Suomen veden ääniin liittyvien imitatiivien vakiintuneisuus erityyppisten aineistojen pohjalta

Authors

• Johanna Viimaranta

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.89405

Keywords:

onomatopoeettisuus, interjektiot, imitatiivit, kyselytutkimus, elisitaatiotesti

Abstract

Artikkeli käsittelee suomen kielen veden liikkeeseen liittyviä onomatopoeettisia interjektioita klunk, kohi, kuoh, liri, liti, lits, loiskis, loti, läti, läts, molskis, pirsk, pläts, polskis, pori, pul(i), roiskis, tip ja näille sanoille lähimerkityksisiä sanoja. Tutkimuksen keskiössä on interjektioiden merkityksen, muodon ja käytön vakiintuneisuus. Videoaineistoon perustuvalla elisitaatiotestillä (18 osallistujaa) selvitettiin, millä interjektioilla koehenkilöt kuvasivat yhdellätoista videopätkällä näytettyjä tilanteita. Elektroninen 50 kohtaa sisältänyt kyselytutkimus (124 vastaajaa) selvitti em. sanojen eroja korvaustestien, piirrekyselyn ja yksittäisiin sanoihin liittyvien tehtävien avulla. Tutkimuksen tulosten mukaisesti veden liikkeeseen liittyvien onomatopoeettisten interjektioiden merkitys toisiinsa verrattuna on puhujakohtaista, mutta joitain puhujayhteisön jakamia piirteitä ja lainalaisuuksia niiden käytössä voi kuitenkin havaita. Ei ole ennustettavissa, mitä interjektiota puhuja käyttäisi tietyssä tilanteessa. Yksittäisen sanan merkitystä vakiintuneemmaksi osoittautui liittyminen veden äänien semanttiseen kenttään. Konkreettisessa tilanteessa sanan valinta ei ole sattumanvaraista, mutta se on ennakoitavaa lähinnä sanahahmojen tasolla. Sanoihin liittyy äännesymbolisia todennäköisyyksiä, mutta ei sääntöjä. Eri puhujat ovat huomattavan erimielisiä sanojan merkityspiirteistä ja käyttömahdollisuuksista. Tulosten suuri variaatio osoittaa, miten epäluotettavaa voi olla tukeutua yhden tai muutaman kielenpuhujan tai kielentutkijankaan intuitioon. Tutkimuksessa perustellaan uudenlaisten, mutta ilman erityislaitteistoja toteutettavissa olevien aineistonkeruumenetelmien hyödyllisyys sellaisten sanojen tutkimuksessa, joita ei kuvata systemaattisesti sanakirjoissa ja jotka eivät riittävissä määrin esiinny kielitieteellisissä yleiskorpuksissa.