Miten Raja-Karjalan murre eroaa suomesta?

Rajakarjalaistaustaiset pohjoiskarjalaiset kuuntelutestissä

Kirjoittajat

• Marjatta Palander Itä-Suomen yliopisto
• Helka Riionheimo Itä-Suomen yliopisto

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.69997

Avainsanat:

kansanlingvistiikka, karjalan kieli, Raja-Karjala, kuuntelutesti, Pohjois-Karjalan murteet

Abstrakti

Tutkimuksessa tarkastellaan kuuntelutestimenetelmää käyttäen ei-lingvistien havaintoja karjalan kielestä. Kohderyhmänä on 31 rajakarjalaistaustaista pohjoiskarjalaista, jotka edustavat karjalankielisiä siirtokarjalaisia tai heidän jälkeläisiään. He ovat syntyneet v. 1917–1969, ja heidän sukunsa ovat olleet kotoisin Ilomantsin itäkylistä, Suojärveltä, Suistamolta, Impilahdelta tai Salmista. Testissä he kuuntelivat lyhyen eteläkarjalaismurteen näytteen, josta heidän tehtävänään oli arvioida, miltä osin näytteen kieli vastasi heidän lähtöperheidensä karjalan kieltä ja miten se poikkesi Pohjois-Karjalan murteesta eli itäisistä savolaismurteista.

                      Kuuntelutesti osoittautui monelle osallistujalle vaikeaksi: 31:stä kahdeksan ei eritellyt näytteestä yhtään kielenpiirrettä. Silti ero Pohjois-Karjalan nykymurteeseen yleensä tunnistettiin ja näytettä kuvailtiin yleisluonteisesti. Eniten huomiota kiinnitettiin fonologisiin piirteisiin, kaikkein yleisimmin affrikaattaan (iče ’itse’). Myös jälkitavujen h (järkieh ’heti’), astevaihtelusuhde st : ss (muišša ’muista’) ja ensi tavun aa:n tai ää:n diftongiutuminen (hoaššettih, piässä) kuuluivat piirteisiin, joita jäljiteltiin tai kuvailtiin yleisimmin. Morfologisiin, sanastollisiin ja syntaktisiin piirteisiin huomio kiintyi harvemmin, mutta eräillä oli tarkkoja havaintoja mm. suomesta poikkeavasta sanajärjestyksestä.

                      Testiin osallistujat hahmottivat kuulemiaan karjalan piirteitä eri tavoin. Näytteessä esiintyviä muotoja saatettiin tuottaa Pohjois-Karjalan murteen mukaisina, hyperdialektaalisina tai yleiskielisinä, mikä kertoo siitä, että karjala ei enää ole äidinkieli tai aktiivisesti käytössä. Runsas puolet osallistujista toisti kuitenkin ainakin osan muodoista sellaisina, kuin karjalainen puhuja ne tuotti. Noin kolmasosa mainitsi muotoja, joita näyte ei sisältänyt.

                      Nuorimmat, 1950–1960-luvuilla syntyneet, poimivat karjalaispiirteitä eniten, mutta vanhemmille näyte saattoi palauttaa mieleen karjalankielisiä ilmauksia ja fraaseja, ja heidän karjalan kielen taitonsa näytti aktivoituvan rajakarjalaismurteen kuulemisesta. Verrattaessa kuuntelutestin tuloksia saman testiryhmän karjala-imitaatioihin on nähtävissä, että ryhmän vanhimmat jäsenet eivät välttämättä eritelleet näytteen kielenpiirteitä mutta he tuottivat pitkiäkin imitaatioita. Testin perusteella voidaan varovasti olettaa, että karjalan kieli on jokseenkin tuttua vielä siirtolaisten lasten ja lastenlastenkin keskuudessa ja sen taitaminen olisi aktivoitavissa, mikäli tilaisuuksia kuulla ja puhua karjalaa olisi enemmän.