Direktiivisyyden keinot sairaala-apteekin yleisohjeissa sekä kirjoittajien ja lukijoiden haastatteluissa

Authors

• Henri Satokangas https://orcid.org/0000-0003-1737-1556

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.144598

Keywords:

direktiivisyys, ohjeet, farmasia, terveydenhuolto

Abstract

Artikkelissa käsitellään ohjailun kielellisiä keinoja sairaala-apteekin tuottamissa yleisohjeissa tekstin, kirjoittajien ja lukijoiden näkökulmasta. Sairaala-apteekin lakisääteisiin tehtäviin kuuluu lääkehuollon ohjeistaminen, ja keskeinen väylä tähän toimintaan on lääkehuoltoon ja lääkehoidon turvallisuuteen liittyvien yleisohjeiden kirjoittaminen hoitoyksiköille. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmesta osa-aineistosta: ohjeteksteistä, kirjoittajien ryhmähaastatteluista ja vastaanottajien virikehaastatteluista. Tutkimus fokusoi imperatiiveihin ja passiivilauseisiin ohjeteksteissä sekä siihen, miten ohjeiden kirjoittajat ja lukijat suhtautuvat näihin keinoihin ohjailun resursseina. Tutkimuskysymykset ovat:

1. Millaista imperatiivin ja passiivin direktiivistä käyttöä ohjeaineistossa esiintyy ja miten halutun toiminnan tekijä koodautuu niihin?
2. Miten ohjeiden kirjoittajat ja lukijat puhuvat imperatiivista ja passiivista ohjailevina kielellisinä valintoina?

Tekstiaineistoa lähestytään kielioppipainotteisen ja piirrevetoisen tekstianalyysin menetelmällä, ja analyysi asettuu osaksi fennistisen direktiivitutkimuksen jatkumoa. Kirjoittajien näkemyksiä direktiivisyyden keinoista kerättiin kahdessa puolistrukturoidussa ryhmähaastattelussa, joihin kumpaankin osallistui neljä sairaala-apteekin työntekijää, jotka ovat osallistuneet ohjeiden laatimiseen. Lukijoita haastateltiin virikehaastattelun menetelmällä, ja haastatteluissa virikkeenä toimi ohjeteksti. Lukijahaastattelut olivat yksilöhaastatteluita, ja niitä tehtiin yhdeksän. Haastateltavat olivat hoitajia tai hoitajataustaisia.

Ohjeiden tavallisimpia kieliopillisia ohjailukeinoja ovat haluttua toimintaa kuvaavat passiivimuotoiset väitelauseet, imperatiivilauseet, nesessiivirakenteet sekä aktiivimuotoiset moduloimattomat väitelauseet. Tyypillistä on, että ohjeen niin sanotussa yleisosassa velvoittavuus kohdistetaan avoimeksi jäävään positioon etenkin passiivilauseilla. Siksi täsmällisen työnjaon tulkinta vaatii usein kontekstivihjeiden ja kulttuurisen taustatiedon hyödyntämistä. Liitteisiin sijoitetut konkreettiset askel askelelta -ohjeet taas ovat ominaisia ympäristöjä imperatiivilauseelle.

Ohjeiden kirjoittajat ja lukijat osoittavat haastatteluissa tunnistavansa ja tiedostavansa eri kieliopillisten valintojen, kuten passiivin ja imperatiivin, merkityksiä niin ohjailun selkeyden kuin esimerkiksi sävyn kannalta. Kirjoittajat pitävät tärkeänä, että toimijat on kirjoitettu selkeästi näkyviin, ja he suhtautuvat pahoitellen passiivin käyttöön, vaikka tunnistavatkin passiivilla olevan oma paikkansa tietynlaisissa tilanteissa, kuten silloin, kun täsmällistä tekijää ei pystytä nimeämään. Myös intertekstuaalisilla suhteilla on merkitystä ohjailukeinojen valikoitumiseen, sillä kirjoittajat kiinnittävät tietoista huomioita vaikkapa laista tulevien velvoitteiden pakollisuuden selkeään ilmaisemiseen. Myös lukijat kertovat pitävänsä imperatiivin luomaa selkeyttä tärkeänä, mutta jotkut raportoivat myös osan lukijoista pitävän suoraa käskemistä sävyltään ikävänä. Niin kirjoittajat kuin lukijat ilmaisevat tunnistavansa ohjegenren funktionaalisten jaksojen merkityksen direktiivisyyden keinojen valinnan kannalta ja paikantavat impersonaalisuuden orientoivaan jaksoon ja imperatiivin konkreettisempaan kehotusjaksoon. Haastateltujen lukijoiden mukaan työnjaon tulkitseminen ohjeista ei tuota heille vaikeuksia. Lukijat tunnistavat ammatillisen tietonsa perusteella, kuka tekee mitäkin – myös silloin, kun käytäntö on monimuotoisempi kuin ohjeessa kuvattu todellisuus.