and the decolonization of India. These are inextricably intertwined with racial relations in colonial India.
The article examines what Gandhi tells its viewers about imperialism, colonialism, and the British rule in India and asks, what is the meaning of all the white characters surrounding Gandhi. The film is analyzed from a postcolonial perspective.
Despite the film’s respectful and admiring take on Gandhi and his philosophy and method of nonviolence, Gandhi also sanitizes British imperialism and racism, and has white, Anglo-American characters in central roles, all the while omitting or downplaying the role of many central Indian historical figures. It can be argued that though Gandhi is written in principle as an anti-imperialist and anti-colonialist text, it is also a prime example of Eurocentric and whitewashed historical interpretation. A number of white, Western characters who are not historically integral or necessary to the story being told have been included in the film. “Ordinary Brits” are depicted as good guys in Gandhi – British imperialists are an estranged elite – whereas “ordinary Indians” appear as potentially violent members of a mob. The British India of Gandhi does not admit its racist character, and the question of imperialism is presented as a question of the best possible governance of India.
