Agricolan Rukouskirjan yhtyys

Autor/innen

• Aila Mielikäinen

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.79843

Schlagworte:

vanha kirjasuomi, johdokset

Abstract

Vanhassa kirjasuomessa on ollut kaikkiaan viisi yksi-kantaista ominaisuudennimijohdosta. Nykykieleen niistä ovat säilyneet vain yhteys ja ykseys. Varhaisin ja yleisin on yhteys, joka saattaa olla tietoisesti luotu johdos. Sitä on ilmeisesti tarvittu kirkollisen kielen termistössä jo ennen Agricolaa, ja siitä on tullut eräänlainen yleisvariantti.  Agricolasta lähtien sen rinnalla on joskus käytetty murteiden pitkävokaalista johdosta yhtyys tai tämän alkuperäisempää lyhytvokaalista varianttia (yhdys :) yhtye-. 1500- ja 1600-luvun teksteissä esiintyy muutaman kerran yksyys, mutta vain yhdyssanassa kolm(i)yksyys. 1700-luvulla, siis melko myöhään, tuli kirjasuomeen vielä uudissana ykseys.

 Johdostyyppien vaihtelu ilmentää murteen ja kirjakielen eroja ja ennen kaikkea yksi-kantaisen termistön tarvetta teologisessa ja lainopillisessa erikoiskielessä. Varianttien valintaa ovat jossain määrin ohjailleet semanttiset ja kontekstuaaliset syyt. Yhteydellä on monia eri merkityksiä abstraktista (esim. ’ykseys’) konkreettiseen (esim. ’yhteisö’). Yhtyys on ollut osin yhteyden synonyymi, mutta sitä on käytetty ei-teologisissa konteksteissa, varsinkin murteista omaksutussa ilmauksessa pitää yhtyyttä ’olla tekemisissä, kanssakäymisissä, sukupuoliyhteydessä’. Yksyys ja ykseys ovat puolestaan kokonaan kirkollisen kielen uudismuodosteita.

 Yhtyys esiintyy jo Agricolan teoksissa, mutta vain kerran, kun muuten Agricola on käyttänyt johdonmukaisesti yhteys-varianttia. Yhtyys kuuluu ilmaukseen, joka poikkeaa semanttisesti ja syntaktisesti sanan muusta käytöstä: nijn swresta ychtyxesta hywydhesta (Rukouskirja 1544). Tässä kontekstissa sen voi tulkita vain hyvyys-johdoksen attribuutiksi eli yhteinen-adjektiivin vastineeksi: ’niin suuresta yhteisestä hyvyydestä’. Agricolan teksteissä on joitakin muita samansisältöisiä ilmauksia, joissa hyvyyksiä eli ’(Jumalan) lahjoja’ kuvataan yhteisiksi.

 Ominaisuudennimien adjektiivinen käyttö tunnetaan murteista ja sukukielistä mitan ilmauksissa: polven korkeus ’polven korkuinen’, kämmenen leveys ’kämmenen levyinen’ (samoin paksuus, pituus, suuruus, syvyys). Ilmaustyyppi on tavallinen myös vanhassa kirjasuomessa, sillä ominaisuudennimistä johdetut ekvatiiviadjektiivit tulivat kirjakieleen vasta 1700-luvulla. Ominaisuudennimet ovat tästä syystä olleet syntaktisesti monipuolisemmassa käytössä, esimerkiksi Ljungo 1601 kynärän pituella kaidickalla [’kalikalla’], Lizelius 1776 cohtuesa [: kohdus] vedesä ’sopivassa vedessä’. Kohtuus-johdosta on käytetty mitanilmausten tavoin, ja Agricola on soveltanut vastaavaa ilmaisutapaa myös yhtyyteen,

 Yhtyyden adjektiivista tulkintaa tukee vielä se, että Ganander on muokannut Hemmingin runomittaisesta tekstistä sanakirjaansa 1787 lause-esimerkin, jossa Jumalaa määrittää kolmyksyys: kolmyxydestä Jumalasta. Tästä ominaisuudennimestä ei ole kuitenkaan sana-artikkelia tai hakusanaa, vaan Ganander on sijoittanut esimerkin hakusanaan kolmyhteinen l. kolmiyhteinen l. kolmiyxynen. Kolm(i)yksyistä hänen sanakirjassaan ei ole muualla eikä siitä ole tietoa muustakaan vanhasta kirjasuomesta. Sen täytyy siis olla Gananderin teorioima ja abstrahoima hakusana adjektiivisesti käytetylle kolmyksyydelle.