Can the Study of Mission become Postcolonial?
On Mission Studies in Today’s World
Abstract
Lähetyksen tutkimuksen juuret ovat läntisessä lähetysliikkeessä, jonka kukoistuskausi ajoittui samaan aikaan kolonialismin kanssa. Sata vuotta sitten alkanut akateeminen lähetyksen tutkimus oli tunnustuspohjaista ja palveli läntisen lähetyksen tarpeita. Siirtomaavallan purkautumisen ja enemmistökirkkojen kotoperäytymisen myötä myös lähetyksen tutkimus muuttui merkittävästi. Maailman kristillisyyden tutkimus muodostui tärkeäksi ja ei-läntinen toimijuus tunnustettiin. Samalla siirtomaavaltakeskittymien ulkopuolelta tulevat nk. enemmistömaailman tutkijat (majority-world scholars) alkoivat saada yhä keskeisemmän sijan.
Nykypäivänä lähetyksen tutkimuksesta on vallalla monenlaisia käsityksiä. Yksi kiistanalainen kysymys koskee lähetyksen historian ja kolonialismin yhteyttä. Läntiset, taustaltaan sekulaarit tutkijat ovat tyypillisesti kriittisempiä lähetystä kohtaan kuin enemmistömaailman tutkijat, jotka lähetyksen historiaa tutkiessaan tutkivat samalla omaa historiaansa. Jälkikolonialismi näyttäytyykin erilaisena riippuen tarkastelun lähtökohdasta. Vanha liberaalien ja konservatiivien kiistely uskontoteologiasta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta jakaa edelleen mielipiteitä. Tutkimusalan nimi ja luonne ovat myös kiistanalaisia, osan halutessa säilyttää sanan “lähetys” (mission) ja toisten halutessa luopua siitä kokonaan. Niiden joukossa, jotka kannattavat termiä ”lähetys” ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Lisäksi osa tutkijoista lähestyy kysymyksiä tunnustuksellisen teologisen näkemyksen ohjaamana, kun taas osa pitää sekulaaria agendaa parempana.
Lähetyksen tutkimus ja sen jälkeläiset ovat epäjärjestyksen tai luovan kaaoksen tilassa, riippuen siitä miten tulkitsija tilannetta arvioi.
