Luonnon, uskon ja eron voima: Lisääntymisen luvat Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013)

Författare

• Elli Sofia Lehikoinen FM, tohtorikoulutettava, kotimainen kirjallisuus, Turun yliopisto

DOI: https://doi.org/10.30673/sja.80144

Nyckelord:

feministinen kirjallisuudentutkimus, lisääntyminen, sukupuoliero, ihmisyys

Abstract

Luonnon, uskon ja eron voima. Lisääntymisprosessin luvista Pauliina Rauhalan Taivaslaulussa (2013)

Artikkeli tarkastelee ihmisen lisääntymisen, sukupuolieron ja valinnanmahdollisuuksien suhdetta Pauliina Rauhalan romaanissa Taivaslaulu (Gummerus 2013). Taivaslaulu on vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön sijoittuva kertomus nuoresta avioparista, Viljasta ja Aleksista, ja heidän pyristelystään lisääntymiseen tiukkoja sääntöjä liittävässä yhteisössä. Romaani suhtautuu uskonnollisen yhteisön asettamaan ehkäisykieltoon kriittisesti ja kuvailee erityisesti Viljan voimistuvaa ahdistusta jatkuvien raskauksien ehdottomuuden alla. 2000-luvun Suomeen sijoittuvana realistisena romaanina Taivaslaulu kertoo ihmisen liikkumatilasta tarinaa, joka vaikuttaa yhtäältä anakronistiselta, toisaalta ajattomalta ihmislajin kuvaukselta. Artikkelissa esitetään, että Taivaslaulun voi lukea kitkaisena kuvauksena ihmisen, uskonnon ja luonnon suhteesta myös kiinnittymättä ensisijaisesti vanhoillislestadiolaisuuden kontekstiin. Romaanissa uskonto ja luonto rinnastetaan erikoisella tavalla.

Artikkelissa pohditaan Viljan ja Aleksin tilannetta kytkemällä se feministisiin keskusteluihin ihmisyydestä ja sukupuolierosta. Taivaslaulun Viljaa ja Aleksia erottaa lisääntymisen liittyvä väistämätön ero, joka kohtelee heitä eri tavalla ja vaikuttaa hyvin konkreettisesti heidän liikkumatilaansa ja mahdollisuuksiinsa omaehtoiseen toimijuuteen. Feministisiä keskusteluita sukupuolierosta ja ihmisen lisääntymisestä kuvaa historiallinen hankaus materiaalisuuden ja diskursiivisuuden yhdistämisen mahdollisuuksista. Ihmisen lisääntymisprosessi on modernin, humanistisen ajattelutradition ikeessä herkästi luonnon ja kulttuurin konsepteihin jaettava ilmiö, jonka varassa Viljan ihmisyys näyttäytyy joko kuvauksena ihmislajin ajattomista ehdoista ja niiden vaikutuksista tietynlaisille ihmisruumiille tai ihmisestä tietyn valtajärjestelmän ahdistavissa kahleissa. Ajankohtaisissa feministisissä keskusteluissa feminismin ja humanismin suhde on asetettu uudella tavalla tarkkailtavaksi. Artikkelissa pohditaan mahdollisuuksia lukea lisääntymisprosessin kuvauksia kiinnittymättä erottelulla merkityksiä muodostavaan humanistiseen tiedontuotannon perinteeseen.

Taivaslaulu käsitetään artikkelissa rakkaustarinana. Romaani esittää Viljalle ja Aleksille yhteisen vihollisen, jota vastassa he toimivat toisiinsa tukeutuen ja yhdessä ponnistellen – yhteinen vihollinen vain väistämättä kohtelee heitä eri tavalla ja jatkuvassa taistelussa Vilja on häviöt omassa ruumiissaan konkreettisesti kantava ihminen. Romaani esittelee vihollisen ”biologiana”. Artikkelissa pohditaan romaania ehkäisykiellon kritiikkinä kannattelevia tekijöitä, joita ovat Viljan ja Aleksin poikkeuksellisuus sekä uskonnon ja luonnon erikoinen rinnastaminen. Taivaslaulun Viljan ihmisyys ja liikkumatila ovat materiaalisten ja diskursiivisten toimijoiden, ontologisen eron ja uskonnollisen kontekstin lävistämiä, sukupuolieroon kiinnittyviä hauraita rakennelmia. Viljan tilanteen lukeminen uskonnollisen kehyksen ensisijaisuudesta irtaantuen ja kiinnittyen feministisiin näkemyksiin ihmisyydestä ja lisääntymisestä tekee harvinaisella tavalla näkyväksi ihmisen lisääntymisprosessiin historiallisesti liitetyn luonnon ja kulttuurin erottelun.

Asiasanat: feministinen kirjallisuudentutkimus, lisääntyminen, sukupuoliero, ihmisyys