Suomen ortodoksisen kirkon vakiintuneen sävelmärepertuaarin tausta
Abstract
Suomen ortodoksisessa kirkossa yleisimmin käytettävä laulurepertuaari on jaettavissa muutamaan kerrostumaan. Pääosa kirkkoveisujemme musiikista edustaa itäslaavilaista traditiota, joka on omaksuttu meille aiemmasta äitikirkostamme eli Venäjän ortodoksisesta kirkosta. Suomenkielisissä kirkkomusiikin perusjulkaisuissa olevan materiaalin enemmistö on adaptoitu Pietarin keisarillisen hovikapellan sävelmistöstä, jonka lähteitä ovat hovikapellan Obihod-kokoelmat. Lisäksi lähteinä ovat palvelleet eräät muut nuo ilaitokset sekä mahdollisesti myös suullisen perinteen kautta välittyneet sävelmämuodot. Tämän materiaalin ohella on eri aikoina adaptoitu suomenkielisiin teksteihin venäläisten ja muunmaalaisten säveltäjien vapaita sävellyksiä ja sovituksia.
Viime vuosisadan alusta lähtien kirkkokunnan piirissä on vaikuttanut joitakin säveltäjiä ja sovittajia, joiden luovan toiminnan tuloksista kuitenkin melko pieni osa on onnistunut saavuttamaan kestävää jalansijaa jumalanpalveluksissamme. Kyseisessä tuotannossa tyylillisenä lähtökohtana on usein ollut vallitseva kirkkomusiikkimme, mutta joskus siitä on enemmän tai vähemmän päättäväisesti haluttu poiketa, jolloin esikuvia on voitu etsiä mm. bysanttilaisesta lauluperinteestä tai ortodoksisen musiikkitradition ulkopuolelta.
Tässä artikkelissa keskityn tarkastelemaan kirkkomusiikkimme vakiintuneinta osaa ja sen taustaa eli lähinnä pääjumalanpalvelustemme vigilian ja liturgian traditionaalisia sävelmiä (joilla lauletaan miltei kaikki vaihtuvat veisut sekä yleensä merkittävä osa myös kiinteistä veisuista) siten kuin ne on julkaistu tavanomaisissa nuottikirjoissamme. Pääsääntöisesti käsittelyn ulkopuolelle jäävät tunnettujen tekijöiden laatimat vapaat sävellykset sekä traditionaalisten sävelmien vähemmän vakiintuneet sovitukset.
