Miten yhteiskunnallista traumaa käsitellään?
Pääkirjoitus 3/2020
Avainsanat:
anteeksipyyntö, anteeksianto, pääkirjoitus, totuuskomissio, historiaAbstrakti
Anteeksipyytäminen ja -antaminen herättää voimakkaita tunteita. Tämä tuli selväksi vuonna 2019, kun entinen koomikko ja nykyinen kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr.) pyysi anteeksi sekä saamelaisia että romaneja pilkkaavia sketsejään. Syntyi kohu, jossa kyseenalaistettiin Peteliuksen tarve pyytää anteeksi – myös kolmansien osapuolten toimesta. Anteeksipyynnön tarpeettomuutta kommentoivat niin kansalaiset kuin poliitikotkin, mutta jossain määrin myös anteeksipyynnön kohteet. Kysyttiin ikään kuin historiallista revisionismia vastustaen, että miksi vanhoja asioita täytyi näin kaivella. Monelle ajatus siitä, että menneitä kaiveltiin nykyajan mittapuulla, tuntui liioitetulta.
Vaikka tapaus saattaa vaikuttaa melko triviaalilta, on sen taustalla laajoja, ennen kaikkea poliittisia kysymyksiä siitä, miten tiedostamattaankin yhteiskunnallisessa valta-asemassa (ts. valtaväestöä edustava koomikko kansallisella televisiokanavalla) toimineet saattavat arvioida aiempaa toimintaansa uudelleen. Tässä kontekstissa anteeksipyyntö ei ole ainoastaan subjektiivinen teko, vaan se koskettaa yhteiskuntaa laajemmin – vähintään siinä laajuudessa, kuin anteeksipyynnön aihe on yhteiskunnallisia ryhmiä koskettanut. Näin keskusteluun tulevat vedetyksi myös ryhmät, jotka katsovat että asia ei heitä ole koskenut, eikä siten voi koskea nytkään. Tyypillisesti anteeksiantaminen on ollut poliittisesti ehdollista, mutta myös anteeksipyytäminen on poliittinen tai ainakin poliittisesti arkaluonteinen teko. Kuka pyytää keitä edustaen anteeksi keneltä?
