Lypsykarjanavetoiden ammoniakkipäästö

Authors

• Maarit Hellstedt Luonnonvarakeskus Luke, Kampusranta 9 C, 60320 Seinäjoki
• Sari Luostarinen Luonnonvarakeskus Luke, Vuorimiehentie 2, 02150 Espoo,
• Juha Grönroos Suomen ympäristökeskus SYKE, Mechelininkatu 34a, 00260 Helsinki
• Hannu Haapala Agrinnotech, Kalevankatu 12b A26, 60100 Seinäjoki

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.73093

Keywords:

lypsykarjatuotanto, ammoniakkipäästö, mittaaminen

Abstract

Lypsykarjanavetan ammoniakkipäästöjen määrä riippuu tuotantoyksikön sisälämpötilasta, muodostuvan lannan tyypistä, typpipitoisuudesta ja pH:sta, lannan käsittelytavasta sekä käytettävien kuivikkeiden laadusta ja käyttömäärästä. Maatalouden kaasumaisten päästöjen arviointiin on kehitetty kansainvälisten ohjeiden pohjalta kansalliset laskennat typpiyhdisteille (SYKE) ja hiiliyhdisteille (Luke). Pääosin ulkomaiseen päästötietoon perustuvan päästölaskennan luotettavuuden parantamiseksi tarvitaan riittävä määrä kotimaista, erilaisista käytännön olosuhteista mitattua päästötietoa.
Ammoniakkipäästöjä selvitettiin mittauksin kuudessa eri lypsykarjanavetassa eri vuodenaikoina noin yhden viikon mittausjaksoissa. Tulosten hyödyntämistä testattiin kansallisessa ammoniakkipäästömallinnuksessa.
Pihattojen ammoniakkipäästöt vaihtelivat merkittävästi sekä samalla tilalla eri vuodenaikoina että tilojen välillä ollen pääosin alle 5 g/lehmä/vrk. Parsinavetoissa ammoniakkipäästö oli keskimäärin alle 3.5 g/lehmä/vrk. Lietelantavarastojen ammoniakkipäästö vaihteli 0.04–1.49 g N/m²/vrk.
Ammoniakkina haihtuvan typen osuus oli 1–17% lannan ammoniumtypestä. Pihattojen keskiarvo, 5.5%, on huomattavasti pienempi kuin päästömallissa oletuspäästökertoimella lietelannalle laskettu 17.6%. Parsinavetoille mitattu keskiarvo, 9.3%, on puolestaan suurempi kuin mallin tuottama alle 6%. Lietesäiliöistä puolen vuoden varastoinnin aikana ammoniakkina haihtuvan ammoniumtypen osuus oli keskimäärin noin 10%. Se on sama kuin päästömallin tuottama nettopäästökerroin.
Mitatut ammoniakkipitoisuudet olivat alhaisempia kuin aiemmin samankaltaisissa olosuhteissa mitatut. Mittaustuloksiin ja niiden suhteuttamiseen lannan typpisisältöön sisältyy useita epävarmuustekijöitä, joiden merkitys on arvioitava ennen tulosten viemistä esimerkiksi päästömallinnukseen. Suomessa on tehty ver-rattain vähän ammoniakkipäästömittauksia tuotantorakennuksista sekä lantaloista. Aikaisemmin ei myöskään ole mittauksia tehty samoista kohteista kaikkina vuodenaikoina. Siten saadut tulokset antavat uutta tietoa päästöjen vaihtelusta vuodenaikojen mukaan.
Saatuja tuloksia voidaan rajoitetusti hyödyntää maatalouden kaasumaisten päästöjen laskennassa. Tulosten käyttökelpoisuudessa täytyy huomioida, että kyseessä on vasta muutama mittaus muutamissa kohteissa. Lisäksi on käytetty uudenlaista dynaamista mittausmenetelmää, jota voitaisiin edelleen kehittää. Päästöjen mittaaminen vaatii huolellista anturivalintaa, instrumentointia ja edustavaa näytteenottoa. Käytetyt jatkuvasti mittaavat anturit mahdollistavat päästön muodostukseen vaikuttavien navettojen erojen aiempaa tarkemman analyysin. Tutkimuksen ja viranomaisvalvonnan tarkkuus- ym. vaatimukset ovat erilaisia kuin mitä mahdolliset tilatasolla käytettävät säätöjärjestelmien ohjausohjelmistot edellyttävät. Jatkossa tuleekin kehittää pidemmälle optimoidut ratkaisut, joilla päästömittauksia voitaisiin tehdä optimaalisin laatu-kustannussuhtein eri käyttötarkoituksiin.