Selkoa ihmisestä

Ihminen-sanan merkitykset ja käyttö selkokielisissä sanomalehtiteksteissä

Författare

• Idastiina Valtasalmi Tampereen yliopisto

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.107345

Nyckelord:

selkokieli, selkomukauttaminen, korpustutkimus, syrjimätön kieli

Abstract

Artikkelissa tutkitaan ihminen-sanan käyttöä selkokielisissä sanomalehtiteksteissä. Huomio kohdistuu selko- ja yleiskielen eroihin sekä ihminen-sanan merkityksiin ja käyttöön selkokielelle tyypillisten rakenteiden osana. Artikkelissa etsitään vastauksia kahteen kysymykseen: 1) Missä muodoissa ja merkityksissä ihminen esiintyy selkokielisissä sanomalehtiteksteissä ja miten usein? ja 2) Miksi ihminen on selkokielessä yleinen ja miten sitä käytetään? Vastauksia etsitään tutkimalla sanan esiintymiä Selkosanomat/Selkouutiset-korpuksessa ja vertailemalla niitä selko- ja yleiskielen normeihin sekä yleiskieliseen vertailuaineistoon. Lähestymistapa on korpusvetoinen, eli tutkimuksen kohteen annetaan nousta esiin aineistosta.

Tutkimus osoittaa, että ihminen-sanaa käytetään selkokielessä pääsääntöisesti samalla tavalla kuin yleiskielessä, mutta lisänä on selkokielelle tyypillisiä käyttötapoja. Selkokielessä sanaa käytetään yleisimmin kieliopillisissa sijoissa ja sijamuotovalikoima on kapeutunut selkokielen ohjeiden mukaisesti, eli vajaakäyttöisiä sijoja ei käytetä lainkaan ja abstrakteja paikallissijoja käytetään hyvin vähän. Selkokielessä ihminen-sanalla voidaan kirjoittaa auki anonyymiä henkilötekijää, jotta tekijää häivyttäviä rakenteita, kuten passiivia ja nollapersoonaa, saadaan mukautettua aktiivimuotoisiksi lauseiksi. Tällöin ihminen saa muodollisen subjektin ja indefiniittisen persoonapronominin piirteitä.

Ihminen-sanan käyttöä selkokielessä lisäävät myös syrjimätön kieli, ihmistarkoitteisuuden korostaminen ja selkokirjoittajien maneerit. Käyttötavat heijastelevat selkokielen kehittäjien ja vammaisjärjestöjen yhteistyötä sekä kirjoittajien pyrkimystä noudattaa selkokielen ohjeita ja tehdä kielestä saavutettavaa selkokielen lukijoille. Artikkelissa havainnollistetaan, miten selkokielen periaatteiden tiukka noudattaminen kaventaa käytettävissä olevien kielellisten rakenteiden valikoimaa samalla kun ilmaisutarve pysyy ennallaan. Tällöin selkokieleen saattaa ilmestyä suomen kielelle epätyypillisiä piirteitä, joiden tarpeellisuutta on syytä selvittää tarkemmin.