Ei-inhimilliset eläimet osana aatedraaman rakentumista Laura Ruohosen näytelmissä Lintu vai kala, Kuningatar K ja Luolasto

Författare

• Jarmo Jukka Lintunen Jyväskylän yliopisto

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.70046

Nyckelord:

Draamakirjallisuus, Laura Ruohonen, aatedraama, eläinfilosofia

Abstract

TIIVISTELMÄ: Ei-inhimilliset eläimet osana aatedraaman rakentumista Laura Ruohosen näytelmissä Lintu vai kala, Kuningatar K ja Luolasto

 

Artikkelissani tutkin näytelmäkirjailija Laura Ruohosen kolmea nykynäytelmää aatedraaman rakentumisen näkökulmasta. Aatedraama on perinteisesti määritelty tiettyä aatetta ajavaksi tai tähdentäväksi näytelmäksi, joka pyrkii tarjoamaan jonkun ratkaisun johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan. Biologitaustaisen Ruohosen näytelmissä aatteellisuus nousee ihmisen ja ympäristön suhteen kriittisestä käsittelystä. Eläimiin ja luontoon liittyvät viittaukset ovat tyypillistä Ruohosen poetiikkaa. Hänen näytelmissään eläimiä esiintyy pääasiassa dialogeissa ja monologeissa, joista käytän käsitettä eläinpuhe. Kysyn artikkelissani: mitä eläinpuheet kertovat ihmisen ja eläimen suhteesta ja itse eläimistä sekä minkälaista eläinfilosofiaa näytelmät toteuttavat?

Eläinfilosofiassa tarkastellaan eläimiin liittyviä filosofisia kysymyksiä, joissa eläin on ensisijainen tutkimuksen kohde eikä pelkkä väline ihmisyyden määrittämisessä. Osa eläinfilosofioita painottaa ihmisen ja eläimen samanlaisia piirteitä ja eettisiä kysymyksiä, kun taas osa korostaa sekä ihmisen että eläimen erityisyyttä ja erilaisuutta. Kolmas suunta lähtee siitä, että ihminen on eläin ja se pyrkii purkamaan ihmiskeskeisiä käsityksiä ja rakenteita.

Näytelmien eläinpuheet painottuvat kussakin näytelmässä hiukan eri tavalla, vaikka myös yhteisiä piirteitä löytyy, kuten runsas luonnontieteellinen eläintietous. Lintu vai kala -näytelmässä korostuu eläinten suojeluun ja hyötykäyttöön liittyvät eettiset kysymykset. Ihmisen toiminnan kritisointi onkin yksi tyypillinen juonne Ruohosen näytelmissä. Kuningatar K:ssa eläinpuheet haastavat pohtimaan ihmisen ja eläimen samankaltaisuutta ja toisaalta myös erityisyyttä sekä sukupuolen monimuotoisuuden kysymyksiä. Eläin näyttäytyy aktiivisena toimijana ihmisen kohtaamisessa ja saa aikaan muutoksen. Luolaston eläinpuheissa korostuu ihmisen ja eläimen samankaltaisuus, ja toisaalta se, että ihminen unohtaa olevansa eläin toisten joukossa. Näytelmässä vihjataan mahdolliseen eläinten ja ihmisen sukupuuttoon, jollei ihminen muuta toimiaan. Eläinten näkökulma voi avata myös uusia mahdollisuuksia ongelmatilanteisiin.

Aatedraaman näkökulmasta näytelmien eläinpuheet ja eläinten toiminta tuovat ihmisen ja luonnon suhteen tarkasteluun erilaisia eläinfilosofisia ulottuvuuksia. Kussakin näytelmässä eläimet herättävät erilaisia tunteita (affektiivinen empatia), toisaalta näytelmissä on luonnontieteellistä eläintietoutta, joka haastaa myös reflektoimaan omia eläinkäsityksiään ja uskomuksiaan (reflektiivinen empatia). Kaikissa näytelmissä ihmisen ja eläimen välille syntyy jännite, joka tuo mukanaan poliittisen ulottuvuuden. Ruohonen tuntuu painottavan, että ihminen on yksi eläin muiden joukossa. Toisaalta ihmisellä on myös suuri vastuu muista eläimistä ja elämän jatkumisesta maapallollamme.