Ilmoitukset

  • Kirjoituskutsu 2/2024: säilyttäminen - uudistaminen - muutos

    2024-04-12

    Keskiaika oli jatkuvaa murroksen aikaa niin yhteiskunnassa, hengellisessä elämässä kuin taiteessa. Toisaalta monet ilmiöt perustuivat antiikin kulttuurin säilyttämiseen ja uudistamiseen ja ne jatkuivat ja saivat uusia muotoja tultaessa uuden ajan alkuun. Viime vuosina keskiajan tutkimuksessa on myös koettu runsaasti muutoksia tutkimusmenetelmien ja näkökulmien saralla. Esimerkiksi esineiden ja tekstien kierrätys uusiin käyttötarkoituksiin on tuonut niille uusia tulkintoja, mutta samalla myös säilyttänyt niitä tutkijoiden käyttöön.

    Mirator pyytää artikkeleita teemanumeroon aiheella säilyttäminen - uudistaminen - muutos, joka julkaistaan joulukuussa 2024. Artikkelit voivat olla miltä tahansa tutkimusalalta ja käsitellä mitä tahansa maantieteellistä aluetta. Teemanumero liittyy vuoden 2024 Dies medievales -konferenssiin, mutta artikkeleita voi ehdottaa myös muut kuin osallistujat.

    Lue lisää nimikkeestä Kirjoituskutsu 2/2024: säilyttäminen - uudistaminen - muutos
  • Ad Fontes: Miratorin uusi osasto

    2021-02-19

    Suomalaiset keskiajantutkijat voivat sanoa olevansa verrattain onnekkaassa asemassa. Toisin kuin monessa muussa maassa lähes kaikki nykyisen Suomen aluetta ja suomalaisia koskevat keskiaikaiset asiakirjat on kattavasti editoitu ja avattu tutkijoiden vapaaseen käyttöön. Asiakirjoja voi nykyään tutkia digitaalisessa muodossa Kansallisarkiston ylläpitämän Diplomatarium Fennicum -tietokannan (http://df.narc.fi/) kautta.

    Mirator ja Diplomatarium Fennicum ovat nyt käynnistäneet yhteistyön tietokannan täydentämiseksi.

    Lue lisää nimikkeestä Ad Fontes: Miratorin uusi osasto
  • CFP: Syksyn 2021 numeron teemaosio: Medievalismi 2000-luvulla

    2020-10-15

    Keskiaika on osoittautunut soveltuvaksi ja monikäyttöiseksi myös 2000-luvun kulttuurissa ja politiikassa: se on kaikunut George W. Bushin ristiretkessä terrorismia vastaan, ISISin yrityksessä perustaa uusi kalifaatti sekä Ukrainan ja Venäjän välisessä kriisissä. Keskiajan historia inspiroi menestyneitä populaarikulttuurin tuotteita sekä suoraan kuten Crusader Kings -pelisarjassa tai fantasiamaailman rakennuspalikkana kuten The Witcher -romaani-, peli- ja TV-sarjassa. Keskiaikatapahtumat ja historianelävöittäminen jatkavat suosiotaan, ja Suomeen on rakennettu tai rakenteilla kansainvälisten mallien mukaisia pyhiinvaellusreittejä.

    Miratorin syksyn 2021 numeron teemaosio käsittelee medievalismia eli keskiajan läsnäoloa ja käyttöä 2000-luvulla sekä kulttuurissa että politiikassa. Erityisesti toivotaan artikkeleita, joiden aiheena on medievalismi Suomessa ja sen naapurimaissa (Skandinavia, Baltian maat ja Venäjä) tai kansainvälisiä ilmiöitä, joilla on kytkös tälle alueelle. Teemanumeron toimittaa Reima Välimäki.

    Artikkeleissa noudatetaan Miratorin yleisiä kirjoitusohjeita. Teemaosioon tarkoitetut artikkelit pyydetään lähettämään toimitukselle viimeistään 28.2.2021 Miratorin OJS-alustan kautta.

    Lisätietoja:

    Reima Välimäki, reima.valimaki[at]utu.fi

    Lue lisää nimikkeestä CFP: Syksyn 2021 numeron teemaosio: Medievalismi 2000-luvulla
  • CFP: Dis/ability in the medieval Nordic world

    2019-04-09

    A special issue of Mirator

    Editors: Anna Katharina Heiniger and Christopher Crocker

    The special issue emerges from the interdisciplinary research project Disability before disability (Icel. Fötlun fyrir tíma fötlunar) situated at the Centre for Disability Studies at the University of Iceland, initiated in 2017, and supported by the Icelandic Research fund (Icel. Rannsóknasjóður) Grant of Excellence No 173655-05.

    Lue lisää nimikkeestä CFP: Dis/ability in the medieval Nordic world